Koulun arvot ja toiminta-ajatus
Oksakosken koulutoimintaa ohjaavat arvot ovat turvallisuus, oppimisen ilo, toisten ihmisten kunnioittaminen ja yksilöllisen kehityksen tukeminen. Toiminta-ajatuksena on luoda oppilaille kodinomainen, turvallinen ja viihtyisä oppimisympäristö. Koulun tehtävänä on ottaa jokaisen oppilaan yksilöllisyys ja vahvuudet huomioon opetuksessa.
Koulun yleiset kasvatuksen ja opetuksen tavoitteet
Koulun tavoitteena on auttaa oppilasta kasvamaan suhteessa itseensä, toisiin ihmisiin, työhön, tietoon, luontoon, kestävään kehitykseen ja yleensä yhteiskuntaan.
Erityisesti koulumme haluaa korostaa oppilaiden sosiaalisten taitojen kehittymistä ja oppimista, vastuuntuntoa sekä myönteistä oppimisasennetta. Näihin tavoitteisiin päästään harjoittelemalla omatoimista työskentelyä antaen oppilaalle vastuuta oppimisestaan, käyttämällä monipuolisia työtapoja ja tekemällä itsearviointia.
Tänä lukuvuonna äidinkielessä jatketaan lukupassien suorittamista 3-6 luokkalaisilla.
5-6 luokilla on yksi valinnainen tunti (äidinkieli: koulun lehden toimittaminen tai ilmaisutaito). Esikoululaisilla painotetaan liikuntaa. Hyvät käytöstavat ja erityisesti ruokailutavat painottuvat koko vuoden toiminnassa.
Koulumme yleiset periaatteet ovat yhteistyö koko koulun väen kesken, lapsen kunnioittaminen, sellaisten elämän eväiden antaminen oppilaalle, että hän oppii hyväksymään erilaisuutta, on kohtelias ja oppii arvostamaan omaa työtään sekä kokee oppimisen iloa. Vuosittain koulumme oppilaat valitsevat presidentin, jonka tehtävänä on toimia oppilaiden tukihenkilönä.
Koulu toimii kyläkoulun tavoin olemalla yhteydessä oppilaiden vanhempiin ja kyläläisiin. Koulu toimii perheitä tukien.
Oppilashuollon suunnitelma
Kouluterveydenhoitaja käy koulullamme kaksi kertaa kuukaudessa, joka kuukauden 1. ja 3. keskiviikko. Koululääkäri tutkii 5. luokan oppilaat. Hammashoitola kutsuu oppilaat hammastarkastukseen ja -hoitoon lukuvuoden kuluessa. Mukautettujen ja oppilaiden, joilla on oppimisvaikeuksia, opettamisesta vastaavat erityisopettaja Teija Hiekka ja erityislastentarhanopettaja Pirjo Peltokangas Jos tarvitaan erityisosaamista, käännymme oppilashuoltotyöryhmän, EROP-ryhmän tai terveyskeskuslääkärin puoleen, joka ohjaa tarvittaessa eteenpäin. Oppilashuoltotyöryhmä kokoontuu väh. neljä kertaa lukuvuodessa. Uutena Perhon kouluissa aloittaa kasvatusohjaaja, jonka työpanosta voidaan myös käyttää erityistarpeessa olevien avuksi. Koululla on käytettävissä koulunkäyntiavustajina Anne Peltola ja Niina Honkalehto. Koulun turvallisuusopas sisältää turvallisuussuunnitelman, kriisioppaan, toimintastrategian kiusaamistilanteessa sekä koulun järjestyssäännöt. Tieto- ja viestintätekniikanstrategia ohjaa ja tukee koulun toiminnan laadullista kehittymistä.
Kodin ja koulun yhteistyö
Koulun tehtävänä on tukea koteja kasvatustyössä. Yhteistyömuotoina koulussamme ovat vanhempainillat, vanhempainvartit ja juhlat. Koulumme tukena toimii vanhempaintoimikunta, jonka jäsenet valitaan vuosittain ensimmäisessä vanhempainillassa. Toivotamme vanhemmat tervetulleiksi retkille, erilaisiin tempauksiin ja talkoisiin sekä uinninopetuksen valvontaan.
Koulumme informoi koteja eri tapahtumista reissuvihkojen ja kuukausitiedotteiden avulla.
Itsearvioinnin periaatteet
Koulumme itsearvioinnin tarkoituksena on koulun kehittäminen. Koulun itsearvioinnin kohteina ovat opetussuunnitelman toteutuminen, kodin ja koulun yhteistyö, tulevaisuuden haasteet sekä oppilaiden viihtyminen koulussa.
Koulun opetussuunnitelmaa ja uusia oppimisstrategioita pyritään kehittämään arvioinnin avulla. Koska koemme yhteistyön kotien kanssa tärkeäksi, arvioidaan sen tarkoituksenmukaisuutta ja määrää kyselyillä. Koulun kehittyminen nähdään tärkeänä, joten palautetta kerätään eri tahoilta. Oppilaiden viihtyvyyttä arvioidaan kyselyillä. Työsuunnitelman toteutuminen arvioidaan keväällä suullisesti koulun henkilökunnan kesken.
Koulun ulkopuolella annettavan opetuksen opetussuunnitelmalliset ja sosiaaliset tavoitteet ja perusteet
Retket ja muut tutustumiskäynnit tuovat vaihtelua koulun arkirutiineihin. Erilaisten vierailujen avulla oppilaiden ja ympäröivän maailman yhteistyö ja ymmärtäminen tulee lähemmäksi oppijaa. Liikenne- ja asennekasvatukseen liittyen retkillä opitaan käyttäytymistä erilaisissa tilanteissa käytännössä. Luontoretkillä opitaan liikkumista luonnossa ja luonnon kunnioittamista, yleisillä paikoilla liikkuminen vaatii hyvien tapojen tuntemista jne. Uintiopetus tapahtuu 2-4 kertaa lukuvuodessa. Seurakunnan kanssa teemme yhteistyötä osallistumalla jumalanpalveluksiin noin kerran lukukaudessa. Tänä lukuvuonna on vuorossa luokkaretki. Retkillä valvontavastuu on opettajilla, mukaan voi mahdollisuuksien mukaan lähteä myös osa vanhemmista. Koululla toimii liikuntakerho kerran viikossa 60 minuuttia. Kerhoa pitävät tänä lukuvuonna yläkoululaiset Iiris Kivelä ja Anna Kirvesmäki sekä Mikael Viitala. Kerhossa liikutaan monipuolisesti eri lajeja opetellen.
|