|
|
Koulustamme oli kolme oppilasta Koululiikuntaliiton järjestämissä uintikilpailuissa Pieksämäen uimahallissa. Uimareiden mukana oli koulunkäynninohjaaja Jarno.
|
Koulumme oppilaalt voittivat aluekarsinnan Virsivisassa ja pääsivät kilpailemaan Kuopioon! Pieksämäen seurakunta kustansi kilpailijoiden kyydityksen. Samalla retkelle pääsivät kannustusjoukkoihin koko koulun väki. Retki jatkui vielä Hoplopissa käynnillä.
|
Peiposjärven koulun oppilaat hiihtivät kilpaa upeassa auringon paisteessa. Kannustushuudot kaikuivat ja hauskaa oli. Kisojen jälkeen kaikille oli tarjolla lämmintä mehua ja nuotiomakkaraa! Palkintojen jako pidettiin kisojen jälkeen ja kaikille osallistujille jaettiin palkinnot. Kolme sarjansa parasta sai lisäksi upeat mitalit.
|
Pieksämäellä on vietetty lasten kulttuuriviikkoa 18.3.-22.3. Koulumme on osallistunut monipuoliseen kulttuuritarjontaan. Maanantaina yläluokan oppilaille oli tarjolla työpaja, missä he askartelivat jääkaappimagneetteja. Tiistaina koko koulu suuntasi linja-autolla Kanttilaan, missä kuuntelimme aivan ihanaa Jauza-bändiä. Tämän jälkeen suuntasimme vielä jäähallille ja osallistuimme Kiekkoa kylille- hankkeen toteuttamaan luisteluopetukseen. Torstaina suuntasimme Virtasalmelle Ojintalolle katsomaan esitystä Hotamolla ja Nappakääpäset. Samalla saimme tutustua Virtasalmen kouluun ja koulun oppilaisiin jalkapallopelin tiimellyksessä, sekä pihaleikkejä leikkien. Perjantaina koko koulu askartelee yhdessä Ryhmiksen kanssa virpovitsoja!
|
Peiposjärven koululla pidettiin ke 13.3.2013 Virsivisan karsintakilpailut. Peiposjärven koulun 3-4-luokan oppilaat ovat harjoitelleet Virsivisaa varten koko tämän lukuvuoden. Nyt oli sitten Pieksämäen karsintatilaisuus täällä Peiposjärven koululla . Voittajajoukkue pääsee Kuopioon loppukilpailuun, joka on 16.4. Pieksämäen seurakunta lupasi maksaa kyydit Kuopioon, joten koko koulu pääsee kannustamaan Kuopioon meidän voittajajoukkuettamme!
|
Peiposjärven koululla vieraili Keskisavon Puhallinorkesteri. Soittimina oli huilu, tenorifoni, vetopasuuna, tuuba ja rummut. Saimme tunnin ajan ihailla torvisoittokunnan upeaa esitystä.
|
Peiposjärven koulun oppilaat viettivät ennen hiihtolomalle lähtöä talvisen tapahtumatunnin koulun piha-alueella. Toiminta oli jaettu pisteisiin, joissa oppilaat saivat ryhmissä tehdä erilaisia talvisia pelejä yms. Toimintapisteinä oli mm. norsupallo lumihangessa, köydenveto, pehmofrisbeen tarkkuusheitto , mäenlasku liukureilla, kiipeily, pallon kuljetusrata ja pulkanvetäminen. Hauskaa oli ja lopuksi otettiin vielä köydenvetokisa oppilaat vastaan opettajat. Oppilaat voittivat ylivoimaisesti! Hyvää hiihtolomaa kaikille!
|
Vanhempainyhdistys järjesti oppilaille ystävänpäivädiscon. Myynnissä oli nameja popkornia, limpparia ja muita herkkuja. Musiikista vastasi DJ RISTO!
Valvojina diskossa oli oppilaiden vanhempia.
|
Koulumme oppilaat kävivät yhdessä laskemassa mäkeä koulun lähistöllä olevassa isossa mäessä. Vauhtia riitti niin pienemmillä kuin vähän isommillakin laskijoilla. Mäenlaskun jälkeen oli koululla hernekeitto ja sydämen muotoiset pullat odottamassa. Mäenlaskun lomassa huudettiin "pitkiäpellavia" ja otettiin leikkimielinen kisa kuka laskee pisimmälle. Joukkue Jussi, Maija ja Jenni ottivat ylivoimaisen voiton. Viimevuotinen voittajajoukkue sai tyytyä tänä vuonna hopeatilaan!
|
J.L.Runebergin päivänä koulumme oppilaat leipoivat Runebergintorttuja. Yläluokkalaiset tekivät taikinan, eskarit laittoivat taikinan vuokiin ja 1-2-luokkalaiset koristelivat tortut. Kylläpä niistä tulikin herkullisia. Tortut maistuiva hiihdon jälkeen tosi hyviltä!
|
Saimme kirjeen yhteistyökoulultamme Saksasta Bremenin Suomalaisesta koulusta. Kirjeessä oli mukana myös Bremenin koulun oppilaiden piirustuksia, joista teimme pienen näyttelyn luokkaamme.
|
Peiposjärven koulun oppilaskunta päätti, että koulussamme pidetään väriviikko.
Ma pukeuduimme punaiseen
Ti pukeuduimme vihreään
Ke pukeuduimme siniseen
To pukeuduimme violettiin
Pe pukeuduimme oranssiin
|
Pieksämäen koululaitos juhlisti 140-vuotista taivaltaan Poleenissa. Koulumme opettajat olivat paikalla edustamassa Peiposjärven koulua.
|
Liukumäen avajaiset 14.1.2013
koulullemme avattiin juhlallisesti pitkä ja hieno lumiliukumäki! oppilaskunnan edustajat avasivät mäen leikkaamalla juhlallisesti nauhan. Tämän jälkeen alkoi mäen testaaminen liukureilla sekä muovipusseilla. Mäki toimi mainiosti ja joukko reippaita oppilaita julisti mäen koko kylän parhaaksi liukumäeksi!
|
Saimme koululle uudet Ipadit, joita nyt kokeilemassa ykkösen oppilaat! Äidinkielen tehtävät tuli hienosti kirjoitettua tableteilla! Myös kuvan käsittely Photo Booth ohjelmalla oli tosi hauskaa!
|
Peiposjärven koululla pidettiin joulumyyjäiset. oppilaat olivat askarrelleet oppituntien aikana näyttäviä joulutuotteita. Vanhemmat olivat leiponeet kaikkea herkullista myyjäisiin. Asiakkaita riitti iltamyöhäiseen asti. Oppilaat keräsivät myyjäisillä rahaa kevään luokkaretkeä varten.
|
Alaluokkalaiset pitivät leipomispäivän. Oppilaat valmistivat perunarieskoja! Rieskat onnistuivat hienosti ja koko koulun väki sai nauttia perunarieskoja ruokailun yhteydessä.
|
Peiposjärven koulu pääsi mukaan Nuorten Metsä -hankkeeseen. Hankkeessa annetaan tietoa tuleville nuorille metsän omistajille ja metsässä liikkuville nuorille. Hankkeen vetäjänä koulullamme oli Kirsti Kantanen. Hankkeen alussa yläluokkalaiset tutustuivat Siikamäki-Peiposjärven alueen karttoihin ja sitä kautta metsiin. Seuraavalla kerralla esittelyssä oli puihin iskevät tuholaiset, joihin oppilaat innolla tutustuivat. Kävimme myös katsomassa lähimetsien tuhoja, joita löytyi vielä melkoisesti Astamyrskyn jäljiltä, sekä yllättäen hevosmuurahaisten jäljiltä! Hankkeen viimeisenä päivänä oppilaat tutustuivat eri puulajeihin ja niistä pidettiin tietokilpailu. Päivän kohokohta oli vierailu Siikamäen Sahalla, Österin Karin luona. Saimme erittäin paljon uutta tietoa puutavaran käsittelystä, kuivauksesta, jatkojalostuksesta yms. Oppilaille oli todella iso yllätys, kuinka paljon sahateollisuus työllistää! Päivän kruunasi luontoelokuva Suden arvoitus. Lisäksi saimme limpparia ja sipsejä sekä popkornia.
|
Aamulla koulumme pihalle kurvasi paloauto ja sieltä asteli esittäytymään kaksi palomiestä. Oppilaat saivat tutustua palokalustoon ja käydä ihan paloauton sisälläkin. Lisäksi saimme opetusta miten toimia tulipalotilanteessa ja kuinka toimia hätätapauksessa niin koulussa kuin kotonakin.
Päivän päätteeksi pidimme ihan oikeat paloharjoitukset ja oppilaat poistuivat ripeästi paloportaita ja muita hätäpoistumisreittejä käyttäen. Harjoitukset onnistuivat hienosti ja kiitokseksi kaikille osallistujille annettiin heijastimet!
|
Torstaina kävimme Pieksämäellä nukketeatteri Sananjalan esityksessä Pieksämäen kaupunkiseurakunnan kirkossa. Matkan teimme tilausajolla, jonka kustansi seurakunta. Saimme samalla vierailla myös Pieksämäen lukiolla. Lukiolla Vesa Vahtermo kertoi lukion historiasta ja toiminnasta Pieksämäellä ja saimme opastetun kierroksen lukion tiloissa. Lisäksi ruokailimme lukion ruokalassa. Päivän lopuksi kävimme vielä kirkossa tutustumassa itse kirkkoon ja näimme mm. kirkon liikuntasalin ja kappelin.
|
peiposjärven koululla aloitti kalastuskerho. innokkaat kerhoilijat tekivät uistimia, harjoittelivat erämiestaitoja ja kaikkea muuta tietotaitoa tulee vielä matkan varrella. kerhon innokkaana vetäjänä toimii Aki Hirvonen Mikkelistä.
|
Peiposjärven koulun oppilaat olivat innoissaan mukana Pieksämäellä järjestetyissä koululaisolympialaisissa. Olympialaiset olivat n. tuhannen oppilaan osoitus yhteishengestä ja reilusta pelistä. Kaikilla oli hauskaa ja urheilun ja liikunnan riemu näkyi oppilaissa.
|
Kaivinkoneet kaivoivat laajennukselle pohjia. Ryhmikselle tulee uusi kuraeteinen ja WC tilat, sekä säilytystilaa. Näitä tiloja onkin jo kaivattu pitkään.
Myös pihalle saatiin uudet salaojaputket, jotka vievät nyt veden kauemmaksi rappusilta!
|
Koulumme vietti valtakunnallista kalastuspäivää Pieksäjärvellä. Paikalla oli järjestetty erilaisia kalastukseen liittyviä toimintapisteitä, joihin päivän aikana tutustuimme. Jopa oikeaa saalistakin saimme, ainakin muutama särki tarttui onkeen! Lisäksi paistetut muikut kruunasivat päivän! Mieluisaa oli myös kanoottiretki ja erilaiset taitoa vaativat heittoharjoitukset. kelikin suosi meitä kaikin puolin!
|
Peiposjärven oppilaat tilasivat pizzat Pieksämäeltä! Voi sitä riemua, kun pizzataksi ajoi pihaan pizzojen kanssa.
|
Koulumme oppilaat kävivät kevätretkellä Jyväskylässä. Aloitimme retken Tikkakosken lentokonemuseosta. Tämän jälkeen suuntasimme Kallioplanetaarioon, missä myös ruokailimme seisovasta pöydästä. Retken lopuksi vierailimme Pandan makeistehtaalla! Kaikilla oli suut makeana loppumatkasta!
|
Peiposjärven koulun oppilaat esittivät syksyn ja talven aikana harjoittelemiaan kappaleita koululla järjestetyssä konsertissa. Konsertin olivat järjestäneet Seutuopiston opettajat yhdessä oppilaiden kanssa.
|
Tämä toimii aluekisa pidettiin Mikkelissä torstaina 22.03. Kilpailuun osallistuneet joukkueet olivat ideoineet ja rakentaneet toimivan lelun annetuista ja sallituista materiaaleista.
Kilpailupaikalla joukkueiden jäsenet pääsivät tutustumaan ja arvostelemaan muiden joukkueiden töitä. Lopullisen arvioinnin suoritti kuitenkin nelihenkinen tuomaristo. Tuomaristo kiinnitti erityistä huomiota lelulla leikittävyyteen. Lisäksi tuomaristo tarkasti joukkueiden pitämän päiväkirjan prosessin eri vaiheista. Valmistetusta lelusta tuli tehdä myös mainos. Päiväkirjan ja mainoksen toteutusta ei ollut mitenkään rajoitettu. Lopuksi tuomaristo haastatteli ryhmää rakennetun lelun toteutuksen vaiheista ja esille tulleista ongelmista. Tuomaristo oli myös kiinnostunut miten ryhmä ratkaisi eteen tulleet ongelmat. Varsin tiukan haastattelun jälkeen tuomaristo halusi myös nähdä rakennettujen lelujen toiminnan käytännössä. Tämän jälkeen tuomaristo arvio lelun.
Aluekisasta valtakunnalliseen finaaliin etenivät Kallislahden koulu Savonlinnasta (1. -3. -luokat) ja Louhen koulu Kerimäeltä (4. -6. -luokat).
|
Oppilaat suunnittelivat oman jäätaideteoksen luonnonmateriaaleista. Kirpakka pakkanen oli hyvänä apuna teosten valmistumisessa. Lisäksi teoksissa käytettiin punaisia viinimarjoja. Teokset ovat esillä koulun pihakoivuissa niin kauan, kunnes kevätaurinko sulattaa ne. Kaikki teokset kuvattiin, joten niistä jää muisto koulumme sivuille! Voi kuinka kauniita nämä työt ovatkaan!
|
Mia Romunen Savonlinnan OKL:sta, opettamassa luistelua 0 - 2 luokille.
|
Kyllä makkarat maistuivat nuotiolla ja kaikilla oli hyvä mieli reippaan ulkoilun jälkeen.
|
Oppilaat kokeilivat taiteen tekemistä peiteväreillä lumeen. Upeita teoksia syntyi koulumme pihalle kaikkien ihailtavaksi.
|
Ykköset ja kakkoset tutkivat veden ominaisuuksia. Kokeita tehtiin niin nesteellä, höyryllä kuin jäälläkin.
|
Laskiaisen riemua oppilaiden ja henkilökunnan tapaan. Kävimme laskemassa mäkeä oikein porukalla ja hauskaa oli. Pisimmät laskut taisivat olla yli puolikilometriä, ja kova oli taisto kuka pääsee pisimmälle.
Joten ainakin ensi vuodeksi on meidän kylälle luvassa pitkiä pellavia, mikäli se on meidän laskuista kiinni.
|
Koulumme oppilaskunta järjesti kaikille oppilaille rusettiluistelutapahtuman. Ohjelmassa oli parin etsintää musiikin tahdissa.
Kaikkien parien löydyttyä oli yhteistä luistelua ja hauskanpitoa. Tilaisuuden kruunasi lämmin kaakao ja keksit!
|
|
|
Koulumme oppilaat menestyivät hienosti tuikkujahdissa. Olimme sijalla 32! Tämä oli tosi hyvä saavutus pienelle kyläkoululle. 8.2.2012 kävi Jätekukon edustaja luovuttamassa koulullemme kunniakirjan ja pienet palkinnot oppilaille!
|
|
Tällä sivulla olevat kuvat saat avautumaan isommiksi "klikkaamalla" niitä hiirellä.
|
Välitunnilla oppilaat ovat innostuneet rakentamaan yhteistä lumilinnaa. Yhteistyöllä linnasta onkin kasvanut ihan muhkean kokoinen rakennus torneineen, luolineen sekä salakäytävineen!
|
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille mukana olleille ja netin välityksellä juhlaamme osallistuneille.
|
Sali täyttyi innokkaista laulun ystävistä. Koulumme juhlasalissa kajahtivat komeasti niin uudet kuin vanhemmatkin joululaulut. Myös monelle heräsivät ne vanhat koulumuistot mieleen. Yhdessä laulaminen tuo joulun ja läheisyyden tunnelman ihan käsin kosketeltavaksi.
|
Peiposjärven koulun ja Pikkupeipon yhteset pikkujoulut vietettiin HiiliWillessä. Lauloimme lapsille tuttuja joululauluja karaokena sekä yksin että ryhmissä. Nautimme joululeivonnaisista, joita HiiliWillen "tonttuemäntä" oli meille loihtinut ja myös pukki saapui ilahduttamaan lapsia tuomisineen. Pikkujoulut olivat ihan oikeassa tonttujen pajassa tuntui pienemmät lapset kuiskivan. Kivan päivän päätteeksi söimme sitten riisipuuroa!
|
Peiposjärven koulun piha on kuin tehty talvileikkeihin! Koululla on upea pulkkamäki, josta lapset laskevat innoissaan mäkeä. Hikipäässä noustaan mäkeä ylös ja sitten tukkahulmuten alas. Voi tätä talven riemua!
|
Keskiviikkona 7.12. paistoimme koulussa pipareita. Mukaan leipomassa oli Anneli Tams, koulumme entinen johtaja. Anneli ja Ulla valmistivat piparitaikinan ja me koulun väki saimme sitten leipoa maukkaita pipareita. koulumme oppilaat valmistivat teknisentyön tunneilla telineen, johon pipareista sitten koottiin upeita piparikuusia! Kuuset odottavat nyt paketoituina joulua ja maistuvat varmasti kaikille, onhan niiden resepti salaisuus, jonka vain Anneli ja Ulla hallitsevat vuosien kokomuksella!
|
Koulumme kolmasluokkalaiset saivat tänään juhlia kaikkien kolmasluokkalaisten kanssa Poleenissa itsenäisyyspäiväjuhlissa. Oppilaat olivat juhlahumussa opettajansa Hannu Taavitsaisen kanssa. Tästä tilaisuudesta on tullut perinne Pieksämäelle, joten ensi vuonna taas uudet juhlijat saavat kokea upeat juhlat, ruokineen, juomineen ja tansseineen. Koululla harjoiteltiin juhlatansseja etukäteen liikuntatunneilla ja mietittiin miten juhlissa pukeudutaan ja miten juhlallisesti maljoja kohotetaan. Hyvää Itsenäisyyspäivää Suomi!
|
KOULUTIENI NÄYTTELY 2.12.2011 - 18.12.2011
PEIPOSJÄRVEN KOULU
Meillä kaikilla on muistoja omasta koulutiestämme. Lapsena kokemamme asiat ovat varmasti erilaisia, kuin mitä nyt työmatkallamme näkemät ja kokemat asiat. Lapsen silmin katsottuna arkisetkin asiat voivat saada ihan uudenlaiset mittasuhteet ja mielikuvitus voi muokata arkisista asioista aivan erilaisia mielikuvia, kuin mitä me aikuiset niissä näemme.
Lapsen silmin katsottuna vanha niittokone voi olla vaikka tuhat vuotta vanha, vadelmat tuovat veden kielelle koulumatkalla tai aamuaurinko herättää vanhan ladon ihanaan eloon. Myös pimeys aamulla ja taksikyyti näyttelevät suurta roolia lasten koulupäivässä, kuten kuvista näkee. Näitä kaikkia kokemuksia, tunteita ja elämyksiä löytyy tästä Peiposjärven koulun oppilaiden Koulutieni näyttelystä.
Jo syksyllä koulun alettua aloimme suunnitella tätä näyttelyä yhdessä Verson Mervi Riikosen kanssa. Oppilaat sitten itse kuvasivat oman koulutiensä varrelta mielenkiintoisia asioita. Näistä kuvista he sitten itse valitsivat ja muokkasivat yhden kuvan tähän näyttelyyn. Ajatukset kuvien yhteydessä ovat aitoja ja niin ihania, me opettajat vain kirjasimme ylös pienempien oppilaiden aatteita, isommat oppilaat kirjoittivat itse omat mietteensä. Oppilaiden into tätä projektia tehdessä oli aivan mahtavaa seurattavaa. Tämä matka kuvien maailmaan on hieno osoitus kuinka Pieksämäen kulttuuri ops voi toimia käytännössä. Toisella luokalla on kulttuuri ops:ssa kirjaston palvelut, nämä näyttelytkin ovat kirjaston palveluja siinä missä lainaaminenkin. Viidennellä luokalla kulttuuri ops:n teemana on vierailla esimerkiksi kuvataidenäyttelyssä. Mikäpä sen hienompaa, kun itse on vielä sen näyttelyn tehnytkin. Kuudennen luokan teemana on kulttuuriympäristö, sitäkin näistä kuvista löytyy. Kaikkea tätä olemme oppineet tässä upeassa projektissa.Unohtamatta ekologisuutta ja kierrätystä. Nämä valokuvien kehykset, ovat palvelleet koulumme arkistokaapissa jo vuosikymmeniä, ja saivat nyt uuden hienon käyttökohteen.
Kiitos oppilaille, opettajille, avustajille, keittäjällemme ja Verson Mervi Riikoselle, jotka kaikki omalla panoksellaan mahdollistivat tämän upean näyttelyn pystytyksen tänne Poleeniin.
|
Seutuopiston väki kävi kanssamme askartelemassa. Tällä kertaa aiheeksi oli valikoitunut avaimenperä, joka valmistettiin nahkasuikaleista "letittämällä" ja lisäämällä väliin kauniinta helmiä.
|
Telinevoimistelua varten rakensimme koulumme saliin kahden päivän ajaksi monipuolisen taitoradan sisältäen mm. renkaat, köydet, rekin, tasapainoilun, hypyn ponnahduslaudalta jne.
|
Koulukummit (3 - 6 luokan oppilaat) järjestivät esikoululaisille ja ensimmäisen luokan oppilaille peli-iltapäivän. Koulukummit opettivat pelit kummilapsilleen henkilökohtaisesti. Peleinä toimivat tällä kertaa lautapelit. Pelivalikoimissa olivat ns. seurapelit, oppimispelit ja taitopelit.
|
Koulussamme vietettiin satupäivää koko koulun ja ryhmiksen väen voimin. Pieksämäen Lehden toimittajat Tara ja Helena lukivat oppilaille ja pienemmille kaksi satua. Iloinen ja tarkkaavainen joukko kuunteli satuja lumoutuneena lähes tunnin ajan. Oli oikein onnistunut tapahtuma ja mikä hienointa satujen lukijatkin olivat pukeutuneet todella upeasti, teeman mukaisesti!
|
Sunnuntaina 16.10. saimme koulullemme vieraita saksalais-suomalaisesta koulusta. Koulun johtajaopettaja Marja Tuomaala-Mälck oli aivan ihastuksissaan koulustamme. Teknisentyön luokka oli varsinkin heille aivan uusi tuttavuus, koska heillä ei opeteta teknistätyötä ollenkaan. Suunnitelmissa olisi aloittaa pienimuotoista yhteistyötä tämän Bremenissä olevan koulun kanssa. Koulu on pieni koulu, jossa opiskelee oppilaita melkein saman verran kuin meidän koulussamme. Myös oppilaiden ikä on lähes sama. Oppilaat ovat Suomalaisten vanhempien lapsia, ja he lähes kaikki osaavat suomea ja saksaa. Heille on tärkeää pitää yllä suomenkielen taitoja, mikäli vanhemmat palaavatkin takaisin suomeen työn perässä. Aloittelemme yhteistyötä kirjoittamalla heille joulukortit! mahdollisesti isommat oppilaat voisivat aloittaa myos kirjeenvaihtoa tai sähköpostikirjeenvaihtoa.
|
Koulumme tämän päivän aihekokonaisuus oli kierrätys. Aloitimme aamun tekemällä kuvaamataidon töitä kierrätyksestä ja lajittelusta. Oppilaiden innostus oli valtava. Sitten katsoimme Uusio Ulla teatteriesityksen. Esitys oli todella ihana ja saimme kuulla useita uusia asioita niin kierrätyksestä, kuin muistakin ympäristön siisteyteen ja luonnonsuojeluun liittyvistä asioista. Ja kaikki tämä vielä aivan upean musiikkiesityksen tahdissa. Illalla jatkoimme vielä kierrätysteemaa omalla kirpputorilla. Oppilaskuntamme oppilaat olivat myyjinä ja vanhemmilta kerätty ja lahjoituksena saatu tavara vaihtoi nopeasti omistajaa. Kirpputorilta kerätyt varat käytetään sitten oppilaskunnan päättämällä tavalla.
|
Uusio Ulla kävi kolullamme kertomassa kaikille niin tärkeästä kierrätyksestä.
|
Tämän viikon aihekokokaisuus oli Mikkelinpäivä eli lapset ja enkelit. Askartelimme itse enkeleitä ja piirsimme niitä vihkoihin. Oppilaat ja henkilökunta toivat aivan upeita enkeleitä omaan enkelinäyttelyymme. Myös useat vanhemma kävivät ihailemassa hienoja enkeleitä. Viikko päättyi seurakunnan aamunavaukseen, joka kertoi tietenkin enkeleistä ja lapsista.
|
Perjantaiaamuna 23.9.2011 katsoimme pienempien oppilaiden kanssa kirjastoautossa paperiteatteriesityksen Lumolinna. Mervi Riikonen Versosta esitti lapsille paperiteatteria. Esitys oli aivan lumoava ja kaikki olivat hiirenhiljaa koko esityksen ajan. Kirjastoauto on muutenkin hyvin suosittu vieras koulullamme. Oppilaamme ovat hyvin oppineet lainaamaan kirjoja ja lukemisen into kasvaa kirjojen myötä lisää! Myös vanhemmat ovat tervetulleita lainaajia.
|
Puolukkaretkeä suosi mahtava syksyinen sää. Satoa pääsimme poimimaan kahdesta eri paikasta kohtuullisen hyvällä menestyksellä. Saimme kerättyä puolukoita kaksi sangollista ja mustikoitakin puoli sangollista. Marjojen siivouskin sujui porukalla ihan reippaaseen tahtiin. On sitten talvella mukavaa saada puolukkapuuroa ja mustikkasoppaa!
|
Syksy on sadonkorjuun aikaa. Tutuistuimme erilaisiin juureksiin ja vihanneksiin sekä marjoihin. Maistelimme myös omenoita, kriikunoita, porkkanoita sekä puolukoita ja mustikoita. Myös maustekasveja oli esillä esimerkiksi basilika. Kuvaamataidontunnilla askartelimme porkkanoita ja punajuuria. Sekä purkitimme hillopurkkiin talvenvaralle kaikenlaista maisteltavaa.
|
Koulumme sai perjantaina kansainvälisiä vieraita ranskasta. Pieksämäen nuorisotoimi on mukana Mikkelin ammattikorkeakoulun vetämässä hankkeessa nimeltä nuoret kehittyvissä kylissä. Hankkeen tarkoituksena on edistää maaseutualueiden nuorten kiinnittymistä alueelle ja edistää nuorten äänen kuulumista päätöksenteossa. Vierailla oli mukana tulkkina hankkeen vetäjä Marita Mattila. Yhteinen kieli löytyi englannista, jota kaikki puhuikin sujuvasti.
Suomen lisäksi hankkeessa ovat mukana Skotlanti ja Ranska. Ranskalaiset vieraat saapuivat aamulla 8.30 koulullemme ja he tutustuivat koulun tiloihin ja toimintaan. Ranskassa ei ole ollenkaan esimerkiksi teknistätyötä, jota nuoret ulkomaalaiset pitivät aivan upeana opiskeluaineena. Myös kirjastoauto herätti keskustelua, meidän oppilaiden lainatessa kirjoja. Myös suomalainen huippulaatu ja upea muotoilu hetätti huomiota koulumme upeiden Marimekko verhojen myötä. Vieraat olivat jo ennakkoon saaneet informaatiota kylämme saamasta Valtakunnallisesta Vuoden Kylä 2008 palkinnosta.
Koulultamme vieraat lähtivät kohti Savonlinnaa, mukanaan Bioskat, biohajoavat pussit, jotka he saivat kirjastoautosta kotiin viemisiksi.
|
Koulumme oppilaat keräsivät sieniä lähimetsästä. Sienet tunnistettiin sitten porukalla ja sienistä tehtiin koulun liikuntasaliin sieninäyttely. Oppilaat saivat tuhdin annoksen sienitietoutta.
Tänä vuonna näyttää metsissä olevan todella paljon sieniä. Kaikki sienet jotka päätyvät ruoaksi, tulee tunnistaa ja valmistaa ohjeiden mukaisesti. Oppilaista oli ihmeellistä miten iloisen värisiä sienet olivat. Toivottavasti kelit jatkuvat lämpiminä, niin sienestyskausi jatkuu vielä pitkälle syksyyn.
|
Keskiviikkona 31.8.2011 olimme koko koulun voimin yleisurheilukisoissa Pieksämäellä Keskuskentällä. Koulupäivämme alkoi sateisella säällä, mutta se ei lannistanut vahvaa kisatunnelmaa. Linja-autolla kurvasimme kentän laidalle ja heti suuri urheilujuhlan tunnelma välittyi oppilaisiin.
Jokainen oppilas osallistui omiin lajeihinsa ja kannustus oli kovaa! Kentällä kaikui Peiposjärven koululaisten iloinen kannustushuuto ja tulokset olivat sen mukaisia. Ruoka oli maistuvaa ja sitä oli riittävästi. Koulumme sai todella monessa lajissa mitaleja, joten oppilaamme olivat syystäkin riemuissaan! Hienosti onnistuneen päivän päätteeksi jopa aurinko paistoi jo kotimatkalla. Kiitämme kaikkia muitakin kyläkouluja hienosta päivästä ja toivomme kisoille jatkoa myös tulevina vuosina.
Perjantaina vietämme kisahuuman päättäjäisiä koululla! Mitalisteja onnitellaan ja muutkin oppilaat palkitaan upeasta ja rehdistä kilpailusta. HYVÄ ME!
|
|
|