Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

Käsityöt

YLLÄPITOON >>    

Käsityöt




Käsityön opetuksen tehtävänä on kehittää oppilaan käsityötaitoa niin, että hänen itsetuntonsa sen varassa kasvaa ja hän kokee iloa ja tyydytystä työstään. Lisäksi hänen vastuuntuntonsa työstä ja materiaalin käytöstä lisääntyy ja hän oppii arvostamaan työn ja materiaalin laatua ja suhtautumaan arvioiden ja kriittisesti sekä omiin valintoihinsa että tarjolla oleviin virikkeisiin, tuotteisiin ja palveluihin.

Opetus toteutetaan oppilaan kehitysvaihetta vastaavin aihepiirein kokeillen, tutkien ja keksien, edeten kohti kokonaisen käsityöprosessin hallintaa. Käsityön opetuksen tehtävänä on ohjata oppilasta suunnitelmalliseen, pitkäjänteiseen ja itsenäiseen työntekoon, kehittää luovuutta, esteettisiä, teknisiä ja fyysis-motorisia kykyjä, ongelmanratkaisutaitoja sekä ymmärrystä teknologian arkipäivän ilmiöistä. Oppilasta johdatetaan tutustumaan suomalaiseen ja myös muiden kansojen käsityön kulttuuriperinteeseen.


TAVOITTEET LK. 1.-2.

Oppilas
- oppii tuntemaan, käyttämään ja soveltamaan erilaisia materiaaleja, työvälineitä ja menetelmiä ja oppii käsityöhön liittyviä käsitteitä
- oppii kädentaitoja kehittämällä ajattelun taitoja ja luovien ratkaisujen tekoa
- oppii valmistamaan ja korjaamaan arkipäivän käytännöllisiä tuotteita
- oppii huolehtimaan tavaroistaan ja käyttää materiaaleja tarkoituksenmukaisesti
- oppii arvioimaan ja arvostamaan omaa ja toisten työtä sekä kiinnittämään huomiota väreihin ja muotoihin
- ymmärtää työturvallisuuden merkityksen


SISÄLLÖT LK. 1.-2.

Lankatyöt
- erilaisia tekniikoita
- ompelu: erilaisia pistoja
- tupsut ja nyörit


Kangas
- leikkaaminen
- liimaaminen
- sommittelu
- yksinkertaisen kaavan mukaan leikkaaminen
- kankaanpainanta


Puu
- hiominen
- liimaaminen, liittäminen
- pintakäsittely
- sahaaminen
- naulaaminen


Paperi
- leikkaaminen
- taittelu
- liimaaminen
- pujottelu
- repiminen
- paperiaskartelu eri tekniikoilla


Muut materiaalit
- tutustumista muihin luonnonmateriaaleihin
- tutustumista kierrätysmateriaaleihin
- mahdollisuuksien mukaan tutustuminen metalliin, muoviin, villaan


VUOSILUOKAT 3–4
Käsityön opetuksen ydintehtävä vuosiluokilla 3–4 on perehdyttää oppilas arkielämässä tarpeellisiin käsityötietoihin ja -taitoihin sekä herättää hänen kriittisyytensä, vastuuntuntonsa ja laatutietoisuutensa työskentelyssä ja materiaalivalinnoissa. Oppilasta autetaan omaksumaan suunnittelutaitoja, ja hänelle annetaan perusvalmiudet suunnitelmiensa toteuttamiseen oppimisen edetessä kohti kokonaisen käsityöprosessin hallintaa. Häntä ohjataan käyttämään käsityössä tarvittavia perustyövälineitä sekä erilaisia koneita turvallisesti ja tarkoituksenmukaisesti. Hänen pitkäjänteisyyttään ja ongelmanratkaisutaitojaan kehitetään sekä ryhmässä että itsenäisessä työskentelyssä. Saavutettu taidon kehittyminen ja hallinnan kokemus antavat työniloa, ja oppilaassa syntyy myönteinen asenne työn tekemistä ja opiskelua kohtaan.


Tavoitteet Vuosiluokat 3-4
Oppilas
• oppii tuntemaan käsityöhön liittyviä käsitteitä ja käyttämään erilaisia materiaaleja, työvälineitä ja menetelmiä
• oppii käsityön perustekniikoita ja tuotesuunnittelua sekä harjaantuu niiden edellyttämissä taidoissa, jolloin myös hänen ajattelun taitonsa ja luovuutensa kehittyvät
• oppii lukemaan työohjeita
• oppii avaruudellista hahmottamista suunnitellessaan ja toteuttaessaan käsityötuotettaan
• oppii kiinnittämään huomiota tuotteidensa esteettisiin ominaisuuksiin, väreihin ja muotoihin
• oppii valmistamaan, huoltamaan ja korjaamaan arkipäivän käytännöllisiä tuotteita
• oppii ottamaan vastuuta omasta esineympäristöstään ja ymmärtää, että tuotteilla on elinkaari
• oppii vähitellen hallitsemaan kokonaisen käsityöprosessin
• tutustuu käsityöhön liittyvään teknologiaan
• omaksuu positiivisen asenteen työsuojeluun, oppii turvallista työvälineiden, koneiden ja laitteiden käyttöä sekä oppii huolehtimaan oppimisympäristönsä viihtyisyydestä
• oppii arvioimaan ja arvostamaan omaa ja muiden työtä.
• tutustuu tietoteknisten välineiden käyttöön käsityöprosessin eri vaiheissa ja erilaisissa oppimisympäristöissä


KESKEISET SISÄLLÖT LK. 3.-4.
• arkipäivän elämän keskeiset tekstiili- ja teknisen työn materiaalit, työvälineet ja työtavat
• työskentelyyn ja työtilaan liittyvät turvallisuustekijät
• omien töiden suunnittelua ja sen yhteydessä suunnitelmien toteuttamiseen tarvittavien tekniikoiden kokeilua ja harjoittelua, suunnitelmien erilaisia kuvaustekniikoita sekä tuotteiden valmistamista
• kotipaikkakunnalle omaleimaisia, sekä vanhoja että moderneja, käsityötuotteita, -välineitä, - materiaaleja ja työtapoja niihin liittyvine harrastuksineen ja ammatteineen tulevaisuuden
• mahdollisuuksina sekä piirteitä lähiympäristössä mahdollisesti vaikuttavien muiden kulttuurien käsityöperinteestä
• oppilasta lähellä, luonnossa ja rakennetussa ympäristössä, esiintyviä ilmiöitä ja niiden teknologisia sovelluksia
• materiaalin ja tuotteiden huolto, kunnostus ja korjaus sekä kierrätys ja uudelleen käyttö.


Sisällöt, tekstiilityön osuus:

Yleistä käsityönopetuksesta:
- oikeat työotteet ja termit käyttöön alusta alkaen
- oman työn suunnittelu ohjatusti
- itsearviointi
- tavoitteena tehdä työt valmiiksi
- työturvallisuusohjeet koneiden käytössä ja liikkumisessa

Käsinompelu
- erilaisia pistoja mm. etupisto
- solmun teko langan päähän
- napin ompelu

Neulonta
- silmukoiden luominen
- oikea silmukka
- silmukoiden päättely

tai

Virkkaus
- alkusilmukka
- ketjusilmukka
- kiinteä silmukka

Koneompelu
- ompelukoneeseen tutustuminen
- langoitus ja puolaus
- suoraommel
- siksakommel
- käsitteet saumanvara, päärmeenvara
- sauma, päärme
- kaavan käyttö
- nuppineulojen käyttö
- silitys


Käsityö (TN) 3-4
Sisällöt
  • öljyäminen, petsaaminen, maalaaminen (vesiohenteiset), lakkaaminen, polttaminen
  • tarvittavien välineiden huoltaminen
  • naulaliitos, ruuviliitos, liimaliitos, tappiliitos, niittaaminen, juottaminen
  • töiden suunnittelu ja sen yhteydessä tarvittavien tekniikoiden harjoittelu ja kokeilu
  • mittaaminen ja merkintä ohjeen mukaisesti käyttäen viivainta ja suorakulmaa
  • piirrettyä viivaa pitkin sahaaminen
  • erilaisiin materiaaleihin ja perustyövälineisiin tutustuminen
  • metallilangan taivuttaminen ja metallin viilaus
  • perustyövälineisiin tutustuminen
  • muovin sahaaminen ja hiominen
  • suunnitelmien erilaisia kuvaustekniikoita
  • toteuttamiskelpoisen tuotteen ohjattu suunnitteleminen
  • reiänpaikan mittaaminen ja merkitseminen
  • määrämittaisen halkisahatun kappaleen höylääminen
  • metallin sahaaminen
  • muovin taivuttaminen ja poraaminen


VUOSILUOKAT 5-9
Käsityön opetuksen ydintehtävänä vuosiluokilla 5-9 on syventää ja kartuttaa oppilaan käsityötietoja ja -taitoja siten, että hän kykenee entistä itsenäisemmin tekemään tarkoituksenmukaisia materiaali-, työtapa- ja työvälinevalintoja käsityöprosessin eri vaiheissa. Häntä rohkaistaan luovaan suunnitteluun ja itseohjautuvaan työskentelyyn sekä ohjataan arvostamaan työn ja materiaalin laatua. Oppilaiden yhteistyötaitoja kehitetään toteuttamalla yhteishankkeita oppilasryhmissä eri oppiaineitten ja paikkakunnan työ-, tuotanto- ja kulttuurielämän edustajien kanssa. Opetus käsittää kaikille oppilaille yhteisesti sekä teknisen työn että tekstiilityön sisältöjä, minkä lisäksi oppilaalle voidaan antaa mahdollisuus painottua käsityöopinnoissaan kiinnostuksensa ja taipumustensa mukaan joko tekniseen työhön tai tekstiilityöhön.


Vuosiluokkien 5–9 aikana tulee oppilaalle antaa mahdollisuus painottua käsityöopinnoissaan kiinnostuksensa ja taipumustensa mukaan joko tekniseen työhön tai tekstiilityöhön.

Mikäli opetus päätetään järjestää siten, että oppilas painottaa opinnoissaan joko teknistä työtä tai tekstiilityötä, on samalla turvattava, että opetus käsittää myös sen osa-alueen sisältöjä, joita oppilas ei painota. Tämä voidaan toteuttaa esimerkiksi yhteisprojektein tai ns. vaihtokurssein.


TAVOITTEET, LK 5.-9.
Vuosiluokkien 1-4 tavoitteita käsitellään syvällisemmin, ja lisäksi tulevat seuraavat tavoitteet:

Oppilas
•oppii suunnittelemaan ja valmistamaan laadukkaita, tarkoituksenmukaisia ja esteettisiä tuotteita sekä ottamaan työskentelyssään huomioon myös eettiset, ekologiset ja taloudelliset arvot
• perehtyy suomalaiseen ja soveltuvin osin myös muiden kansojen muotoilu-, käsityö- ja teknologiakulttuuriin saaden siten ainesta oman identiteettinsä rakentamiseen ja omaan suunnittelutyöhönsä
• perehtyy perinteiseen ja nykyaikaiseen teknologiaan liittyviin tietoihin ja taitoihin, joita voi soveltaa arkielämässä, jatko-opinnoissa, tulevissa työtehtävissä ja harrastuksissa
• oppii arvostamaan ja tarkastelemaan kriittisesti omaa ja muiden työtä sekä etsimään luovia ratkaisuja havaitsemiinsa ongelmiin itsenäisesti ja yhteistyössä muiden kanssa käyttäen apunaan erilaisia tietolähteitä
• oppii ottamaan kantaa teknologian kehittymiseen ja sen merkitykseen ihmisten, yhteiskunnan ja luonnon hyvinvoinnissa
• oppii ymmärtämään yritystoimintaa ja teollisia tuotantoprosesseja.


KESKEISET SISÄLLÖT lk. 5.-9.
Käsityön yleiset sisällöt
• Tuote- ja prosessi-ideointi
• muodot, sommittelu ja värit
• materiaali- ja kuluttajatietous
• tarkoituksenmukainen materiaalien käyttö
• erilaiset työjärjestykset ja työohjeet
• käsityössä esiintyvien ongelmien ja sovellusten yhteys muihin oppiaineisiin, mm. kuvataiteeseen, luonnontieteisiin ja matematiikkaan
• erilaisia suunnitelmien ja tuotosten kuvaus-, raportointi- ja dokumentointitekniikoita
• tietoa ja elämyksiä suomalaisesta kulttuurista, perinteestä ja muotoilusta sekä vaikutteita muista kulttuureista
• oman paikkakunnan tuotantoelämään ja yrittäjyyteen tutustuminen
• oman työskentelyn ja sen tulosten arviointi sekä osallistuminen myös toisten töiden yhteiseen tarkasteluun.


Teknisen työn sisällöt lk.5-9

Visuaalinen ja tekninen suunnittelu
• erilaisten laitteiden toimintaperiaatteita, rakenteita, teknologisia käsitteitä ja järjestelmiä sekä niiden sovelluksia.
• erilaisten materiaalien tarkoituksenmukainen ja luova käyttö eri käyttötarkoituksissa ja eri tekniikoin

Valmistaminen
• turvallisiin koneisiin tutustuminen; hiomakone, porakone
• teknisen työn eri materiaaleja ja valmistustekniikoita sekä niiden luova valinta, yhdistäminen ja työstäminen
• kodin ja vapaa-ajan välineiden huolto, kunnostus ja kierrätys.


Tekstiilityön sisällöt lk. 5-9

Visuaalinen ja tekninen suunnittelu
• Tekstiili- ja muotihistoriaa soveltuvin osin kodin tekstiilejä ja vaatetusta koskevien aihepiirien yhteydessä
• sisustustekstiilien, vaatteiden ja tekstiilitaiteen symbolinen merkitys eli viesti
• tietoteknisiä sovelluksia ja uusi teknologia suunnittelun apuvälineinä
• tekstiilituotteiden kolmiulotteisen muodon konstruointi, esim. kaavoituksen perusteita
• tekstiilimateriaalien tarkoituksenmukainen ja luova käyttö eri käyttötarkoituksissa ja eri tekniikoin.


Valmistaminen
• Tekstiilityön perinteisiä ja moderneja työvälineitä ja koneita, niiden oikea valinta käyttökohteeseen, toimintaperiaatteet, turvallinen käyttö sekä huolto
• tekstiilityön eri materiaaleja ja valmistustekniikoita sekä niiden valinta, yhdistäminen ja työstäminen luovasti
• tekstiilituotteiden hoito ja huolto sekä kierrätys.



RAUHALAN KOULUSSA


Käsitöissä Rauhalan koulussa noudatetaan Lohjan kaupungin opetussuunnitelmaa kaikkien vuosiluokkien osalta seuraavin lisäyksin:


1-2. -luokilla

Aihekokonaisuudet:

- materiaalien tarkoituksenmukainen käyttö
- kestävät kulutustavat
- arkikäytännöt
- omien valintojen merkitys
- työturvallisuus


Oppimiskäsitys ja arviointi:

- opitaan käsitteitä havainnollisesti ja konkreettisesti
- opitaan pitkäjänteistä työskentelyä ja tehtävien loppuunsaattamista
- kehitetään luovuutta antamalla tilaa omille ideoille
- kannustetaan oma-aloitteisuutta ja itsenäistä ongelmanratkaisua
- työaiheet liittyvät kokonaisopetukseen
- arvioidaan suunnittelutaitoa, vastuuntuntoa, ohjeiden ymmärtämistaitoa (suulliset,kuvalliset ja kirjalliset ohjeet) sekä yhteistyön taitoja
- harjoitellaan oman työn arviointia
- opitaan arvostamaan omaa ja toisten työtä
- lukuvuosiarviointi tapahtuu Lohjan kaupungin yhtenäisen todistuskaavakkeiston mukaan


3.-6. -luokilla

Aihekokonaisuudet:

- osallistuva kansalaisuus ja yrittäjyys
- vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä kehityksestä
- turvallisuus ja liikenne


Oppimiskäsitys ja arviointi:

- työn tekemisen arvostus ja prosessikeskeisyys
- oppijan vastuu: suunnittelu, työstäminen ja tuotos
- oma-aloitteisuus ja pitkäjänteisyys
- yksilöllisyys ja luovuus ongelmanratkaisussa

- havainnointi prosessin aikana
- opitun soveltaminen
- itsearviointi
- lukuvuosiarviointi tapahtuu Lohjan kaupungin yhtenäisen todistuskaavakkeiston mukaan

Aihekokonaisuuksien tarkempi sisältö löytyy kaupungin opetussuunnitelman sisällysluettelon vastaavasta osiosta.