Ammattikorkeakoulujen yhteishaku syksyllä 2009 alkavaan koulutukseen on 12.4.-30.4.2009 päättyen klo 16.15. Hakukelpoisuus on lukion oppimäärän tai ammatillisen tutkinnon suorittaneella. Voit hakea neljään eri paikkaan. Sähköinen haku www.amkhaku.fi. Hakuajan alkuun asti voit harjoitella demo-versiolla samassa osoitteessa. Muista, että viimeisenä päivänä nettihaku sulkeutuu klo 16.15, samaan aikaan on myös paperilomakkeen, mikäli haet sillä, oltava perillä hakutoimistossa.
Hakeminen vieraskieliseen nuorten tutkintoon johtavaan koulutukseen tapahtuu netiissä 12.1.-13.2.2009. Lisätietoja www.admissions.fi
Yliopistoihin hakeminen tapahtuu myös söhköisesti osoitteessa www.yliopistohaku.fi. Osaan koulutuksista haetaan jo helmikuun 2009 alusta lähtien, osaan hakuaika päättyy huhtikuun 2009 lopussa. Ole tarkkana hakuaikojen päättymisen suhteen.
|
Jatkajat ja YT2 -ryhmä lähtee Jyväskylään AMK:n ja yliopiston abi-päiville perjantaina 14.11.08 yhdessä Vimpelin lukion abien kanssa.
Abeista ilmoittautuneet lähtevät Ylivieskaan AMK -käynnille keskiviikkona 19.11.08
|