Iso-Nopolan koulu ja College Gambetta, Cahorsista, Ranskasta toteuttavat lukuvuonna 2005-2006 Comenius 1-kieliprojektin nimeltä "Head in the clouds, feet on the ground".
Projektia varten kumpikin koulu on saanut omalta kansalliselta henkilövaihdon keskuksestaan EU-tukea, jonka avulla projekti toteutetaan.
Projektiin kuuluu työskentelyä yhteisesti valitun aiheen kanssa. Käytännössä vertaamme Cahorsilaisen nuoren ja kyyjärveläisen nuoren elämää, arvoja, perinteitä ja ympäristöä. Olennainen osa projektia on 2-viikkoiset vastavuoroiset vierailut kohdemaissa, joiden aikana projektiin liittyviä tehtäviä suoritetaan.
Projektin tavoitteina on lisätä oppilaiden kiinnostusta ja tietämystä ranskalaisesta/suomalaisesta kulttuurista ja perinteistä sekä saada heidät huomaamaan, mikä vaikutus ympäristöllä (luonto, kasvuympäristö, kulttuuriympäristö) on heihin. Tavoitteena on myös lisätä oppilaiden erilaisuudensietoa, suvaitsevaisuutta sekä yhteistyötaitoja. Koska kyseessä on kieliprojekti, tavoitteena on luonnolisesti myös lisätä oppialiden motivaatiota kielten opiskelua kohtaan.
Projektin lopputyönä tulee olemaan verkkolehti, jonne oppilaat kirjoittavat artikkeleita tekemistään havainnoista.
Projektin etenemistä voi seurata näiltä sivuilta.
|