Espanja

Maanantaina 7.5. osallistuin ensimmäistä kertaa elämässäni hätäensiapukoulutukseen. Henkilöstölle tarkoitettu kahdeksantuntinen päivä kattoi puolet EA1-kurssin sisällöistä.

Aiemmissa teksteissäni olen käsittelyt jonkin verran näyttelemistä, ja siitä en päässyt eroon tälläkään kertaa. Pääsin nimittäin näyttelemään sokkipotilasta. Mustikassa oli käyty ja liukastuttu ikävin seurauksin: perna oli revennyt, ja siitä oli aiheutunut sisäinen verenvuoto ja sokkitila. Päivän tärkein anti oli kuitenkin painelu?puhallus-elvytyksen oppiminen. Siinä ja muissa ensiapuun liittyvissä asioissa on tärkeä tietää miten toimia; jos ei osaa muuta kuin näytellä, voi olla parempi astua sivuun!

Kun mietin ensiapua opettajan näkökulmasta, tulee mieleeni tukiopetus. Valinnaisissa kielissäkin voidaan järjestää ns. tukikursseja niitä varten, jotka tarvitsevat lisäapua opiskeluun. On kuitenkin syytä kysyä, pitääkö kaikkia vapaavalintaisen aineen opiskelijoita yrittää kaikin keinoin pitää mukana kursseilla. Mielestäni ei. Lukiossa on toki pakko suorittaa vähintään 75 kurssia, mutta yleisesti ottaen olisi hienoa, että kukin löytäisi oman paikkansa, eli tekisi sitä, mikä itseä kiinnostaa. Vapaavalintaisen aineen ollessa kyseessä ei ole järkevää ikään kuin yrittää pitää opiskelijaa hengissä ulkoa käsin, jos elämä, sisäinen motivaatio on jo paennut. Se, että pyritään synnyttämään sisäistä motivaatiota opetettavaa asiaa kohtaan, on toki tavoiteltava asia, mutta jos tämä ei ole enää mahdollista, opiskelija saa vapaasti ?kuolla? kyseiselle aineelle! Heikkoon menestykseen voi toki olla muitakin syitä kuin motivaation puute. Jos oppilaalla olisi halua jatkaa opiskelua, mutta sitä vaikeuttaa esimerkiksi jokin oppimisvaikeus, olisi oppilaan hyvä saada lisätukea. Siksi opettajan on hyvä selvittää, mistä opiskelijan ongelmat johtuvat. Tämä onnistunee parhaiten kysymällä asiaa suoraan opiskelijalta. Näin voidaan saada tunnistettua ne opiskelijat, jotka hyötyisivät lisätuesta. Oikea tuki oikeaan aikaan oikealle henkilölle voi olla kuin adrenaliiniruiske pahan allergisen reaktion saaneelle tai sokeripala diabeetikolle, jonka verenpaine on laskenut vaarallisen alhaiseksi.

Panu Kosonen
espanjan opettaja
Jyväskylän Lyseon lukio

Kävin muutaman muun opettajan kanssa OpeTET:ssä Jyväskylän kaupunginteatterilla keskiviikkona 2.5. Päivä oli kaksiosainen niin kuin näyttelijöilläkin. Ensimmäinen jakso oli klo 10?14 ja toinen klo 18?20 (näyttelijöillä iltaharjoitukset kestävät itse asiassa klo 21.30 asti). Pitkin teatterin käytäviä ja Powerpoint-kalvoja meitä johdatteli luokanopettajanakin työskennellyt teatterikuraattori Antti Niskanen. Häneltä opimme mm. sen, että näyttelijän keskipalkka vuonna 2010 oli 2773,34 ?, että näyttelijöiden tulee opetella vuorosanansa omalla ajallaan ja että lavasta ja lavasteista tehdään yleensä pienoismalli suunnittelua ja asioiden hahmottamista varten. Teatterikuraattorin lisäksi tapasimme teatterinjohtaja Kari Arffmanin, ohjaaja Anssi Valtosen, näyttelijä Jukka-Pekka Mikkosen ja tuotantosuunnittelija Liisa Makkosen. He vastailivat auliisti kysymyksiimme. Iltaharjoituksissa saimme seurata lähinnä koreografi Petri Kauppisen ja tanssijoiden harjoituksia 8.9. ensi-iltansa saavaa, Miika Murasen ohjaamaa Myrskyluodon Maijaa varten.

Kun miettii, keitä teatterissa työskentelee, tulevat ensimmäisinä mieleen tietysti näyttelijät ja ohjaajat. Näyttelijöitä Jyväskylän kaupunginteatterin 64 työntekijästä on kuitenkin vain 17 ja omia ohjaajia tasan yksi. Muun henkilökunnan joukosta löytyvät esimerkiksi pukusuunnittelija, kampaaja, maskeeraaja, toimistosihteeri, vahtimestari, järjestäjä, lavastaja, näyttämömestari, kapellimestari, tarpeistonhoitaja, kuiskaaja, puuseppä ja metallimies. Vastaavasti koulumaailmasta tulevat ensin mieleen opettajat ja rehtorit, mutta meilläkin on paljon muuta henkilökuntaa, jota ilman jäisivät tunnit pitämättä. Tämä on hyvä muistaa arkisen aherruksen keskellä.

Tämän työyhteisöön liittyvän seikan lisäksi tuli TET-päivän aikana mieleen ? kiitos teatterikuraattorille ? eräs tapa harjoitella sanojen painottamista esimerkiksi espanjan tai englannin opetuksessa. Eräässä Myrskyluodon Maijan kohtauksessa on nimittäin tanssia, jonka pitää nivoutua yhteen näyttelijöiden vuorosanojen kanssa. Harjoituksissa yksi tanssijoista kysyi, millä sanan tavulla jokin liike tehdään. Tavallisessa luokkahuoneessa tanssi lienee liian hankalaa ja ainakin minulle ehkä liian toisesta maailmasta, mutta jonkinlaista liikettä, esimerkiksi käsien yhteen taputtamista voisi hyödyntää. Espanjassa sanapainosäännöt pitää vielä erikseen oppia, mutta onneksi sellaiset on, toisin kuin monissa muissa kielissä, niin että minkä tahansa uuden sanan painottaminen onnistuu!

Panu Kosonen,
espanjan opettaja
Jyväskylän aikuislukio

Olin mukana opettaja- ja opiskelijaryhmässä, joka kävi maanantaina 2.4. vierailulla Vapossa Yrjönkatu 42:ssa. Esitietoja minulla ei ollut. Sen kuitenkin selvitin, että ?Vapo? ei viittaa Variksen Poikiin eikä edes Valtion Poliisiin vaan Valtion Polttoainekeskukseen.

Vierailulla kuulimme asiaa esimerkiksi turpeesta ja sen merkityksestä suomalaisten kotien lämmityksen kannalta. Puhetta oli myös turpeen ympäristöystävällisyydestä sekä Vaposta työllistäjänä.

Vierailun myötä tuli mieleen, että kielten opetuksessa (espanjassa esim. kurssilla 6 tai 8) voisi pyytää opiskelijoita kirjoittamaan jostakin yhtiöstä, yrityksestä tai järjestöstä kohdekielellä. Ennen kirjoitelmaa käsiteltäisiin aiheeseen liittyvää sanastoa. Itse asiassa tehdessäni opetusharjoittelua JAMK:ssa valmistelin mediatekniikanopiskelijoiden englannintuntia varten listan keskisuomalaisista teknologia-alan yrityksistä, joista heidän piti valita yksi ja kirjoittaa siitä kuvaus. Malliksi annoin heille kuvauksen eräästä keskisuomalaisesta tuulivoima-alan yrityksestä. Yleissivistäviä opintoja suorittaville lukiolaisille voisi antaa vapaammat kädet. Joka tapauksessa se, että saa itse valita, mitä työpaikkaa kuvailee, motivoisi opiskelijoita varmasti. Perhe- ja tuttavapiiristäkin löytyisi luultavasti jokin tutkimuskohde. Jos aika antaa myöten, niin opiskelijat voisivat pitää myös esitelmiä luokan edessä tai pienryhmissä tai jos koululla on jokin kontakti ulkomaille, voisi esittelyt (ehkä Powerpoint-esityksen muodossa) lähettää kyseiseen yhteistyökouluun. Ulkomaiset ystävät voisivat toimia samoin.

Panu Kosonen,
espanjanopettaja
Jyväskylän aikuislukio

Panu Kosonen, Jyväskylän aikuislukion espanjan opettaja

Opettaja näyttelee

Kirjoitin aiemmin VESO-päivän kokemuksista eteläisemmässä Suomessa. Nyt ajattelin kertoa työkokemuksista täällä kotoisassa Jyväskylässä. Tällä kertaa kyse on näyttelemisestä. Lokakuun lopulla ja joulukuun alussa osallistuin nimittäin Pelastusarmeijan Jyväskylän osastossa järjestettyihin tilaisuuksiin, joiden osana esitettiin Max Lucadon kirjaan Sinä olet tärkeä pohjautuva samanniminen näytelmä.

Näytelmä kertoo puusepän veistämistä puunukeista, mepposista, joiden pääasiallinen ajanviete on liimailla toisiinsa tarroja ? joko kullanvärisiä tähtiä, jos toisen ulkomuoto tai lahjat ja taidot ansaitsevat omasta mielestä kehuja, tai harmaita täpliä, jos toisessa on jotain moitittavaa. Joillakin mepposilla on pelkkiä tähtiä, joillakin sekä tähtiä että täpliä ja joillakin, kuten minun esittämälläni Pumpinellolla, vain täpliä. Pumpinello kypsyy touhuun ja tapaa Lucian, mepposen, jolla ei ole täpliä eikä tähtiä. Muiden mepposten tarrat eivät yksinkertaisesti pysy hänessä kiinni. Syyksi Lucia sanoo sen, että hän käy päivittäin puusepän luona. Hetken emmittyään uskaltautuu Pumpinellokin kiipeämään kukkulalle, jolla puuseppä asuu. Siellä Pumpinello kohtaa tekijänsä ja jo tämän ensimmäisen keskustelun jälkeen yksi harmaa täplä irtoaa hänen puupinnastaan.

Ennen kyseistä näytelmää olin näytellyt alakoulun Aapeli- ja joulupukkiroolien jälkeen vain kerran, Mika Lahtisen luotsaamassa Torstaiteatterissa. Kokemusta ei siis kovin paljoa ole. Näytteleminen on kuitenkin tietyllä tapaa helppoa, koska siinä saa asettua jonkun muun rooliin. Opettajan työssä, vaikka sekin on tietynlaista esiintymistä, toivoisin kuitenkin voivani olla oma itseni. Aitoutta opiskelijat, nuoret ja vanhemmatkin, varmasti arvostavat. Aitouden saavuttamiseksi pitäisi kuitenkin varmaan päästä eroon joistakin tähdistä ja täplistä?

Hei vaan,
Olen Kososen Panu, sijaisena sijaisen paikalla opettamassa espanjaa Jyväskylän Lyseon lukiossa. Tätä pientä tekstiä kirjoittelen bussissa, matkalla Jyväskylään eräänä syyskuisena lauantai-iltapäivänä. Pian on takana etelänmatka, jossa tutustuimme työporukkana eri kohteisiin Lahdessa, Helsingissä, Espoossa ja Hämeenlinnassa.

Aivan äsken teimme ”Yllätysvierailun Linnassa”. Siellä saimme tuulahduksen alasta, ”josta harvoilla on omakohtaista kokemusta” (lainaukset matkaohjelmasta). Ennen matkaa arvelin, että kyseessä on joko presidentinlinna tai vankila. Toivoin, että kohde olisi vankila, ja niinhän se olikin – tosin entinen sellainen. Hämeenlinnan vankilamuseossa meidät vietiin elävästi opastetulle kierrokselle vankilan käytäville ja selleihin. Ennen vapauteen pääsyä ostin museon putiikista entisen vanginvartijan Mirjam Mattilan kirjoittaman runokirjan Olin vanginvartija (Vankeinhoidon koulutuskeskus, 1993). Marttila kirjoittaa kirjan ensimmäisessä runossa:

Olin naapurin muija, joka kanteli,
poliisi, joka pidätti,
tuomari, joka oikeudessa istui,
yleinen syyttäjä ankarimman mukaan.
¬- Pamppu, kyttä, kyylä,
monta muuta nimeä kuulin.

Opettaja voi jossakin tilanteessa joutua käymään läpi samankaltaisia tuntemuksia – ainakin peruskoulussa. Onhan hänkin auktoriteetti, jonka tehtäviin kuuluu puuttua oppilaiden tekemisiin. Opettajan tehtävä ei ole vain opettaa ruotsia, äidinkieltä tai historiaa vaan myös kasvattaa. Lukiossakin sitä haluaisi olla ihminen, jolla on kokonaisvaltaisesti myönteinen vaikutus opiskelijoihin. Joskus tämä vaatii sitä, että täytyy astua pois omalta mukavuusalueelta ja mennä lähelle opiskelijaa. ”Onko huolia ja murheita?”, ”Onko kaikki ok?” -tyyppiset kysymykset saattavat kuitenkin herättää monenlaisia reaktioita.

Kenelle hän olisi kiukkunsa purkanut,
ellei minulle.
Ketään toista ei ovenlävessä ollut.
Olin kaatopaikka,
mutta sain olla myös
kuuntelija,
lohduttaja,
ainoa uskottu monelle.

Runo päättyy sanoihin ”Olin vanginvartija”, mutta ehkä joku opettaja kirjoittaisi loppuun: ”Olin opettaja”. Omalla kohdallani opettajuus on vielä preesensissä, mutta toivon tämänkin vierailun ja koko matkan antaneen minulle hieman lisää rohkeutta, jotta voin joskus myöhemmin lainata erästä Mattilan toista runoa ja sanoa:

Pintaa
syvemmältä
olen saanut
kahlata
elämää.