Kerho on tarkoitettu yhteiskoulun oppilaille ja lukion opiskelijoille.
Kerhossa on mahdollisuus tutustua uusiin käsityötekniikoihin, esim. huovutus, silkkinauhakirjonta, pajunpunonta, ym.
Oman valinnan mukaan on myös mahdollista ommella itselleen muotivaatteita tai asusteita.
Lehtori Merja Malmi toimii ohjaajana.
|
Harrastetaan rennosti erilaisia liikuntalajeja: salibandy, sulkapallo, tennis, jääkiekko, jalkapallo, keilailu, mikroautoilu, jne.
|
Rumpukerho
Yhteiskoulussa on pitkään toiminut länsi-afrikkalaisen rytmiikan kerho. Kerhossa soitetaan bändinä kyseistä musiikkia soittimina sabar-, djembe ja dundunrummut sekä balafonit. Tässä ryhmässä sinulla on mahdollisuus päästä pitkälle ilman aikaisempaa soittokokemusta. Rumpuryhmässä kiinnostus musiikkiin ja hinku esiintymään riittää. Esiintymiset aloitetaan koulun vanhempainilloista ja lähiseudun erilaisista tilaisuuksista. Kerhoista alkunsa saaneita ryhmiä jatkaa harrastusta yhä koulun päätyttyäkin konsertoiden eri puolilla Suomea ja ulkomailla.
Bändikerho
Bändikerhoissa toimii vuosittain useampi kokoonpano. Kerhoissa soitettaan pääasiallisesti kerholaisten itsensä valitsemaa musiikkia. Soittimina kitarat, basso, koskettimet ym. Bändissä saat kokemusta yhtyesoitossa yksinäisen kotona nysväämisen sijasta ja pääset myös esiintymään. Kerhon bändit esiintyvät mm. koulun juhlissa.
|