1976-1977
Koulu toimi Mäntynummen ala-asteena ja koulunjohtajana oli Harri Hiihtola. Koulussa oli kaksi luokkaa, 5. ja 6. Toinen niistä toimi yhteiskoulurakennuksessa (Lohjan yhteiskoulun 1964 rakennetussa koulutalossa) ja toinen Mäntynummen seurakuntatalossa.
1977-1978
Luokat toimivat samoissa tiloissa kuin edellisenäkin vuonna, mutta olivat hallinnollisesti Aseman ala-astetta. Koulunjohtajana oli juuri tehtäväänsä astunut Eija Isotupa.
1978-1979
Mäntynummen ala-asteen luokat olivat 1, 2, 3-4, 5, 6 ja 5-6. Ne toimivat entisessä yhteiskoulun rakennuksessa. Yläaste oli jo aloittanut toimintansa, vaikka osa oppilaista jatkoi vielä yhteiskoululuokilla. Ala-asteen opettajia olivat Antti Hietala, Anna-Liisa Forsman, Pirkko Kesiö, Arja Jalonen ja koulunjohtajana Harri Hiihtola. Oppilaat tulivat Perttilästä, Immulasta, Mäntynummesta ja Lempolasta.
1992-1993
Koulupiirirajat muuttuivat, kun Perttilän koulu valmistui. Oppilasmäärä pieneni alle puoleen ja oppilaita oli 92. Koulussa oli kolme yhdysluokkaa.
1996-1997
Esiluokka aloitti toimintansa koulun tiloissa 1.8.1999.
1999-2000
Erityisopetuksen integraatio alkoi 1.8.1999.
Koulun nimi muuttui Linderin kouluksi 1.10.1999.
2006-2007
Oppilaita oli 132 ja päätoimista opetushenkilökuntaa 12.
Oma ruokasali valmistui ja koulu muutti uusiin luokkatiloihin 1.9.2006.
Koulunjohtajat ja rehtorit
Harri Hiihtola 1976-1977, 1978-1987
Marjatta Luhtasela 1987-1992
Kirsi Ikonen 1992-2003
............... Markku Piirilä 1996-1997
............... Marjo Hoberg ja Jarna Vuori 1998-1999
............... Ritva Kaukinen ja Marjo Remander (Hoberg) 1999-2001
............... Ritva Kaukinen ja Elina Sinisaari 2001-2002
............... Ritva Kaukinen ja Laila Kakko (Kupari-Kako) 2002-2003
Ritva Kaukinen ja Laila Kakko (Kupari-Kako) 2003-2006
Hannu Makkonen 2006-
|