MITÄ KESTÄVÄ TOIMINTATAPA TARKOITTAA?
Ympäristötyö on osa kestävää toimintatapaa. Viime kädessä tämä tarkoittaa sitä, että kullakin sukupolvella on oikeus vähintään samanarvoiseen ja -tasoiseen elämään, kuin edellisillä sukupolvilla on ollut (vrt. YK:n Vuosituhatjulistus). Koulussamme kaikki toiminta perustuu lakien ja asetusten ohella opetussuunni-telmaan sekä koulun omiin EVY-arvoihin (elämänilo, vastuu, yhteistyö). Kestävä toimintapa on siis ennemminkin tapa suhtautua kaikkeen toimintaan, mitä koulussa on kuin joku erillinen toimi, mitä toisinaan harjoitetaan. Kestävä toimintatapa on oppimista, ymmärtämistä, vastuuta, pohtimista ja tekemistä.
MITEN TÄMÄ NÄKYY KOULUSSAMME?
Lukiossamme on käytössä ympäristöperiaatteet:
Otamme toiminnassamme huomioon ympäristönäkökohdat,
kehitämme ympäristöasioidemme hoitoa,
lisäämme kestävän kehityksen tietojamme ja taitojamme.
Koulussamme laadittiin lukuvuoden 2003-2004 aikana ympäristöjärjestelmä, jonka tarkoituksena oli tarkastella ja suunnitella kaikki toimintomme kestävän toiminta-tavan hengessä. Muuramen lukiolle myönnettiin ensimmäisenä lukiona Suomessa ympäristösertifikaatti keväällä 2005. Ympäristöjärjestelmän pohjana on yhteisesti hyväksytty ympäristöpolitiikka, ympäristöopas ja näiden seurauksena ekologisesti kestävällä pohjalla pyörivät arkikäytänteet.
Vuosille 2010-2013 on laadittu järjestyksessään kolmas ympäristöohjelma. Uuden ympäristöohjelman kehittämistavoitteina on uudistaa koulumme arvopohja nykytilanteeseen ja tulevaisuuteen sopivaksi niin, että me kaikki voisimme sitoutua arvojen mukaiseen toimintaan. Toisena kehittämiskohteena on opiskelijoiden ja henkilökunnan hyvinvoinnin parantaminen ryhmänohjauksen kehittämisen kautta. Lisäksi jotta toiminta voisi jatkossakin toteutua tahtomme mukaan, on tavoitteena laatia perehdyttämismateriaalia sekä uusien opettajien että opiskelijoiden ohjeistamiseeen (ks. tarkemmin ympäristöohjelma-osiosta).
KEITÄ KESTÄVÄ TOIMINTATAPA KOSKEE?
Kestävä toimintatapa - kestävä kehitys - ympäristöasiat koskevat kaikkia. Opiskelijoiden oletetaan toimivan koulun ympäristöperiaatteiden mukaisesti niin jätteiden lajittelun, yleisten tilojen siisteyden ylläpitämisen kuin toisten ihmisten huomioonottamisen ja kunnioittamisen ollessa kyseessä. Toivomme, että lukiostamme valmistuu nuoria, jotka ovat herkkiä yhteisen ympäristömme vaalimisen suhteen, ja he tahtovat ottaa vastuuta sekä omista että muiden tominnasta.
Kestävän kehityksen asioista ja niiden kehittämisestä vastaa koulussamme kolme ryhmää:
-Opettajien keke-tiimi: suunnittelee ja toteuttaa ympäristöohjelman toteutumista edistävää toimintaa.
-Opiskelijoiden kekettäjät-ryhmä: tekee kestävän kehityksen työtä näkyväksi opiskelijoiden keskuudessa mm. erilaisin tempauksin.
-Koko koulunmäen ympäristöryhmä; edistää tiedotusta ja yhteistoimintaa eri koulujen ja henkilöstöryhmien välillä.
LIsäksi tutorit ja oppilaskunnan hallitus toteuttavat ennen kaikkea sosiaaalisen kestävän kehityksen edistämiseen liittyvää toimintaa.
Opettajien Keke-tiimin ja koulunmäen ympäristöryhmän jäsenet ovat:
Hallinto:
Aki Puustinen, lukion vs. rehtori
Kari Saari, kunnan ympäristösihteeri
Opetustoimi:
Irma Pauha, biologian ja maantiedon lehtori
Anu Halvari, englannin lehtori
Markku Jokinen, uskonnon, filosofian ja psykologian lehtori
Hannu Reijonen, matematiikan ja fysiikan lehtori
Merjo Hakkarainen, englannin ja ruotsin lehtori
Anu-Kaarina Vaskonen, äidinkielen lehtori
Lisäksi Mäkelänmäen ja Nisulanmäen koulujen keke-ryhmien vetäjät
Muun henkilöstön ympäristövastaavat:
Pirjo Johansson, siivoustoimi
Ismo Salonen, kunnossapito
Riitta Niinijärvi / Eija Jylhä, ruokahuolto
Leena Kytölä, koulusihteeri
Kekettäjät 2010-2011 ovat:
Outi Hautanen
Jesse Jääskeläinen
Tatu Kauhanen
Maria Korhonen
Heikki Kupiainen
Joona Lampela
Jussi Niemitalo
Sara Salonen
Jaakko Tuikka
Anna Tuominen
Aura Tuominen
Tähtelä Mitja
Sini Valkonen
Jos haluat vaikuttaa asioihin, ehdottaa parannuksia tai hankkeita toteutettavaksi, ota yhteyttä näihin ympäristövastuuta kantaviin henkilöihin! Mikään ehdotus tai ajatus ei ole liian pieni tai suuri toteutettavaksi, jos se edistää tai tehostaa kestävällä tavalla toimintojamme!
|