Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

"Did pinoccio, hacivat and moomins..."

YLLÄPITOON >>    

Comenius lv. 2006-2007

Olimme mukana Comenius-hankkeessa lukuvuoden 2006-2007. Yhteistyökumppaneitamme oli koulu Italiasta Roomasta ja Turkista Istanbulista. Vuoden aikana tutustuimme heidän kulttuureihinsa ja opetussuunnitelmiinsa sekä kouluarjen käytänteisiin ja tietenkin opettajiin ja oppilaisiin. Kuluneen vuoden teemana oli perehtyä kunkin maan satuihin ja tarinoihin lukemalla, kuvittamalla, vertailemalla ja uutta luomalla. Koulustamme projektissa työskentelivät Outi Wallenin, Saara Laitvirran ja Taina Salmen luokka oppilaineen ja aikuisineen. Lisäksi yhteistyötä tehtiin Tähteen koulun 5. ja 6. -luokkien kanssa, englannin opettaja Sari Grekulan, johdolla.

Joulukuussa 2006 me projektin aikuiset pääsimme vierailulle Roomaan. Matka oli antoisa. Sen aikana huomasimme mm., kuinka hyvin meidän asiamme Suomen koululaitoksessa ovat. Hyvä esimerkki on kouluruuan taso. Meidän kouluruokamme päihitti Rooman vastaavat kirkkaasti! Italiassa vanhemmat joutuvat kustantamaan yhtä ja toista kouluun liittyvää. Koulun puolesta saa perusoppimateriaalit, mutta esim. kuvataidetarvikkeet vanhemmat kustantavat. Samoin, jos opettaja haluaa luokkansa käyttöön jotain peruspaketista poikkeavaa, on vanhempien se maksettava.

Toukokuussa 2007 uudet ystävämme Istanbulista ja Roomasta tulivat vierailulle Kuusankoskelle ja kouluumme. Nyt oli heidän vuoronsa perehtyä suomalaiseen kouluarkeen ja kulttuuriin. Kävimme vieraidemme kanssa myös Valkealassa Lapinsalmen sillalla ja Verlan tehdasmuseossa (ks. kuvagalleria).

Vierailun aikana pidimme projektikokouksen, jossa suunnittelimme tulevaa vuotta. Valitettavasti saimme kesällä tiedon, että kumppanimme Turkki ei saanut jatkaa projektissa. Joudumme siis pitämään ainakin yhden välivuoden. Tulevaisuus näyttää, saammeko jatkaa projektissa Rooman ystäviemme ja joidenkin uusien kumppanien kanssa. Haemme mukaan taas seuraavalla hakukierroksella tammikuussa 2008.