|
|
Kesken tiiviin opiskelun kahdeksannen C-luokan oppilas kysyi aidosti pohtien: "Mihin moduksia tarvitaan?" Opettaja jäi miettimään osuvaa vastausta. Hetken hiljaisuuden jälkeen (ennen kuin opettaja ehti suutansa avata) kuului heleällä tytönäänellä: "Ilmaisun rikkauteen!" "Niin", jatkoi toinen kirkas tytön ääni,"kielen ilmaisuvoimaan!"
Eipä siihen ollut opettajalla mitään lisättävää. Näytti kysyjäkin tyytyväiseltä vastaukseen. Eikä siinä kaikki; nimittäin välittömästi tuli oppilailta innostunut ehdotus, joka sai koko luokalta kannatusta: "Kirjoitetaan tekstejä, joissa käytetään eri moduksia!"
Seuraavassa oppilaiden tekstejä idean innostamana.
Jalokivisepän kisälli
Hän juoksi taas oppimestarinsa asioilla. Tänään olisi hänen suuri päivänsä. Hän saisi avustaa mestariaan opaalin hiomisessa.
Hän oli odottanut tätä suurta päivää todella hartaasti. Hakiessaan mestarin jokapäiväisen pullan hän rallatteli iloisesti ja toivotti hyvät päivänjatkot. Leipuri lienee järkyttynyt sydänjuuriaan myöten, sillä poika ei yleensä paljoa puhellut.
Kiirehtiessään mestarinsa pajaan poika huomasi kiven, joka välkehti auringossa. Hän tutki kiveä ja huomasi sen olevan halpaa hopeaa. "Lienee arvoton. Mestarini mieltänee sen rihkamaksi. Ei hän tekisi sillä mitään", hän mietti.
Poika mielestään heitti hopeapalan menemään ja oli siksi ällistynyt, kun pala löytyi hänen taskustaan. Ihmeissään hän päätti, ettei virkkoisi mestarilleen mitään hopeasta. Hän tekisi siitä pienen riipuksen ja harjoittelisi salaa mestariltaan. Hän halusi yllättää tämän.
Viimein jalokiviseppä oli valmis opettamaan pojalle hopeanveiston alkeet.
-Saanen varoittaa sinua näin alkajaisiksi, seppä sanoi. -Tulet huomaamaan, ettei koruveisto ole ammateista helpoin tai nopein. Haepa minulle ensin se pienin taltta ja sytytä takkaan tuli. Tuo myös vahva veitsi ja talttaan sopiva vasara.
Poika haki tavarat kuuliaisesti ja sytytti takkaan iloisen valkean. Vasta sitten oppitunti sai alkaa.
Kisälli oli hyvin pettynyt oppitunnin jälkeen. Mestari oli vain selittänyt oikeiden välineiden tärkeydestä, hopean rakenteesta ja helpoimmasta tavasta työstää arvometalleja. Kisälli oli innoissaan imenyt joka sanan, vaikka osasikin tuon kaiken jo edelliseltä oppitunnilta. Hän ei ollut saanut koettaa veistä eikä talttaa. Ei edes hopean kuumentaminen tullut kysymykseenkään. "Mestari nähnee minut edelleen pikkupoikana, joka ei tietäisi kummalle puolelle talttaa iskeä", poika ajatteli katkerana. Hän päätti näyttää mestarilleen, mitä oikein osaisi tehdä, jos saisi mahdollisuuden.
Hän sytytti pienen mutta kuuman liekin takkaan ja valitsi oikeat välineet. Aluksi hän pehmensi hopeaa liekissä ja leikkasi siihen muodon. Se oli helppoa. Sitten hän alkoi naputella sitä taltalla lopulliseen muottiin.
Oli miltei aamu, kun hän sai työnsä valmiiksi. Rumasta ja arvottomasta hopeapalasta oli tullut kaunis, soikea riipus. Se oli täydellinen.
Poika otti ensimmäisen käteensä sattuvan safiirinsirun ja sovitti sitä leikillään riipukseen. Riipus alkoi hohtaa, ja siru suli sekä eheytyi jälleen. Se asettui suoraan keskelle riipusta. Kisälli säikähti ja pudotti riipuksen lattialle. Heti se kuitenkin ilmestyi pojan kaulaan, ja poika ihmetteli ääneen:
-Mitä tämä tarkoittanee...?
Johanna
Erkki autokaupassa
Erkki astui kauppaan ja näki kaiken maailman hienot autot ja muut. Hän lähti kiertelemään kauppaa ja löysi hienon ja hyvän auton. Hintalapun nähtyään hän ajatteli: "Ostaisin tuon auton, jos minulla olisi tarpeeksi rahaa."
Yhtäkkiä kauppias ilmestyi jostakin, siirsi Erkin toisen auton viereen ja sanoi iloisesti:
-Osta tuosta uusi Volkswagen Golf GTI vihreänä, punaisena tai ruskeana.
-Katellaan ensin muitakin autoja, Erkki sanoi. He kiertelivät vielä. Mutta sitten Erkki sanoi:
-Kai minä sitten ostanen tuon volkkarin tuosta.
Niin Erkki sitten osti uuden Volkswagenin.
Antti
Jos olisi planeetta
Jos olisi Uranus, keskikokoinen planeetta. Aurinkokunnassa. Hyvin hauska, sininen planeetta, jolla olisi kauniit renkaat ympärillään. Alkuräjähdyksestä saakka se olisi kiertänyt aurinkoa pitkän matkan. Taitaisi se kiertää sitä reittiä ainiaan. Niinhän sitä luulisi. Tämä keskikokoinen planeetta haluaisi mennä tutkimaan aurinkokuntaa. Niin se ajattelisi keskikokoisilla aivoillaan. Niinpä se ottaisi renkaansa, taittaisi sen kahtia, ja alkaisi heilutella renkaanpuoliskojaan siipien lailla. Niin se sitten pääsisi liikkeelle, tuo sinisenkeskikokoinen planeetta.
Se suuntaisi kohti Aurinkoa, lähintä tähteä. Matkansa alkutaipaleella se tapaisi toisen planeetan; se olisi sitä suurempi, sillä olisi isommat renkaat ja se olisi hyvin kelta-punainen. Renkaat tietysti samaa sävyä.
-Heipsistä hei, suuri keltainen ystäväni! Uranus huudahtaisi ystävällisesti.-
Mikä on nimesi? Kellertävä pallo renkaineen katsoisi hetken Uranusta epäluuloisesti ja lausuisi hetken päästä:
-Saturnus ma oon, ah, mut häivy, sa ihmetys sininen, mul töitä on, töitä... Sitten Saturnus kääntäisi selkänsä keskikokoiselle Uranukselle ja jatkaisi kiertomatkaansa Auringon ympäri kuin kunnon planeetta ainakin. Uranus ihmettelisi vähän aikaa tuon kelta-punaisen planeetan röyhkeyttä, mutta jatkaisi sekin sitten matkaansa.
Vähän matkan päästä Uranus näkisi taas planeetan. Se olisi muuten samanlainen kuin Saturnus, mutta paljon, paljon suurempi ja mahtavampi, punertavampi ja renkaaton. Se vaikuttaisi hyvin tyhmältä koostaan huolimatta. Sen jätin kanssa ei Uranus haluaisi jäädä rupattelemaan, vaan ohittaisi sen mahdollisimman nopeasti. Kai Uranus vähän pelkäisikin sitä, sillä kuten on jo mainittu, se olisi hyvin suuri. Siispä Uranus kiitäisi eteenpäin.
Seuraava planeettatuttavuus Uranukselle olisi Mars. Hyvin pieni, hyvin punainen. Mutta tämäkin hyvin vähäsanainen. Ehkä se johtuisi siitä, että Mars alkaisi kuorsata kesken keskustelun. "Voi raukkaa", ajattelisi Uranus, "nämä nykyajan planeetat nukkuvat liian vähän." Uranus läksisi matkaan.
Tuokion kuluttua Uranus tapaisi sinisen planeetan. Olisi sekin piskuinen verrattuna keskikokoiseen Uranukseen. Se kertoisi olevansa Tellus, ystävien kesken Maa. Maa kertoisi mahtavia tarinoita: Kuinka sen pinnalla kasvaisi upeita kasveja ja kukkia, kuinka miljoonat virrat virtaisivat siellä. Maa kertoisi myös ihmisistä, noista oudoista olennoista, jotka keksisivät kaiken maailman vempaimia ja koneita ja kuinka ihmiset sotisivat keskenään. Uranus ei ymmärtäisi tarinoista hölkäsen pöläystä, mutta hauskalta se kuulostaisi. Maan kanssa aika kuluisi kuin siivillä!"
-Varoitan sinua, ystäväni, virkkoisi Maa. -Jos jatkat tästä eteenpäin, käy sinun kalpaten. Aurinko päästää lähelleen vain kaksi planeettaa: Venuksen ja Merkuriuksen. Juuri niihin planeettoihin se on kiintynyt. Jos yrität tunkea niiden väliin, Aurinko heittää sinut Aurinkokunnasta pois, harhailemaan yksin pimeyteen. Nyt tuuppaan sinulle vauhtia, jotta pääset nopeasti kiertoradallesi. Siispä näkemiin, Uranus.
Yksi pieni tuuppaus tuolta piskuiselta Maalta, ja Uranus kiitäisi hetkessä lähtöpisteeseensä. Siellä se vieläkin kiertäisi Aurinkoa, kiertänee ainiaan.
Verna
Koiran anatomia
Koiran aivot ovat hyvin monimutkaiset. Se johtunee siitä, että koira tiedettävästi on hyvin monimutkainen eläin. Se näyttää teistä ehkä tyhmältä, pieneltä nallelta, joka toivoo maailmaan rauhaa ja arvostaa ruokaa eikä tajua mistään mitään. Mutta ei, miettikää uudestaan! Todellisuudessa teidän pieni nallenne on älykäs peto. Se vain esittää olevansa tyhmä, vaivuttaakseen teidät onnelliseen turvallisuudentunteeseen. Se siitä, aikamme ei riittäne...
Koiran luullaan polveutuneen sudesta, mutta todellisuudessa koirassa on paljon sikamaisia piirteitä. Oletteko huomanneet, kuinka lemmikkinne röyhtäilee ruuan jälkeen? Koirasta löytynee myös lehmää (katso, kuinka turresi märehtii heinää), kengurua (pomppiihan koira koko ajan!) ja ripaus rakkautta. Itserakkautta. (Hyötynenkö MINÄ tästä?)
Kaisa
Sota hyllyjen katveessa
Murasjärven kirjastossa käytiin sotaa, jonka veroista ei koskaan nähtäisi. Sen osapuolina olivat ankara kirjastonhoitaja ja patalaiskat lainaajat, jotka eivät kertakaikkiaan osanneet laittaa kirjoja takaisin oikeille paikoilleen. Tämä hermostutti kirjastonhoitajaa suunnattomasti, joten luuta aseenaan hän asettui väijyksiin.
Siinä meni yksi. Kirjastonhoitaja seurasi silmä kovana henkilön liikkeitä ja arvaili tämän taktiikkaa. Hän ottanee kirjan hyllystä ja laittanee sen takaisin kolme hyllyväliä hutiin oikeasta paikasta. Sen jälkeen hänellä lienee aikomus poistua, mutta niin ei tapahtune, koska silloin kirjastonhoitaja hyppäisi hyllyn takaa luutaansa heristäen ja huutaisi:
-Laita se kirja takaisin paikoilleen! Ja pamauttaisi lainaajaa luudalla päähän. Mutta niin ei tapahtunut. Outo henkilö jatkoi matkaansa hyllyjen välissä. Kirjastonhoitaja seurasi hiljaa hiipien perässä.
Mystinen henkilö antoi katseensa liukua pitkin kirjojen selkämyksiä. Yhtäkkiä hän otti erään kirjan hyllystä ja selaili sitä hetken. Lopulta hän asetteli kirjan huolellisesti paikoilleen ja jatkoi matkaansa. Kirjastonhoitaja syöksyi epäluuloisena tarkistamaan tilannetta. Hän ei ollut uskoa silmiään. Kirja oli täsmälleen oikeassa paikassa kahden muun kirjan välissä. Kirjastonhoitajan silmät kastuivat kyynelistä. "Rukoukseni lienee kuultu, ja nyt niihin on saapunut vastaus", kirjastonhoitaja ajatteli kiitollisena ja hartaana. Hän pyyhki silmänsä pitsisellä nenäliinalla ja niisti sitten nenänsä. Hänellä oli varsin autuas ja kiitollinen olo.
Epäilyttävä toiminta seuraavan hyllyvälin tienoilla keskeytti kirjastonhoitajan mietteet. Joku lainaajista oli ottanut Kalevalan esiin ja ryhtyisi millä hetkellä tahansa vandalisoimaan sen arvokasta sisältöä. Raivoisasti kirjastonhoitaja loikkasi lainaajan eteen ja huusi:
-Sull´lienee aikomus paha, mutta mietipä faktaa tätä. Sinulla on vain henkesi, kun minulla taas luutani.
Lainaaja katsoi kirjastonhoitajaa hetken kuin transsissa ja lähti sitten juoksemaan. Kirjastonhoitaja ryhtyi tyytyväisenä lakaisemaan käytävää.
-Anteeksi, mutta... , kuului ääni hänen takaansa. Kirjastonhoitaja kääntyi katsomaan. Hänen edessään seisoi epävarmana se luonnonoikku, joka oli pistänyt kirjan takaisin oikealle paikalle.
-Niin? kirjastonhoitaja kysyi kohteliaasti.
-Tuota, olen lomalla täällä enkä ole perehtynyt paikalliseen kulttuuriin, mutta en voinut olla huomaamatta teidän yhteenottoanne tuon pojan kanssa. Miksi te teitte niin? Eikö olisi helpompaa pyytää kauniisti?
Kirjastonhoitaja räpäytti silmiään.
-Sinä tarkoittanet tuolla, että solmisin rauhan lainaajien kanssa? hän kysyi epäuskoisena. Kirjan niin sievästi paikoilleen laittanut tyttö hymyili rohkaisevasti
-Jos siitä ei koituisi liikaa vaivaa.
-Jos ei koituisi liikaa vaivaa! Te ette ole tosissanne! kirjastonhoitaja puuskahti epätoivoisena.
-Älkäähän nyt. Ei se niin vaikeaa ole. Käytätte vain imperatiivin sijasta konditionaalia, tyttö sanoi kannustavasti hymyillen. Kirjastonhoitaja näytti siltä kuin saisi sydänkohtauksen.
-Perun kaikki ylistävät sanani. Luoja taitanee pilailla kanssani!
-Onko teillä kaikki hyvin? tyttö kysyi huolestuneena.
-Hyvin? Mikään ei ole hyvin tässä maailmassa! kirjastonhoitaja voivotteli ja poistui sydäntään pidellen paikalta.
Tyttö jäi katselemaan ymmällään hänen peräänsä. "Hän lienee hullu", tyttö ajatteli ja kohautti olkapäitään. Olkoot! Hän pysyisi aivan selväjärkisenä hamaan tulevaisuuteen asti.
Murasjärven kirjaston arki pysyi samana. Kirjastonhoitaja jahtasi lainaajia luuta kädessään, lukuunottamatta jaksoa, jolloin luuta katkesi ja hänen piti käyttää pesäpallomailaa luudan korjaukseen asti. Lainaajat pysyivät tavoilleen uskollisina, röyhkeinä ja säälimättöminä. Joskus sinäkin osunet Murasjärvelle. Älä kuitenkaan eksy kirjastoon!
Mari
Porkkana ja salaatti
Hauskat porkkanat purree salaattia. Salaatti nauraisi porkkanalle, jos porkkana hyppisi kauniisti päällään. Porkkana itkisi, jos salaatti lähtisi pois. Salaatti luistelisi jäällä porkkanalla, jos jää ei murtuisi.Jos jää murtuisi, porkkana ja salaatti hukkuisivat.
No, porkkana ja salaatti hukkuivat. Porkkana itki hukkuessaan, kun taas salaatti nauroi. Salaatti kumminkin kellui hellästi. Kala tuli ja söi porkkanan. Salaatti rupesi itkemään kauniisti. Se joutui Hawaijille ja päätyi salaattikulhoon. :) (Tekstissä esiintyy indikatiiveja, konditionaaleja ja yksi omituisen näköinen potentiaali. Löydätkö ne? Osaatko keksiä tekstiin puuttuvan moduksen, imperatiivin?)
Konsta
|
|
|