Tässä on valmis runko, jonka avulla voitte koota kirjoituksenne tutkimusraportin muotoon. Samankaltainen runko löytyy myös oppikirjastanne s. 13 (Matkalle Eurooppaan, Cantell et al., WSOY 2002). Kun kirjoitatte raporttianne, niin käyttäkää kunnollisia kokonaisia lauseita. Poistakaa lopullisesta raportistanne sisällysluettelon apukysymykset.
TÄRKEÄÄ! Kun liität raporttiisi netistä otettuja kuvia tai muita tiedostoja, varmistu siitä että ottamasi materiaali on julkaisuvapaata eli ettei se loukkaa tekijänoikeuksia. Eli liittämäsi tiedosto tulee olla joko itsesi tekemää tai copyright- vapaata materiaalia. Numeroi joka kuva ja kirjoita joka kuvalle kuvateksti. Laita lisäksi kuvatekstin perään nettilinkki sivustolle, josta kuva on otettu tai jos kuva on itsesi tekemä, kirjoita kuvan tekijäksi oma nimesi.
Piirrä tutkimasi valtion kartta, johon merkitset eri väreillä pinnanmuodot, tärkeimmät kaupungit, joet, järvet ja meret. Muista lisätä karttaan seliteosa väreistä ja muista käyttämästäsi merkinnöistä sekä mittakaava.
Kun teet lähdeluettelon:
- laita nettisivujen osoite linkiksi lähdeluetteloon heti kun olet ottanut sivustolta tietoa työhösi; jälkikäteen on vaikea muistaa miltä kaikilta sivuilta on käynyt ottamassa tietoa (maalaa koko osoite, kopioi ja liitä lähdeluetteloosi)
- kirjoita muista teoksista seuraavat tiedot: tekijä, julkaisuvuosi, teoksen tai artikkelin nimi, missä teoksessa se on julkaistu ja sivut
- lähteet laitetaan aakkosjärjestykseen
- esimerkkejä lähteiden merkitsemisestä:
KIRJA
Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen,T, Uotila, P. ja Vuokko, S. (toim.), 1986: Retkeilykasvio. 3. uudistettu painos. - 598s. Forssa.
LEHTI
Ingman, H., 1930: Nummen savijärven kasvillisuus. - Luonnon ystävä 34: 167 - 178.
TIEDOTE/SELVITYS
Pykälä. J ja Uotila, P. 1986: Lohjan kaupungin harjualueen kasvisto- ja kasvillisuusselvitys. - Länsiuudenmaan seutukaavaliitto.
1. Johdanto ja tutkimustehtävä
- Mitä aluetta tutkitaan?
- Miten?
- Millaisia asioita työssä tullaan selvittelemään?
2. Alueen sijainti ja luonnonolot
- sanallinen kuvaus sijainnista Euroopassa + naapurimaat ja ympäröivät merialueet sekä mahdollinen sijainti jollain niemimaalla, leveys- ja pituuspiirit joiden välissä valtio sijaitsee (esim. 20 - 30 E ja 60 - 70 N)
- pinnanmuodot (missä päin valtiota on syvänköä, alankoa, ylänköä tai vuoristoa; nimet em. alueille; nimeä maan korkein kohta)
- vesistöt (merkittävimmät joet, järvet ja meret nimettynä)
- maaperä ja kallioperä
- ilmasto (mihin lämpövyöhykkeeseen kuuluu, piirrä yhden kaupungin ilmastodiagrammi ja tulkitse piirtämäsi diagrammin sisältö tekstissä)
- kasvillisuus (mihin kasvillisuusvyöhykkeeseen valtio kuuluu, kuvaile em. kasvillisuusvyöhykkeen tyypillisiä piirteitä, mitä kasveja alueella kasvaa)
3. Väestö ja elinkeinot - ihmisen toiminta alueella ja sen eri osissa
- väkiluku ja väentiheys valtion eri osissa (miksi väentiheys on suurta jollakin alueella ja toisella pienempää)
- suurimpien kaupunkien sijainti (suurimpien kaupunkien nimet ja missä päin valtiota ne ovat, miksi kaupungit ovat ko. paikoilla (joki, järvi, rannikko, raaka-aineiden läheisyys, pinnanmuodot)
- mitä luonnonvaroja (malmit ja muut kaivannaiset, energiavarat) valtiolla on ja missä päin niitä on
- millaista maa- ja metsätaloutta valtion alueella harjoitetaan, miten ne sijoittuvat valtion eri osiin (miksi ovat sijoittuneet kuten ovat; ilmaston vaikutus?)
- millaista teollisuutta valtion alueella harjoitetaan ja minne päin maata teollisuus on sijoittunut, miksi teollisuutta on juuri siellä missä sitä on?
- selvitä valtion elinkeinorakenteen jakautuminen (alkutuotanto, jalostus ja palvelut)
- kuvaile maan tärkeimpien maanteiden , rautateiden, laivaväylien ja lentoreittien kattavuutta
4. Tutkimusalueen jakaminen osa-alueisiin
- millaisia osa-alueita tutkimusalueesta hahmottuu (luonnonolojen perusteella esimerkiksi ylängöt ja alangot ja ihmisen toiminnan perusteella esimerkiksi läänit tai osavaltiot)
5. Päätelmiä
- millainen alue on luonnonolojen suhteen, kuinka hyvä ihmisten on asua ko. maassa (onko palveluita, työllisyystilanne, mahdollisuus koulutukseen jne.)
- millainen on alueen tulevaisuus
- mitä uutta opit alueesta, miten käsityksesi alueesta muuttuivat tutkimuksen edetessä
6. Lähdeluettelo - tutkimuksessa käytetyt tietolähteet
Jokaisesta käytetystä lähteestä kerrotaan:
- tekijä(t)
- painovuosi
- teoksen otsikko
- teoksen kustantaja
- verkkomateriaalista tekijä/ylläpitäjä, sivun osoite ja päivämäärä
|