Myllyhaan koulu sijaitsee noin 2 km Nokian keskustasta pohjoiseen. Koululla opetetaan vuosiluokkia 1 - 6. Koulu on arkkitehti Osmo Lapon suunnittelema ja se valmistui 1974. Koulu oli valmistuessaan moderni avoimine oppimisympäristöineen ja palvelee edelleen hyvin tehtävässään. Oppilasmäärien kasvun vuoksi jouduttiin avoimista tiloista kuitenkin luopumaan. Koulu odottaa saavansa ajanmukaistavan peruskorjauksen tulevina vuosina. Samassa kiinteistössä toimii myös Lähdekorven erityiskoulu.
Alkuvuodesta 2007 koulun välittömään läheisyyteen valmistui 100 –paikkainen päiväkoti, johon tuli myös opetustiloja Lähdekorven erityiskoululle.
Syyslukukauden alusta 2007 Myllyhaan koulussa aloitti myös 3.- 6. -luokkien oppilaista muodostettu pienluokka. Pienluokan oppilaat tulevat Pohjois-Nokian alueelta.
Myllyhaan koulu antaa vankkaa perustietojen ja -taitojen opetusta. Koululla on erinomaiset liikuntamahdollisuudet - iso ja toimiva sali sekä loistavat hiihtoladut, jotka lähtevät aivan koulun vierestä. Painopistealueina ovat toimivan kodin ja koulun yhteistyön vahvistaminen, kestävän kehityksen huomioiminen opetuksessa, yrittäjyyskasvatus ja kansainvälisyyskasvatus.
|