Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

Mielipidekirjoituksia

YLLÄPITOON >>    

Kahdeksasluokkalaisten mielipidekirjoituksia

Toukokuussa 2005 kirjoitettuja tekstejä

Naiset kunniaan!

Miksi naisia ja erityisesti blondeja pilkataan? Olen itse tummahiuksinen, mutta viimeinen pisara tippui eräänä päivänä, kun nimeltä mainitsematon mieshenkilö kertoi erittäin sovinistisen ja pilkkaavan vitsin.

Koulussa ja työpaikoilla, jopa kotona kuulee naisia loukkaavia kommentteja. Yleensä en ole kuulevinani noita puheita, mutta välillä annan palautetta. Perheeni miespuoliset osapuolet osaavat jo varoa, mitä suustaan päästävät. Toivon, että muutkin miehet miettivät toisenkin kerran, ennen kuin kertovat joitain juttuja.

Eräs sanomalehti julkaisi viime vuoden puolella jutun ralliauton ulosajosta, mihin oli varattu melkein puoli sivua. Silmäilin aukeamaa vielä hetken, ja silmiini osui iloinen uutinen: Suomi oli voittanut joukkuevoimistelun MM-kultaa, mutta ilmoitus oli vain 5 x 8 cm. Mitä järkeä on laittaa ala-arvoisen pieni ilmoitus maailmanmestaruudesta? Aivan, koska tässä tapauksessa kysymys on naisista. Jos kyse olisi ollut miehistä ja jääkiekosta, koko lehti olisi ollut täynnä kuvia ja onnentoivotuksia.

Totta kai naisten asema on parantunut, mutta ikävä kyllä, vanhanaikaisiakin henkilöitä löytyy. Eräs "puolituttu" sukulainen on niin vanhanaikainen, että hän ei suostunut lähtemään äitini kyytiin. Mutta minkäs mies luonnolleen voi.

Lotta 8f

Opettajien asenne

En ole varma, onko minun lisäkseni monikaan tyttö kiinnittänyt huomiota erääseen "pikkuruiseen" epäkohtaan. Epäkohtaan, jonka kohteena ovat pojat. Kyllä varmaan ovat, mutteivät tiedosta sitä.

Ongelmana on opettajien asenne, joka sorsii poikia. Jos poika tulee myöhässä tunnille, unohtaa kirjat tai - kuinka vähän tahansa - puhuu tunnilla, niin johan opettaja jaksaa paasata tai huutaa. Jälki-istuntoa napsahtaa pienimmästäkin syystä, laputkaan eivät ole harvinaisuus. Mutta jos kyseisiin tekoihin onkin syyllistynyt tyttö, opettajien reaktio on mitä erilaisin: toivotellaan huomenet ja hymyillään puolin ja toisin. Myöhästymistapauksessa tytön tarvitsee vain pyytää nätisti anteeksi.

Kerran, kun opettaja ärähti tunnilla kahdelle luokallani olevalle tytölle, luulin jo tilanteen vähän tasoittuvan, mutta ei. Opettaja pyysi tunnin jälkeen tytöiltä ANTEEKSI aiheellista ärähdystään. Kysynpähän vaan, ovatko opettajat ikinä pyydelleet pojilta anteeksi moisesta syystä?

Lisäksi opettajat suhtautuvat kokeessa huonosti menestyneisiin poikiin tylymmin kuin vastaavia arvosanoja saaneisiin tyttöihin. Poikia kehotetaan tarkastetun kokeen palautuksen yhteydessä lukemaan ensi kerraksi paremmin, kun taas tytöiltä kysytään ystävällisesti hymyillen: "Miten se nyt noin?"

Eli, eikö olekin havaittavissa pientä suhtautumiseroa? Mutta miksi kukaan tyttö - minäkään - vaivautuisi tekemään asialle mitään? Meillähän on kaikki hyvin.

Outi 8f











































 

Palautus

Voit palauttaa mielipidekirjoituksesi myös tätä kautta.