Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

Yhteishaku

YLLÄPITOON >>    

Yheishaku

YHTEISHAKU TAPAHTUU NETISSÄ KEVÄÄLLÄ 2009

Yhteishaku tapahtuu myös ensi keväänä 2009 netissä. Opetushallitus organisoi yhteishaun tällöin toista kertaa. Aikaisemmin läänihallitukset ovat hoitaneet peruskoululaisten yhteishaun.
Yhteishausta tullaan kerrotaan oppilaille koulussa opinto-ohjauksen tunneilla ja vanhemmille tiedotetaan asiasta lauantaina 4.10.09 pidettävässä vanhempainillassa.

Yhteishaku tarkoittaa valtakunnallista oppilasvalintajärjestelmää,
jossa hakija voi yhdellä hakulomakkeella hakea eri puolille Suomea,
korkeintaan viiteen yhteishaussa mukana olevaan toisen asteen oppilaitokseen/ammatilliseen perustutkintoon(lukioon/ammattikouluun).

Milloin yhteishaku on?

Hakuaika: 2. -20.3.2009

Miten haetaan?

Haku tulee tapahtumaan osoitteessa www.haenyt.fi
Demoversion pitäisi olla ed. mainitussa osoitteessa marraskuun aikana. Oppilaat ja huoltajat voivat tutustua hakuun ja harjoitella lomakkeen täyttämistä.

Lisää tietoa mm. yhteishausta osoittessa www.koulutusnetti.fi

Millä haetaan?

Perusopetuksen päättöarvioinnilla.

Poikkeuksena on haku pääsy- tai soveltuvuuskokeita järjestäviin oppilaitoksiin. Tällöin hakijat valitaan pääsy- tai soveltuvuuskokeeseen välitodistuksen ( joulutodistus) numeroiden perusteella.
Lopullinen valinta tapahtuu kuitenkin aina päättötodistuksen ja pääsy- tai soveltuvuuskokeen perusteella.

OPISKELIJAKSI OTTAMISEN PERUSTEET

I. LUKIOKOULUTUS

OPISKELIJAKSI OTTAMINEN TAPAHTUU KESKIARVON PERUSTEELLA.

Perusopetuksen päättöarvioinnin seuraavien arvosanojen keskiarvo:
äidinkieli ja kirjallisuus, toinen kotimainen kieli, vieraat kielet,
uskonto tai elämänkatsomustieto, historia, yhteiskuntaoppi, matematiikka, fysiikka, kemia, biologia, maantieto ja terveystieto.
Lukiot saavat päättää oman keskiarvorajansa.
Esim. Laihian lukiossa keskiarvoraja on 7.
Jotkut ns. erityislukiot voivat keskiarvon lisäksi ottaa huomioon myös painotettujen oppiaineiden arvosanoja sekä järjestää pääsy- ja soveltuvuuskokeita.

Opetushallituksen päätös 1.8.2002 lähtien: Mikäli oppilaan huoltaja pyytää, ettei oppilaan päättötodistukseen merkitä numeroarvosanaa valinnaisesta
A2- tai B2-kielestä (meillä saksa ja ranska), numeroarvosana jätetään pois
ja todistukseen laitetaan poisjätettyjen arvosanojen tilalle merkintä ”hyväksytty”.

II. AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS

Opiskelijaksi ottaminen suoritetaan hakijoiden valintapistemäärän ja
hakijoiden esittämän hakutoivejärjestyksen perusteella.
Hakija saa pisteitä pyrkiessään ammatilliseen koulutukseen seuraavasti:

1. Perus- tai lisäopetuksen oppimäärän suorittaminen hakeutumisvuonna:
0 tai 3 pist.
2. Todistuspisteet
A.) yleinen koulumenestys = kaikkien aineiden keskiarvo: 0-16 pist.

B.) painotettavat arvosanat 0– 8 pist.

Keskiarvorajat ja pisteet:

A.) Yleinen koulumenestys
keskiarvo pisteet
5.50-5.74 > 4
5.75-5.99 > 5
6.00-6.24 > 6
6.25-6.49 > 7
6.50-6.74 > 8
6.75-6.99 > 9
7.00-7.24 > 10
7.25-7.49 > 11
7.50-7.74 > 12
7.75-7.99 > 13
8.00-8.24 > 14
8.25-8.49 > 15
8.50- > 16

B.) Painotettavat arvosanat:
Seuraavista taito- ja taideaineista otetaan huomioon kolmen parhaimman aineen arvosanojen keskiarvo. Aineet ovat: liikunta, musiikki, kotitalous, käsityö ja kuvataide.
Keskiarvo pisteet
5.50-5.99 > 2
6.00-6.49 > 3
6.50-6.99 > 4
7.00-7.49 > 5
7.50-7.99 > 6
8.00-8.49 > 7
8.50- > 8

3. Työkokemus 0 – 5 pist.
Hankittu perusopetuksen suorittamisen jälkeen tai täytettyään
16 vuotta, min. 3 kk.

4. Hakutoiveet 1 tai 3 pist.
1-hakutoive 3 pistettä
2-hakutoive 1 piste
muut hakutoiveet 0 pistettä

5. Sukupuoli 2 pist.
Jos hakija edustaa sukupuolta, jota ko. linjalle ensisijaisesti on
hakenut vähemmän kuin 30 % hakijoista.

6. Pääsykoe 1-10 pist.
Huom! Yhden pisteen saaneita ei valita koulutukseen, vaikka
yhteispistemäärä sitä muuten edellyttäisi. Pääsykokeisiin kutsutaan
hakijat joulutodistuksen arvosanojen perusteella.
Kokeet voivat olla maksullisia.

Yhteishaun valintojen tulokset hakijoille aikaisintaan 12.6.2009