Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Keski-Suomen lukiohanke > Blogit >

Blogit

YLLÄPITOON >>    

Blogi

Keskisuomalaisessa
Vierailu Keskisuomalaisessa 23.11.2011

Lukiomme opettajat olivat sankoin joukoin kuulemassa Pentti Keiskoskea, joka esitteli ympäristöraporttia ja lehtitalo Keskisuomalaisen pyrkimyksiä kehittää toimintaansa ympäristöystävällisemmäksi ja samalla myös taloudellisemmaksi. Käynnistä on jo aikaa, mutta näin jälkikäteen ajatellen mieleeni jäi kaksi vaikuttavaa asiaa.

Ensinnäkin se, miten hienoa ja tärkeää on, että yritykset ottavat ympäristöä säästävän toiminnan vakavissaan ja näin osoittavat yhteisölleen, että ympäristöarvoihin suhtaudutaan vakavasti. Keskisuomalaisessa hanketta toteutettiin määrätietoisesti ja myös tuloksia saatiin. Mieleeni jäi myös se, miten Keiskoski avoimesti toi esille hankkeen ongelmia ja epäonnistumisiakin. Myöskään ihmisten asenteita ei ole helppo muuttaa. Myös kouluissa toteutetaan ja voidaan toteuttaa ympäristöä säästävää vihreää ajattelua. Liikkeelle voi lähteä myös pienistä haasteista, esim. monistamisen määrän vähentämisestä. Keiskosken mukaan koko työyhteisön sitoutuminen projektiin on tärkeää.

Keiskoskella oli myös sanottavaa opettajille. Hän piti tärkeänä, että nuoret oppisivat hyvät käyttäytymistavat, ja esim. tervehtisen merkitystä hän korosti. Työelämätaidoista hän nosti esille myös ryhmä- tai yhteistyötaidot, joiden merkitys työelämässä on ratkaiseva. Myös läsnäoloa meneillään olevassa työtehtävässä tai hetkessä yleensäkin hän piti tärkeänä. Näitä asioita opettajat voivat viedä eteenpäin kertomalla työelämän toiveista oppilaille ja tietysti toteuttamalla oppimista tavalla, jossa nämä taidot voisivat kehittyä.

Tiina Kiljala, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, Jyväskylän aikuislukio

Jätä kommentti
Otsikko:

Lähettäjä:

Blogin/kotisivun osoite (Linkiksi nimestäsi. Ei pakollinen):

Kommentti:

Roskapostin estämiseksi kirjoita kahteen seuraavaan kenttään sama itse valitsemasi numero, joka on muu kuin 0 (nolla):
Numero: Vahvistus: