Sydän-Laukaan koulu – liikuntatiedote 2008-2009
Tämän tiedotteen tarkoituksena on selvittää liikunnanopetuksen tavoitteita ja joitakin käytännön asioita koulussamme. Toivon, että perehdytte tiedotteeseen ja keskustelette tarvittaessa siihen liittyvistä asioista nuorenne kanssa.
Koululiikunnan tarkoituksena on myönteisten kokemusten avulla herättää oppilaassa halu liikkumiseen ja omasta hyvinvoinnista ja terveydestä huolehtimiseen. Eri liikuntataitojen oppiminen ja tiedot fyysisen kunnon ylläpitämisestä ja kohottamisesta ovat tärkeitä tavoitteita. Tavoitteisiin kuuluu myös nuoren ohjaaminen itsensä tuntemiseen ja hyväksymiseen sekä fair play –hengen mukainen käyttäytyminen.
Liikuntaa opetetaan monipuolisesti. Pääosa opetuksesta koostuu seuraavista liikuntamuodoista: yleisurheilu, suunnistus, hiihto, telinevoimistelu, palloilut (jalkapallo, pesäpallo, koripallo, lentopallo), luistelu ja jääpelit sekä tanssi. Mahdollisuuksien mukaan tutustutaan lisäksi sulkapalloon, salibandyyn, tennikseen, uintiin, lasketteluun, lihaskuntoharjoitteluun jne. Opetus voi sisältää myös lenkkeilyä ja teoriatunteja.
Liikuntatuntien mielekkään ja tehokkaan toteutumisen edellytyksenä ovat sekä asiallinen vaatetus että tuntien jälkeinen kunnollinen peseytyminen. Oppilaan henkilökohtaisina liikuntavarusteina hyväksytään nykyään verkkarit ja lenkkarit sekä sisällä että ulkona. Luonnollisesti ulkona pitää lisäksi huomioida sään mukainen pukeutuminen ja salissa tulee mieluusti olla sisäasu ja palloilutossut. Pyyhe ja vaihtovaatteet kuuluvat luonnollisesti varusteisiin.
Oppilaan pitkäaikaisen vapauttamisen liikunnasta sairauden vuoksi myöntää rehtori lääkärintodistuksen perusteella. Satunnaisesta vapauttamisesta huolehtii liikunnanopettaja joko terveydenhoitajan tai vanhempien suosituksesta. Sairaana ja toipilaana on syytä välttää liikkumista. Pitkäaikaissairauksista, jotka vaikuttavat liikuntaan osallistumiseen, toivotaan vanhempien ottavan yhteyttä liikunnanopettajaan. Yksittäisiltä liikuntatunneilta poissaoloon tulee pyytää lupa joko liikunnanopettajalta tai luokanohjaajalta.
Arviointi liikunnassa suoritetaan arvosanoin 4-10. Oppilaiden lukukausitodistuksen numeroa määrättäessä otetaan huomioon seuraavat asiat:
1 liikuntataidot ja –tiedot sekä niiden kehittyminen
2 fyysinen kunto ja sen kehittyminen
3 asenne liikuntaan ja terveyteen, tuntiaktiivisuus ja liikuntakäyttäytyminen
Liikunnan arvosana perustuu koulutunneilla opetettujen ja harjoiteltujen liikuntamuotojen arviointiin ja havainnointiin.
Edellä olevat pääkohdat painottuvat eri tavalla eri luokka-asteilla. Esimerkiksi päättöluokalla kiinnitetään huomiota itsenäisen liikunnanharrastamisen omaksumiseen. Tällöin huomioidaan myös oppilaan kehittyminen sekä itseensä että muihin ikäisiinsä verrattuna koko yläkoulun aikana.
Opetussuunnitelmassa on kirjattu eri arvosanojen vaatimuksia. Arvosanan 8 (hyvä) saa oppilas, joka
hallitsee vuosiluokalla opetettuja lajitaitoja ja –tietoja hyvin ja tietää perusasiat kunnon hoitamisesta.
on kunnoltaan keskitasoinen käytettyjen kuntotestien mukaan arvioituna.
suhtautuu myönteisesti liikuntaan ja on yritteliäs.
pukeutuu liikuntatunneilla liikuntavarusteisiin ja suhtautuu reilusti toisiin oppilaisiin.
Poikkeamat edellä esitetystä joko laskevat tai nostavat liikuntanumeroa. Tarkemmat arviointiohjeet on kirjattu opetussuunnitelmaan, joka löytyy mm. internetistä koulumme kotisivuilta.
Lyhyt valinnainen liikunta voidaan huomioida pakollisen liikunnan arvioinnissa numeroa parantavana seikkana. Se arvioidaan hyväksytty/hylätty –periaatteella.
Oppilaat suorittavat vuosittain ryhmä- ja itsearviointia liikunnan asioiden suhteen. Tavoitteena on oppia arvioimaan omaa liikuntakäyttäytymistään realistisesti.
Liikunnallista lukuvuotta!
Liina Nurmi Kari Vehviläinen Kaisa Vierola Juho Kauppinen
p. 040-7545981, p. 0500 – 777 053, p. 050-3507428, p. 040-5437274
Koululle liikunnanopettajien puhelinnumero 839 0286.
|