Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

Musiikkitoiminta

YLLÄPITOON >>    

Kalevalan päivä

Kalevalan päivä
Vietimme koulussa Kalevalan päivää.
Kolmannet luokat tekivät tilaisuutta varten seuraavat runot:

LIIKKATUNTI
Oli kerran liikkatunti,
jumppatunti vietettihin.
Ensin vähän lämmiteltiin,
lihaksia venyteltiin.
Mailat otettiin esille,
sählymaalit paikoillensa.
Joukkueisiin jaettihin,
tiimilöihin tiivistettiin.
Sitten alkoi sählymatsi,
säbätaisto starttaeli.
Tytöt/pojat voittivat kuusi nolla,
nöyryyttivät tyttö-/poikapolot. (laulaja voi päättää kumpia kannustaa)

KOULUAAMU
Aamuvarhain soipi kello,
kännykkäinen pirahtelee.
Taidan painaa torkkunappii,
koisailla viel vähän aikaa.
Harjaan hampaat nopeasti,
suhauttelen sukkelasti.
Popsin puuroa ja leipää,
velliä vetäisen vatsaan.
Puen vaatteet rivakasti,
tekstiilejä tungen niskaan.
Kävelen mä kouluun asti,
kulku sujuu kepoisasti.

Runot oppilaiden ideoista koosti Lasse.

 
 

Bänditapahtuma

Tere kaikille!
Lohjalaisten peruskoulujen perinteinen bänditapahtuma on tiistaina 22.4.2008 Laurentius - salissa klo 18.00. Sali on varattu aamusta klo kahdeksasta asti roudausta ja soundcheckiä varten. Joten aikaa on. Laittakaa viestiä eteenpäin oppilaille päivämäärästä. Omat kitarat, bassot, rumpukapulat ja johdot ovat suotavia olla mukana. Toki meiltäkin löytyy:-). Bändi- ja biisilistaa olisi kiva saada huhtikuun alkupuolella. Varautukaa taas kahteen biisiin mutta yleensä kevät on ollut syksyä vilkkaampi. Jos tulee yli 20 bändiä, jää jokaiselle yksi biisi.

Ystävällisin terveisin
Timo Koskinen
musiikin tuntiopettaja
Anttilan ja Tytyrin koulut
 

Nokkahuiluyhtye

Hei kaikki huilumusiikista kiinnostuneet!
Minulla olisi innostusta perustaa kouluun nokkahuiluyhtye. Yhtyeessä voisi olla 2 tavallisen nokkahuilun soittajaa, yksi (tai tai useampi, jos soittimia löytyy) alttohuilun ja yksi tenorihuilun soittaja, kitaristi (akustinen nailonkielinen kitara) sekä yksi lyömäsoittaja. Altto ja tenorihuilut ovat melko samantapaisia soittaa kuin tavallinen sopraanohuilu. Kokoa on vaan vähän enemmän ja äänet matalammat.
Yhtye sopisi sellaisille oppilaille jotka ovat opetelleet nokkahuilun soittoa vähän vaikkapa koulussa.
Soitettava musiikki olisi mm. vanhaa hovimusiikkia (erittäin mukavaa kuunneltavaa).
Ottakaa kiinnostunet Lasseen yhteyttä sähköpostitse sivun alimmasta kentästä tai koulussa.

Lasse
 

Kuorotoimintaa

Ala-asteikäisille on tarjolla kuorotoimintaa:
Ipana-kuoro eskareille ja ekaluokkalaisille
Ydinkuoro 8-12 vuotiaille
Larte pojat yli 8 -vuotiaille
Larte-lapsikuoro (10-13v. pääsykoe)
Larte nuorisokuoro yli 14 -vuotiaille

Larte poikia johta Timo Koskinen (puh 044558652).
Ydinkuoroa johtaa Katri Piiparinen (puh. 0500977240)
ja muita kuoroja Pirjo Hannula (puh. 0500407777)

Lisätietoja saa kuorojen johtajilta tai Lasse Aumalalta.
 

Viestejä bändiasioista

Voit lähettää Ristin koulun bänditoimintaan liittyviä viestejä Lasse Aumalalle klikkaamalla `lähetä´sanaa.