-sävel Meksikon pikajuna
1.luokka
Ekan päivän alussa, jännä meil on tunnelma,
paikka meil on aivan uus tää koulu Viholan.
Luokan ovi avttiin, kamun viereen istuttiin,
kohta ovi aukes, Pirkko meitä tervehti.
Aapiset nyt jaetaan, uudet väritkin jo saan,
olen valmis kaikenlaista uutta oppimaan.
Ruokatunti odottaa ja mahan täyteen saan,
saatan tulla vielä huomenna.
2.luokka
Matskun tunnin alussa, kaikki juoksee luokassa,
sitten kuuluu kirskahdus ja ovi aukeaa.
Erkki sanoo kaikille:matskua nyt lasketaan.
Erkki ope opettaa ja kaikki huokailee.
Laskut nyt on laskettu, läksytkin jo annettu.
Koululaiset, tytöt, pojat, kaikki oottavat.
Sitten tulee hanuri ja kaikki yllättyy.
Hauska laulu on yllätyksen syy.
3.luokka
Kolmannessa luokassa bileet pystyyn laitetaan.
Eipä siellä nukahdeta varmaan milloinkaan.
Makuupussit mukana, kaverit on tukena.
Matikoiden tehtäviä siellä pähkäillään.
Pojat syövät sipsiä, tytöt meikkaa ripsiä.
Sitten kuuluu koputus ja kaikki hiljenee.
Karkit työntyy pulpettiin ja kaikki säikähtää.
Ope taitaa tähän puuttua.
4.luokka
Meidän nelosluokassa, kumi lentää katossa.
Ennen tunnin alkua on melu korkea.
Kirsti pitää pistarin, kertotaulu pistarin.
Tehtyään saa välkälle jo pian lähteä.
Siellä me mennään pistettä sekä jalkapalloa.
Jotkut meistä kyttää koko ajan kelloa.
Sitten kun se viimeinenkin rämähtää soimaan,
kaikki sisään jouksee luvatta.
5.luokka
Koulun kello kilahtaa, luokan ovi aukeaa.
Kaikki syöksyy ulos vaan ja pelit alkaa saa.
Samassa soi kello taas, pelit kaikki loppuvat,
hitaasti nyt luokkaa kohti kaikki lähtevät.
Oppitunnin alussa kaikki juoksee luokassa,
kunnes ovi aukeaa ja Satu luokaan astelee.
Kaikki istuu, oppitunti alkaa jälleen taas.
Miksi ei tuniti vois jo loppua?!
6.luokka
Lyhyt jono kutosten, halki kiittää luokkien.
Taskulamput valaisee pimeää käytävää.
Huuto kuuluu Mikonkin, koulun pihaan rynnättiin.
Koulun takaa Mikon taskulamppu välähtää.
Ison kiven takana, ahdas meil on tunnelma,
kutosten oppilaat kun kaikki torkkuvat.
Silloin Henkka aivastaa ja lamppu välähtää,
melkein meidän nenän edessä.
Vanhempien säkeistö
Äidit, isät yhdessä laulamaan nyt ryhtyvät.
Hetken muistuu mieleen kiire joka-aamuinen:
Kuuluu kellon piipitys, lapset ylös herätys.
Puurot suuhun, reput selkään, kaikki menoks nyt.
Kun me kotiin saavumme, en ehdi sanon sinulle.
Pyykit, ruuat, harrastukset kaikki odottaa.
Mut tänään ollaan yhdessä, aika pysähtyy.
Siinä onkin laulamisen syy.
Sanoitukset luokkien oppilaskuntajäsenten ideoimia.
Vanhempien säkeistön sanoitus Sanna Passinmäki.
|