Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

Esittely - Presentation

Logo
YLLÄPITOON >>    
 

Perinteikäs Lahden lyseo

Lahden Lyseo oli itsenäisen Suomen ensimmäinen valtion koulu. Kun Lahden kaupunki perustettiin vuonna 1905, sinne oli ajan tavan mukaisesti saatava myös valtion oppikoulu. Sen perustaminen kuitenkin viivästyi sortovuosien ja sotien vuoksi. Lopulta 21.5.1921 tasavallan presidentti K. J. Ståhlberg pystyi antamaan asetuksen ”Lyseon perustamisesta Lahden kaupunkiin”.

Aikoinaan ”lyseo” tarkoitti valtion oppikoulua ja erityisesti poikakoulua. Poikakouluna lyseo jatkoi vuoteen 1973, jolloin ensimmäiset tytöt tulivat taloon ja koulun nimikin muuttui väliaikaisesti ”Kariniemen yhteislyseoksi”. Kaksi vuotta myöhemmin Lahti siirtyi peruskoulujärjestelmään. Silloin lyseo otettiin kaupungin haltuun ja se jakaantui Lahden lyseon lukioksi ja Lahden lyseon yläasteeksi.

Valtion poikakouluna lyseo oli "lahjakkaiden köyhien poikien koulu", sillä lukukausimaksut olivat selvästi halvempia kuin Lahden muissa oppikouluissa. "Lahjakkaat pojat" ja "lahjakkaat tytöt" ovat usein menestyneet elämässään hyvin: lyseolaisia on professoreina, kenraaleina, suuryritysten pääjohtajina, kapellimestareina, ministereinä ja monilla muilla aloilla näkyvillä paikoilla.

Lyseon erityispiirre oli pitkään urheilu: koululaisurheilussa lyseo oli ennen peruskoulua Suomen menestyksekkäin oppikoulu. Kansainvälisesti ainakin toistaiseksi menestyksekkäin suomalainen jalkapallojoukkue on Lahden lyseon joukkue, joka voitti vuonna 1973 ISF:n (kansainvälinen koulu-urheiluliitto) Euroopan mestaruuskisojen pronssin.

Vaikka lyseossa on aina arvostettu myös henkistä kulttuuria, matematiikka ja luonnontieteet ovat ehkä kuitenkin nykyään tunnusomaisinta toiminnalle. Vuonna 2003 Lyseossa aloitti matemaattis-luonontieteellinen erikoislinja, johon pyritään erikseen ja joka noudattaa omaa opetussuunnitelmaansa. Kansainvälisissä lukiolaisten tiedeolympialaisissa on lyseolainen sijoittunut mitalisijoille vuosina 2003, 2004 ja 2005.

Lahden Lyseon päärakennus on valmistunut vuonna 1928. Tuon ajan Lahden komeimman rakennuksen (ehkä kaupungintaloa lukuun ottamatta) arkkitehtina oli Hjalmar Åberg, jonka suunnittelema Lahden kartano (nykyinen Historiallinen museo), Lahden yhteiskoulun vanha osa ja Lyseo edelleenkin muodostavat harvinaisen rakennustaiteellisen kokonaisuuden Lahden keskustassa. Lyseon klassista ulkonäköä on kuvattu sanalla "ankara", mutta käytännössä se tarjoaa tälläkin hetkellä avarammat ja ilmavammat tilat opiskeluun kuin moni nykyarkkitehtuurin luomus. Lahdenkadun varressa oleva lukion yksinomaisessa käytössä oleva siipi on valmistunut vuonna 1963. Koko rakennuskompleksi peruskorjattiin huolellisesti ja pieteetillä vuosina 1988 - 1990. Oman, ei välttämättä miellyttävän, lisänsä lyseon rakennukseen antaa väliaikaiseksi tarkoitettu parakki lyseon pihalla. Se pystytettiin vuonna 1975 peruskoulun lisääntynyttä tilantarvetta tyydyttämään, mutta tarve on jatkunut, ja niin tuo 1970-luvun "puuarkkitehtuurin tuote" seisoo paikallaan vielä ainakin vuonna 2007.