Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

Oppilasarviointi

YLLÄPITOON >>    

Oppilasarviointi

RAUHALAN KOULUSSA


Arvioinnin ja arvostelun periaatteita (arviointifilosofia)

Rauhalan koulussa arvioidaan oppilaiden edistymistä koulun omassa opetussuunnitelmassa määriteltyjen tavoitteiden pohjalta. Arviointi suoritetaan kannustavassa ja myönteisessä - silti kuitenkin realistisessa - hengessä.

Itsearvioinnin tavoitteena on oppilaan vahvuuksien ja heikkouksien kartoittaminen. Itsetuntemuksen lisääntymisen avulla pyritään vahvistamaan oppilaan itsetuntoa. Arviointi on väline itseohjautuvuuteen itsensä kehittämisessä.

Arvioinnilla on lisäksi informatiivinen tavoite. Oppilaan huoltajien sekä hänen
kannaltaan muiden tärkeiden henkilöiden, esim. erityisopettajan tai terveydenhoitajan ottaminen mukaan arviointiprosessiin edistää oppilaalle asetettuihin tavoitteisiin pääsyä.

Nämä arvioinnin periaatteet on kirjattu myös opintokirjaan, johon merkitään oppilaan koetulokset ja muut opintosuoritukset. Opintokirja annetaan oppilaalle kolmannella luokalla ja sitä käytetään koko alakoulun ajan. Käyttäytymisen ja työskentelytaitojen arviointiin on erillinen seuranta-arviointilomake.


Neliportainen arviointimalli

Ensimmäinen arviointi ajoittuu syyslukukauden puoliväliin. Siinä oppilas ja opettaja arvioivat oppilaan käyttäytymistä ja työskentelytaitoja. Tällä arvioinnilla on diagnostinen merkitys. Sen avulla voidaan tehdä henkilökohtaisia suunnitelmia syyslukukauden tavoitteiden saavuttamiseksi.

Toinen arviointi on väliarviointi,
joka annetaan oppilaalle syyslukukauden päätteksi. 1. - 2. -luokilla arvioidaan sanallisesti käyttäytymisen lisäksi äidinkieli ja kirjallisuus sekä matematiikka. 3. - 4. -luokilla arvioidaan edellisten lisäksi sanallisesti ympäristö- ja luonnontieto sekä uskonto. 5. - 6. -luokilla annetaan arvosana käyttäytymisestä sekä väline- ja reaaliaineista. Kevätlukukauden alussa kolmikantakeskustelussa huoltajan kanssa todetaan kevätlukukauden tavoitteet ja voidaan sopia mahdollisista tavoitteiden yksityiskohtaisemmista painottamisista (esim. tuntikäyttäytyminen, kertotaulut jne).

Kolmas arviointi ajoittuu kevätlukukauden puoliväliin. Tällöin oppilas ja opettaja arvioivat uudelleen oppilaan käyttäytymistä ja työskentelytaitoja. Sen yhteydessä voidaan tarkentaa keinoja, joilla oppilas saavuttaa hänelle asetetut tavoitteet.

Neljäs arviointi ajoittuu kevätlukukauden loppuun. Se on Perusopetuslain määräämä lukuvuosiarviointi, joka tapahtuu Lohjan kaupungin yhtenäisen todistuskaavakkeiston mukaan.

Tämä neljän arvioinnin kokonaisuus kuvaa oppimiskehitystä koko kouluvuoden aikana.


Opettajan suorittama arviointi ja arvostelu sekä luokalle jättäminen

Arviointi
- jatkuva oppilaan seuranta asetettujen tavoitteiden suhteen sekä palautteen antaminen oppimisprosessista
- opinnoissa tilapäisesti jälkeen jääneelle tai muutoin erityistä tukea tarvitsevalle oppilaalle annetaan tukiopetusta vuosittain käytössä olevan tuntiresurssin mukaan
- opintokirjan suoritusten päivittäminen ja kommentointi

Arvostelu
- eri oppiaineissa käytetään erilaisia koetyyppejä, jotka mittaavat kokonaisuuksien ymmärtämistä, ongelmiintarttumiskykyä ja opitun soveltamista
- arvostelussa käytetään formatiivisia ja summatiivisia kokeita sekä prosessiarvioinnin eri muotoja (esim. viikkopäiväkirjat)
- saavutetut pistemäärät/koearvosanat opettaja merkitsee oppilaiden opintokirjaan
- hylätyt opintosuoritukset oppilas voi uusia
- opettaja vahvistaa opintosuoritukset nimikirjoituksellaan opintokirjaan


Numeroarvioinnin kriteerit 6. -luokalla

Arvosanan kahdeksan (8) kriteerit

Äidinkieli
- osaa opetussuunnitelmassa määritellyt kielentuntemuksen asiat
- lukee sujuvasti ja ymmärtää erilaisia tekstejä
- harrastaa lukemista
- osaa etsiä tietoa
- osaa ilmaista itseään kielellisesti
- pystyy tuottamaan tekstiä tekstinkäsittelyohjelmalla
- kirjoittaa jokseenkin virheettömästi erilaisia tekstejä selkeällä käsialalla

Matematiikka
- osaa opetussuunnitelmassa määritellyt asiat
- hallitsee siistin vihkotyöskentelyn
- osallistuu tuntityöskentelyyn aktiivisesti
- ratkoo mielellään matemaattisia ongelmia
- huolehtii kotitehtävistään säännöllisesti

Englanti ja A2-kieli
- huolehtii kotitehtävistään ja ottaa vastuun omasta opiskelustaan
- hallitsee keskeisen sanaston ja perusrakenteet hyvin
- selviytyy kuullun ja luetun ymmärtämistehtävistä hyvin
- osaa tuottaa tilanteeseen sopivaa kieltä suullisesti ja kirjallisesti

Luokalle jättäminen

Oppilas voidaan jättää vuosiluokalle, jos hänen vuosiluokan suorituksensa yhdessä tai useammassa oppiaineessa on hylätty ja arvioidaan, ettei hän selviä seuraavan vuosiluokan opinnoista. Oppilas voidaan jättää vuosiluokalle myös, jos se on yleisen koulumenestyksen vuoksi tarpeen, vaikka oppilaalla ei olisikaan hylättyjä suorituksia.


Huoltajien suorittama arviointi

Huoltajat osallistuvat arviointiin kodin ja koulun välisen yhteistyön merkeissä.
Keinoina ovat perinteiset vanhempainillat sekä luokka- ja oppilaskohtaiset tapaamiset. Huoltajat osallistuvat kevätlukukauden alkuun sijoittuvaan kolmikantakeskusteluun.