Kylänpään koulu on kolmiopettajainen koulu Laihialla. Oppilaita on tänä lukuvuonna 37 ja yhdysluokkia on kolme: 1-2, 3-4 ja 5-6. Koulussamme luontoa ja luonnossa liikkumista pidetään tärkeänä osana opetusta. Tavoitteenamme on kasvattaa oppilaista rehellisiä, hyväkäytöksisiä ja itseensä luottavia lapsia ja nuoria.
Koulun tilat ovat viihtyisät ja asianmukaisessa kunnossa. Liikuntasali varusteineen antaa mahdollisuuden monipuoliseen sisäliikuntaan. Sali on iltaisin niin lasten kuin aikuistenkin käytössä. Koulun pihapiirissä on valaistu jääkiekkokaukalo. Talvella siellä luistellaan ja kesällä pelataan tennistä. Koulun pihassa on suuri kenttä, jossa voidaan pelata muun muassa jalkapalloa, koripalloa ja pesäpalloa. Myös yleisurheilu onnistuu koulun pihalla, esimerkiksi pituushypylle ja kuulantyönnölle on omat paikkansa.
Ympäristö antaa puitteet kokemusten ja elämysten kautta oppimiselle. Marjastus, suunnistus ja retkeily metsässä ovat koulun jokavuotista toimintaa. Koulun läheisyydessä on valaistu pururata, joka mahdollistaa ympärivuotisen liikkumisen niin liikuntatunneilla kuin vapaa-aikanakin. Alueelta on uudet, tasokkaat suunnistuskartat. Iltarastit houkuttelevat kymmeniä suunnistajia metsän siimekseen. Alueen metsät ovat marjastajien, sienestäjien ja metsästäjien ahkerassa käytössä.
Lähistöllä on juuri kunnostettu Rajavuoren erä- ja vaelluskeskus. Siellä on mahdollisuus eripituisiin vaellusretkiin ja talvella hiihtoon. Reittien varrella on laavuja, joissa matkaaja voi pysähtyä hengähtämään ja nauttimaan kauniista maisemista. Siellä on myös vasta valmistunut hirsikämppä, jossa on mahdollisuus jopa saunomiseen ja yöpymiseen.
|
Kylänpään koulu on aloittanut toimintansa vuonna 1905. Ensimmäinen koulurakennus, "puukoulu", palveli oppilaita ja opettajia vuoteen 1957 saakka. Uusi koulurakennus jatkoi tästä ja tarjosi turvallista opetusta. Koulurakennus saneerattiin 1997 ja samalla kyläläiset rakensivat talkoilla koulun yhteyteen viihtyisän ja toimivan liikuntasalin, joka on päivisin koululaisten liikuntapaikkana ja iltaisin harrastajien ahkerassa käytössä.
|