Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Laukaa > OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI >

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI

Logo
YLLÄPITOON >>    

OPH:n avauksia ops:n sisältöihin

 

Tietoa veräjästä

 

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Laukaan perusopetuksessa

Laadukas perusopetus sekä oppimisen ja kasvun tuki ovat erityisen tuen tarpeen syntymisen ehkäisyn olennainen perusta. Painopistettä siirretään nykyistä selkeämmin varhaiseen tukeen ja ennalta ehkäisevään toimintaan sekä vahvistetaan oppilaalle annettavan tuen suunnitelmallisuutta.

Oppilaalle annettavan tuen muoto määräytyy yksilöllisten tarpeiden mukaan. Opetus järjestetään yleisopetuksena aina, kun se on mahdollista. Yleisen tuen eri muodot ehkäisevät sekä poistavat oppimisen esteitä ja vähentävät oppilaiden erityisen tuen tarvetta.

Tukea tarvitseva oppilas saa ensin tehostettua tukea. Tehostetussa tuessa korostetaan ennaltaehkäisevien yleisten tukitoimenpiteiden tehostamista määrällisesti ja laadullisesti sekä opetuksen järjestämistä riittävän pienissä opetusryhmissä. Tehostetulla tuella tarkoitetaan eriyttämistä, tukiopetusta, samanaikaisopetuksen eri muotoja, osa-aikaista erityisopetusta ja oppilashuoltoa. Kouluissa tehostetun tuen muodot otetaan käyttöön entistä aktiivisemmin ja mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Tehostetun tuen suunnittelun ja seurannan välineenä on oppimissuunnitelma.

Erityisopetuksen tarve perustuu oppilaan vammaisuuteen, sairauteen, kehityksessä viivästymiseen, tunne-elämän häiriöön tai niihin muuhun verrattavaan syyhyn. Erityisiä tukitoimia tarvitsevan oppilaan opetuksen järjestäminen arvioidaan kussakin yksittäisessä tapauksessa erikseen. Erityistä tukea koskeva päätös tehdään pääsääntöisesti vasta tehostetun tuen toimenpiteiden jälkeen. Oppilaan huoltajan kanssa neuvotellaan ennen erityistä tukea koskevan päätöksen tekemistä. Erityistä tukea koskevan päätöksen saaneelle oppilaalle laaditaan henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma, jota muutetaan oppilaan tuen tarpeen tai opetuksen sisältöjen ja tavoitteiden muuttuessa.

Toiminnassa lähikouluperiaate on ensisijainen perusta paikallisen toimintakulttuurin ja toimintatapojen kehittämiselle. Lapselle pyritään takaamaan mahdollisuus opiskella omassa luontaisesti määräytyvässä koulussa yhdessä ystäviensä kanssa.

Laukaa kehittää opettajien täydennyskouluttautumista siten, että opettajien perus- ja täydennyskoulutus antavat riittävät valmiudet oppilaiden tuen tarpeen tunnistamiselle ja tuen yksilölliselle toteuttamiselle.

 
 

Mappi

Kaaviossa kuvataan oppilaan tukiprosessin tasot ja toimenpiteet tuen tarjoamisessa koululla
Terhi Ojalan pitämä esitys ; Näkökulmia opetuksen ja oppilashuollon uudistamiseen ja muutoksiin
Helsingin koulutuksen arviointikeskuksen malli oppimisen tuen tasoista