|
|
|
|
Perusopetuslain (628/1998) 17§:n 2 momentin mukaan jokaiselle erityisopetukseen otetulle tai siirretylle oppilaalle tulee laatia hyväksyttyyn opetussuunnitelmaan perustuva henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma. Painopiste on opetuksen suunnittelussa ja tavoitteiden yksilöllisessä asettamisessa – ei ongelmien syissä. Henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevan suunnitelman tarkoituksena on määritellä mitä oppilas kunnan hyväksytyn opetussuunnitelman puitteissa opiskelee, missä laajuudessa ja millaisin tukitoimin. Lisäksi se tukee pitkäjänteisesti oppilaan yksilöllistä oppimisprosessia.
HOJKS:in laatimisesta vastaa rehtorin määräyksellä erityisluokanopettaja, erityisopettaja yhdessä luokanopettajan ja /tai aineenopettajan kanssa koulun sisäisesti sopimalla tavalla. HOJKS-asiakirjan laadinnassa ovat mukana myös huoltajat, tarvittavat asiantuntijat sekä mahdollisesti oppilas.
Lohjan HOJKS-lomake sisältää neljä osiota (liite ), joista osat A-C tulee ainakin ensimmäisellä kerralla täyttää. HOJKS:in täyttämiseksi on erillinen ohjeistus (liite).
Koska HOJKSin laatiminen on viranomaistoimintaa, alkuperäinen HOJKS allekirjoituksineen säilytetään koululla ja kopio koko HOJKSista annetaan huoltajille ja kopio oppimissuunnitelmasta asianosaisille.
Koulun rehtori hyväksyy allekirjoituksellaan HOJKS:issa määritellyt opetusjärjestelyt (HOJKS:in osa A)
HOJKS uudistetaan vähintään kerran vuodessa, jolloin arvioidaan edellisen vuoden HOJKSin toteutumista ja tukitoimien riittävyyttä sekä määritellään uudet tavoitteet, opetusmenetelmät ja/tai opetuksen toteutus. Uudistetun HOJKSin oppimissuunnitelman toteutumisesta vastaa kulloinkin sovittu opettaja, joka allekirjoituksellaan vahvistaa toteutumisen. Myös vanhemmat allekirjoittavat tämän.
Jos oppilaan opetusjärjestelyissä tapahtuu suuria muutoksia (oppilas vaihtaa koulua, jonkun aineen oppimäärää yksilöllistetään tms.), HOJKS:in A-osan sivu 2 tehdään uudelleen ja sen allekirjoittavat sekä rehtori että huoltajat.
Kun HOJKS laaditaan ensimmäisen kerran tai HOJKS uudistetaan eli määritellään uudet tavoitteet, opetusmenetelmät ja/tai opetuksen toteutus tai oppilaan jonkun oppiaineen oppimäärää yksilöllistetään, rehtori tekee HOJKS-päätöksen. HOJKS-päätös valitusosoitteineen lähetetään huoltajille. Päätöksen liitteenä on kopio HOJKSista.
HOJKS-prosessi eri tilanteissa on kuvattu liitteissä.
Opetus voidaan järjestää osittain toisin kuin mitä koulussa noudatettavassa tuntijaossa on määrätty, jos se on oppilaan oppimisedellytykset huomioon ottaen perusteltua. HOJKS:issa määritellään tällöin ne oppiaineet, joissa oppilaan opinto-ohjelma poikkeaa koulun noudattamasta tuntijaosta.
Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevien oppilaiden opetuksessa oppiaineita voidaan yhdistää oppiainekokonaisuuksiksi.
RAUHALAN KOULUSSA
Koulussamme HOJKSia tavoitteineen ja arviointeineen uudistetaan lukukausittain kolmikantakeskusteluissa sekä tarvittaessa useammin.
|
|
|
|