Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

Rehtori

Logo
YLLÄPITOON >>    

Sari Keskinen

Tervetuloa Tähteenkadun koulun kotisivuille.

Toivottavasti löydät sivuiltamme haluamasi tiedon.
Ajankohtaista –palstalla pyrimme tiedottamaan koulun tulevista tapahtumista. Myös opettajien omat pedanet-sivut ovat aktiivisessa käytössä.

Lukuvuosi 2008-09 on lähtenyt hyvin käyntiin. Suurin ero edelliseen lukuvuoteen on väljyys koulurakennuksessamme. Tähteen koulu siirtyi Naukion koulun tiloihin kesän 2008 aikana. Pääkoulun tiloihin jäi 10 perusopetusryhmää eli tilaa on nyt paremmin kuin moneen vuoteen.
Kolme sairaalaopetuksen ryhmää jatkavat entisissä tiloissa Sairaalanmäellä.

Toinen iso muutos on iltapäivätoiminnan keskittäminen yhteen toimipisteeseen. Tähtelän ja Tähteen iltapäivätoiminta yhdistyivät Tähteenkadun iltapäiväkerhoksi. Tähän kerhoon tulevat myös Naukiosta 1.-2. luokan oppilaat. Kerholaisia on paljon, mutta hyvällä suunnittelulla saamme varmasti uuden kerhotoiminnan sujumaan.

Koulurakennuksemme remonttisuunnitelmat ovat edenneet. Remontin on tarkoitus alkaa v. 2009 ja tilojen tulisi olla valmiit syyslukukauden 2010 alussa. Tämän lukuvuoden aikana remontin ei pitäisi vielä haitata koulutyöskentelyä kovin paljon. Kaikilta vaaditaan kuitenkin joustavuutta, jotta saamme koulutyön mahdollisimman sujuvaksi remontoituja tiloja odotellessamme.

Kuntiemme yhdistyessä Kouvolan kaupungiksi vuoden 2009 alussa aloittelemme viimeisen kerran Kuusankosken kaupungin kouluna.
Hyvää alkanutta lukuvuotta 2008-09.

Sari Keskinen,
rehtori

 
Kuva