Lohjan koulujen vanhemmat LOKOVA ry on perustettu 11.3.2003. LOKOVAn jäseniä ovat lohjalaiset vanhempainyhdistykset (16/25). Yhdistyksen toimintaa kehittää johtokunta, jonka jäseninä puheenjohtaja ja kuusitoista jäsentä sekä heidän henkilökohtaiset varajäsenensä. Johtokunta kokoontuu noin kerran kuukaudessa.
Toiminta-ajatuksia ja tehtäviä:
Tuo esille jäsenvanhempainyhdistysten kannanottoja koulutusta ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä, mutta ei tee kannanottoja yksittäisiä kouluja tai niiden toimintaa koskevista asioista.
LOKOVA hoitaa ja ottaa kantaa Lohjan kaikkien vanhempainyhdistysten yhteisiin asioihin kuten esim. koulutuspoliittiseen ohjelmaan, varhennettuun kieltenopetukseen Lohjalla yms.
Paikallinen vanhempainyhdistys /joukko paikallisia vanhempainyhdistyksiä voi halutessaan pyytää LOKOVAlta apua / kannanottoa omaan kouluunsa/kouluihinsa liittyvään asiaan.
Ei ota kantaa sellaisiin asioihin, joissa paikallisten vanhempainyhdistysten kesken on selkeä eturistiriita.
Toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen eikä toiminnalla syrji ei- jäsenvanhempainyhdistyksiä.
Johtokunnan kokoukset ovat avoimia tilaisuuksia ja kaikilla halukkailla on oikeus osallistua kokouksiin, mutta päätösasioissa heillä ei ole äänioikeutta.
|