Tukioppilastoiminta on Mannerheimin lastensuojeluliiton (MLL) v. 1972 perustama peruskoulussa toimiva tukijärjestelmä, joka perustuu vertaistuen ajatukseen. Nykyisin lähes jokaisella yläkoululla on tukioppilastoimintaa. Toimintaamme liittyy tukioppilaskoulutus, jota pitää toimintaa ylläpitää ohjaaja. Sydän-Laukaan koulussa toimintaa ohjaa lukuvuonna 2008-2009 Kaisa Vierola.
Tukioppilastoimintamme tarkoituksena on tukea kouluyhteisön kouluviihtyvyyttä, turvallisuutta ja vastuuntuntoa sekä osallistua kiusaamisen ja päihteidenkäytön ennaltaehkäisyyn. Haluamme myös lisätä toimintamme kautta oppilaiden ja opettajien välistä yhteistyötä. Pyrimme pitämään koulun hyvää henkeä yllä erilaisilla tempauksilla esim. ystävänpäivänä ja kevään viimeisellä viikolla järjestettävillä yhdeksäsluokkalaisten poispotkijaisilla.
Tukioppilas on tavallinen, vapaaehtoisesti toimintaan osallistuva oppilas, joka haluaa toimia kouluyhteisön hyväksi ja auttaa muita oppilaita. Tukioppilaat auttavat uusia seitsemäsluokkalaisia sopeutumaan yläkouluun ja pärjäämään siellä. Keväällä he ovat kertomassa kuudesluokkalaisille koulustamme ensimmäisenä yläkouluun tutustumisillassa ja opastavat heidän tutustumiskäyntiään koulussamme. Syksyllä tukioppilaat ovat alusta asti uusien seiskojen mukana: osallistuvat 7. luokkalaisten päivään ja pitävät heille tunteja.
|