Perhon kunnan opetustoimessa julistetaan haettavaksi
Varhaiskasvatusjohtajan virka 01.02.2010 alkaen.
Virkaan valittavalta edellytetään erityislastentarhanopettajan kelpoisuutta.
Varhaiskasvatusjohtajan vastuualueeseen kuuluvat päiväkoti, perhepäivähoito, määräaikainen ryhmäperhepäiväkoti, esiopetus sekä koulujen aamu- ja iltapäi-vätoiminta. Painotus erityislastentarhanopetuksessa (n. 1/3 tehtävästä). Virassa noudatetaan 4 kk:n koeaikaa.
Hakemukset, joihin on liitettävä ansioluettelo ja jäljennökset kelpoisuuden osoit-tavista todistuksista, tulee toimittaa osoitteella Koulutoimisto PL 20, 69951 Perho. Hakuaika päättyy maanantaina 18.1. 2010 klo 12.00.
Ennen vaalin vahvistamista virkaan tai tehtävään valitun tulee toimittaa lääkärintodistus ja esittää nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista. Asuntojärjestelyissä avustetaan.
Lisätietoja rehtori-opetustoimenjohtaja Outi Leväniemi 06-888 3303 tai 040-763 2303. Lisätietoja myös www.perho.com. Sähköposti: etunimi.sukunimi@perho.com.
Perhossa 16.12.2009 PERHON KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA
|
Perhon kunnan kasvatus- ja opetustoimen toimialaan kuuluvat seuraavat toimintayksiköt: varhaiskasvatus (päivähoito, esiopetus ja iltapäiväkerhotoiminta), perusopetus, lukio-opetus, Perhonjokilaakson kansalaisopiston toiminta ja taiteen perusopetus sekä Keski-Pohjanmaan konservatoriossa annettava musiikkiopetus.
Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää alaistensa yksiköiden toiminnasta ja kehittää toimialueen palveluita lakien, hallintosäännön ja muiden ohjeiden perusteella kuntalaisten parhaaksi.
Varhaiskasvatuksen yksiköstä vastaa varhaiskasvatusjohtaja, jonka toimialuetta ovat perhepäivähoito ja päiväkotihoito, esiopetuksen ja aamu- ja iltapäivätoiminnan koordinointi.
Perusopetuksesta vastaa perusopetuksen rehtori. Perusopetusta annetaan Kirkonkylän, Möttösen, Oksakosken ja kouluissa ja yläluokkien (7-9)opetusta Keskuskoulussa. Rinteen koulussa annetaan harjaantumisopetusta osana perusopetusta.
Lukio-opetuksesta vastaa lukion rehtori, jonka toimenkuvaan on liitetty myös opetustoimenjohtajan ja kasvatus- ja opetuslautakunnan esittelijän tehtävät.
Kansalaisopiston toiminta on kuntien yhteistoimintaa, joka on sovittu Vetelin kunnan hallinnoimaksi. Kursseja järjestetään Halsuan, Kaustisen, Perhon ja Vetelin kunnissa. Kansalaisopisto vastaa taiteen perusopetuksesta.
Keski-Pohjanmaan konservatoriossa on varattu perholaisille lapsille ja nuorille paikkoja musiikin opintoja varten.
|
Kasvatus- ja opetuslautakunnan kokoukset pidetään joka kuukauden toisena keskiviikkona, mikäli käsiteltäviä asioita on riittävästi. Kokouspaikka voi vaihdella yksikoittäin.
|
Koulu alkaa lukuvuonna 2009 - 2010 torstaina 13.8.2009 klo 8.55; paitsi Oksakoskella 8.30.
Opettajien suunnitteluvesot 11.8.2009 klo 9 Vetelissä ja 12.8.2009 klo 9 Perhossa.
Syysloma on jälleen viikon mittainen eli viikolla 42.
Syyslukukausi päättyy la 19.12.2009.
Joululoma on kaikkiaan 18 päivän mittainen eli 20.12. 2009 - 6.1.2010.
Kevätlukukausi alkaa 7.1.2010.
Talviloma on viikolla 9.
Lauantaityöpäivä on 12.9.2009
Eskarit lomailevat lauantaisin.
Lukuvuosi päättyy viikon 22 lauantaina eli 5.6.2010.
Huoltajia pyydetään ottamaan huomioon koulujen loma-ajat ja ajoittamaan lomamatkat niihin. Perusopetuksen rehtori voi myöntää enintään kahden viikon poissaololuvan perustellusta syystä. Lupaa on haettava etukäteen. Lomapoissaolon vuoksi oppilaalla ei ole oikeutta tukiopetukseen, vaan vanhemmat huolehtivat koulutehtävien etenemisestä ns. oman loman aikana.
Pitempään ulkomailla oleskeluun voi hakea oikeutta kotiopetukseen kasvatus- ja opetuslautakunnalta. Tällöin määrätään opettaja, joka tutkii opintojen etenemisen kotiopetuksen aikana tai sen päätyttyä.
|
Päivähoito siirtyi vuoden alussa osaksi kasvatus- ja opetustointa.
Muutos ei aiheuta toimintaan muutoksia. Edelleen päivähoitoa järjestetään perhepäivähoitona tai päiväkotihoitona.
Yksiköt jatkavat entiseen tapaan. Uutena toimintamuotona on kokeiltu ryhmäperhepäiväkotitoimintaa marraskuusta 2008 alkaen.
Ryhmäperhepäiväkoti Auringonkukka toimii lähinnä vuorotyötä tekevien perheiden hoitopaikkana. Auringonkukka on osoitteessa Vanhainkodintie 14 eli ns. vanhalla hammaslääkärintalolla.
Oksakoskelle on perustettu päivähoidon pienryhmä Linnunlaulu, jossa annetaan myös erityispäivähoitoa. Ryhmä toimii Oksakosken koululla.
Päivähoitoasioista vastaa vs. varhaiskasvatusjohtaja Marianne Ukskoski. Päivähoitohakemukset toimitetaan kunnanvirastolle Tarja Pannulalle, joka myös vastaa päivähoitojärjestelyjä koskeviin kysymyksiin. Puhelin virka-aikana 0400 760 416.
Osastopäällikkönä ja kasvatus- ja opetuslautakunnan esittelijänä toimii rehtori-opetustoimenjohtaja Outi Leväniemi,
puh. 06 888 3303 tai mp. 040 7632 303
Jos olet päivähoitopaikkaa vailla, ota yhteyttä ja pyydä hakemus. Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@perho.com.
Muutostilanteen vuoksi sivuja päivitetään. Pahoittelemme, jos tieto ei heti löydy. Toistaiseksi kunnan pääsivun sosiaalitoimen alta löytyy linkki päivähoitoon.
Esiopetuspaikat tulevat kevään aikana hakuun. Esiopetukseen voivat hakea v. 2003 syntyneet lapset. Esiopetukseen osallistuminen on vapaaehtoista. Esiopetuksessa olevalla lapsella on oikeus päivähoitoon. Esiopetusta annetaan koulujen yhteydessä: ryhmät toimivat Kirkonkylällä, Möttösessä ja Oksakoskella.
Outi Leväniemi
4.1.2010
|
Koulujen yhteydessä toimii iltapäiväkerhotoiminta koulupäivinä n. 13-16. Tarvittaessa myös aamupäivähoitoa.
Iltapäiväkerhotoiminta on maksullista. Kerhoihin haetaan mahdollisimman pian, jotta tiedetään kerhotarve.
Kerhotoiminta on ensisijassa tarkoitettu perusopetuksen luokkien 1-2 sekä erityisopetukseen siirretyille lapsille. Mikäli ryhmissä on tilaa, niihin voivat hakeutua myös esikoulua käyvät lapset ja ylempien luokkien lapset.
Kerhoon on ilmoittautumisen jälkeen sitouduttava, jotta kerhonohjaaja tietää, keitä kerhoon tulee ja osaa varata riittävästi välipalaa ja kerhotarvikkeita.
Ip-kerhomaksu kattaa vakuutuksen, askartelumateriaalin sekä välipalan. Kerhomaksut peritään jälkikäteen käytön mukaan.
Kerhonohjaajina toimivat lastenhoitajat ja koulunkäyntiavustajat. Kerholla on oma toimintasuunnitelmansa. IP-kerhossa liikutaan, askarrellaan, pelataan ja tehdään läksyjä lasten ja vanhempien toiveita huomioiden.
Lisäksi kouluilla voi olla muita kerhoja sekä kunnan että seurojen tai yhdistysten järjestäminä.
|
Perhon kunnassa koulumatkaetuudet ovat esiopetuksessa ja perusopetuksessa niille, joiden koulumatka on luokilla 0 - 6 vähintään 2 km. Luokilla 7 - 9 koulumatkaetuus on normaalisti lakisääteinen 5 km eli kuljetukseen ovat oikeutettuja ne, joiden koulumatka on vähintään 5 km.
Ajalla 1.11. - 31.3. järjestetään kuljetusetuus myös niille perusopetuksen luokkien 7 - 9 oppilaille, joiden koulumatka on 2 - 5 km. Koulumatkaksi lasketaan lyhiin kulkukelpoinen reitti kotipihasta koulun portille. Koulumatkasta osa voi olla kävelymatkaa pysäkille. Ns. talvietuus ei voi aiheuttaa reittimuutoksia jo olemassa oleville reiteille.
Lukiokoulutuksessa olevilta peritään koulumatkan omavastuuosuus, joka on Perhon lukiossa 30 €/kk. Lukiossa koulumatkatuki maksetaan koulutuksen eli myös kuljetuksenjärjestäjälle, koska lukio järjestää kuljetukset ja hoitaa liput. Opiskelija täyttää koulumatkatukihakemuksen itse kuljetukseen ilmoittautuessaan lukuvuoden alussa tai kesken kouluvuoden kuljetukseen tullessaan. Koulumatkatukihakemuksia saa lukion kanslistilta Tiina Urpilaiselta.
Muutoin noudatetaan perusopetuslain 32 §:ssä mainittuja ohjeita.
|
Mikäli huoltaja haluaa, että oppivelvollisuusikään tulevan lapsen koulun aloitusta siirretään myöhemmäksi eli esim. lykätään vuodella, huoltajan on toimitettava aasiaa koskeva anomus huolellisesti täytettynä koulutoimistoon riittävän ajoissa ennen peruskouluun ilmoittautumista.
Anomuksen perusteluksi tarvitaan psykologin lausunto ja tarvittaessa lääketieteellinen selvitys (omakustanteiset lausunnot).
Lomakkeita saa koulutoimistosta kunnanviraston alakerrasta, Keskustie 2. Lomakkeet palautetaan koulutoimiston kanslistille Ritva Järvelälle.
|
Perusopetuksen 1. luokalle ilmoittaudutaan seuraavan kerran keväällä 2010 puhelimitse suoraan koululle tai huoltaja voi tulla käymään koululla em. aikana. Lähikouluun ilmoitetaan ne vuonna 2003 ja sitä ennen syntyneet lapset, jotka eivät ole vielä aloittaneet koulunkäyntiään. Oppivelvollinen voi pyrkiä oppilaaksi myös muuhun kuin lähikouluun, jolloin vanhempien tulee tehdä anomus kasvatus- ja opetuslautakunnalle. Koulumatkaetu koskee vain lähikoulua.
Tutustumispäivä järjestetään koulukohtaisesti. Koulu ilmoittaa asiasta lapsen huoltajalle.
Mikäli luokille 2-9 on tulossa esim. paikkakunnalle muuton vuoksi uusia oppilaita tai jo koulussa olevalla oppilaalla on tiedossa muutto, pyydetään myös näistä ilmoittamaan ao. koululle tai koulutoimistoon. 7. luokalle tulevien vuosiluokkien 1-6 koulujen oppilaiden ei tarvitse ilmoittautua.
Yhteystiedot:
Kirkonkylän koulu p. 888 3312, apulaisrehtori Sakari Vainionpää
tai 888 3313, vl. 1-6
Oksakosken koulu p. 888 3330, vl. 1- 6, vs. apulaisrehtori Terhi Möttönen
Möttösen koulu p. 888 3320, vl. 1-6, apulaisrehtori Pasi Kanniainen
Keskuskoulu p. 8883304, vl. 7-9, perusopetuksen rehtori Mikko Tamminen
Rinteen koulu p. 8631432 rehtori Jürgen Lapp
rehtori-opetustoimenjohtaja Outi Leväniemi, p. 888 3303, tai mp. 040 7632 303
kunnanviraston koulutoimisto, kanslisti Ritva Järvelä p. 888 3301
koulukeskuksen koulusihteeri Tiina Urpilainen p. 888 3302
|
|