Koulu alkaa lukuvuonna 2009 - 2010 torstaina 13.8.2009 klo 8.30.
Syysloma on jälleen viikon mittainen eli viikolla 42.
Syyslukukausi päättyy la 19.12.2009.
Joululoma on kaikkiaan 18 päivän mittainen eli 20.12. 2009 - 6.1.2010.
Kevätlukukausi alkaa 7.1.2010.
Talviloma on viikolla 9.
Lauantaityöpäivä on 12.9.2009
Eskarit lomailevat lauantaisin.
Lukuvuosi päättyy viikon 22 lauantaina eli 5.6.2010.
Huoltajia pyydetään ottamaan huomioon koulujen loma-ajat ja ajoittamaan lomamatkat niihin. Perusopetuksen rehtori voi myöntää enintään kahden viikon poissaololuvan perustellusta syystä. Lupaa on haettava etukäteen. Lomapoissaolon vuoksi oppilaalla ei ole oikeutta tukiopetukseen, vaan vanhemmat huolehtivat koulutehtävien etenemisestä ns. oman loman aikana.
Pitempään ulkomailla oleskeluun voi hakea oikeutta kotiopetukseen kasvatus- ja opetuslautakunnalta. Tällöin määrätään opettaja, joka tutkii opintojen etenemisen kotiopetuksen aikana tai sen päätyttyä.
|