Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

Hankkeen tausta ja tarve

YLLÄPITOON >>    

Hankeen tausta ja tarve

Loviisan seudun lapsipoliittiset ohjelman linjaukset on tarkoitus ulottaa
kaikkeen päätöksentekoon kuntaorganisaatiossa. Kokemukset osoittavat,
että toimiva elinkeinopolitiikka, liikenneturvallisuus ja korkealaatuisen
työvoiman saatavuus ovat lapsipolitiikassa yhtä tärkeitä päämääriä kuin lap-
sia ja perheitä tukeva paikallinen koulutus-, kaavoitus-, sosiaali- tai asunto-
politiikka. Väestön ikääntyessä lasten ja lapsiperheiden hyvinvoinnista huo-
lehtiminen on paras sijoitus tulevaisuuteen.

Lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä palvelujen kehittämisellä on mer-
kittävä osa kunnan vetovoimaisuudessa. Näiden palvelujen taso ja saatavuus ovat monissa perheissä pääosassa, kun etsitään uutta asuinpaikkaa. Näin tarkasteltuna lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelmatyöskentely on osa seutukunnan elinkeinopolitiikkaa, mutta samalla se on kuntien arviointi- ja laatutyöskentelyä. Kuntaliitto onkin muistuttanut jo useamman vuoden ajan, ettei julkisella sektorilla ole varaa hoitaa tehtäviään huonosti, sillä se tulee maksamaan monella tavalla enemmän kuin kerralla hyvin ja laadukkaasti tehty työ.

Suomen Kuntaliitto on tutkinut kesällä 2005 lapsipoliittisten ohjelmien merkitystä Suomessa. Tutkimusajankohtana 68% suomalaisista lapsista asuu kunnassa, jossa on selkeät kunnalliset tavoitteet lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin kehittämiselle. Lapsipoliittinen ohjelma oli valmistunut 81 kunnassa ja 63 kunnassa sen työstö on käynnissä. 51 kunnassa lasten ja nuorten hyvinvointikysymykset oli liitetty osaksi muuta hyvinvointipoliittista ohjelmaa.
 

Lapinjärven taustoja

Lapinjärven vapaa-aikatoimelle hanke esiteltiin 24.4.2005, mutta sitä ei viety eteenpäin kuntaorganisaatiossa, koska silloisessa suunnitelmassa kuntien omarahoitusosuus oli liian suuri, eikä kunnalla ollut lupaa täyttää edes nuorisotyöntekijän tehtävää. Hanke koettiin kuitenkin hyväksi, eikä sitä haluttu kokonaan haudata. Vuoden 2006 alusta nuorisotyöntekijä on aloittanut kenttätyön ja 30% hänen työpanoksestaan käytetään hankkeeseen seuraavan puolentoista vuoden aikana. Lapinjärven muilta hallintokunnilta ei ole tällaista resurssia irrotettavissa.

Kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti Lapinjärvi osallistuu hankkeeseen syksystä 2006.

 

Loviisan taustoja

KASTU
Loviisan seutu valittiin yhdeksi Kasvatus Tulevaisuuteen (KASTU)-hankkeen pilottipaikkakunnaksi vuonna 2001. Hanke oli osa Suomen Kuntaliiton lapsipoliittisen ohjelman toteutusta. KASTU päättyi 2005. KASTUn lyhyen ajan tavoitteisiin kirjattiin mm. kuntien lapsipoliittisten ohjelmien laadinta yhteistyössä sidostahojen kanssa.

VALTUUSTOALOITTEET
13.10.2004 RKP jätti Loviisan kaupunginvaltuustolle aloitteen, joka koski nuorten mahdollisuuksia saada äänensä kuuluvaksi päätöksenteossa. Samassa kokouksessa SDP jätti aloitteen, jonka perustana oli ajatus parantaa nuorten mahdollisuuksia löytää työtä.

9.2.2005 jätettiin Loviisan kaupunginvaltuustolle 15 valtuutetun allekirjoittama aloite, joka esitettiin, että kaupunginhallitus selvittäisi mahdollisuuksia valmistaa kaiken kattava nuorisopoliittinen ohjelma sekä perustaa nuorisoasiamiehen viran.

Valtuustoaloitteisiin liittyen lapsipoliittisen ohjelman työstäminen aloitettiin poikkihallinnollisena Loviisan koulutus-, sosiaali- sekä kulttuuri- ja vapaa-aikakeskuksessa.

PALVELUSTRATEGIA
Loviisan kaupungin palvelukeskusten palvelustrategioiden työstö alkuvuodesta 2005 nosti esille vapaa-aikatoimessa jälleen lapsipoliittisen ohjelman tarpeen. Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskuksen palvelustrategian mukaisesti nuorisotyön pääteemoina ovat nuoren omaan ajankäyttöön kohdistuvan aktiivisen kansalaisuuden tukeminen, nuoren sosiaalinen vahvistaminen ja nuoren itsenäisyyden tukeminen sekä nuorten kasvu- ja elinolojen parantaminen.
 

Ruotsinpyhtään taustoja

Ruotsinpyhtään kunnan toiminta-ajatuksena on toimia itsehallintoyhteisönä, jonka keskeisin tehtävä on asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen ja sen edellyttämien palvelujen järjestäminen. Asukkaiden hyvinvointiin vaikuttavien palvelujen lisäksi kunnalla on päävastuu alueensa kestävästä kehityksestä sekä ympäristön että yhdyskunnan osalta.

Kunnan tavoitteena on, että Ruotsinpyhtäätä kehitetään viihtyisänä ja asukkaita houkuttelevana kuntana, jossa asuminen ja eläminen ovat mahdollista myös tulevaisuudessa. Kunnan toimintalinjoina on mm. yhteistyön kehittäminen naapurikuntien kanssa sekä maakunnan tasolla, sekä kunnan palvelujen, asuntojen ja alueiden markkinointi.

Vapaa-aikalautakunnan palveluajatuksena on tarkoitus parantaa yksilön ja yhteisön elämänlaatua Ruotsinpyhtäällä kehittämällä ja ylläpitämällä yksilön kasvua ja terveitä elämäntapoja edistäviä palveluja.

Ruotsinpyhtään kunta on erillisten kylien muodostama kokonaisuus, jolla ei ole selvää kuntakeskusta. Kunnanhenkilöstöorganisaatio on niukka. Lapsipoliittiselle hankkeelle on kunnassa tarve, mutta sen toteuttamiselle ei yksin ole olemassa riittäviä resursseja. Kunnan omat tarpeet osallistua hankkeeseen liittyvät ainakin seuraaviin asioihin:
- nuorisotoimen tavoitteet
- liikenneturvallisuus
- koulut
- kaavoitus
- kunnan vetovoimaisuus lapsiperheille
- jatkumo vauvabonukselle