Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

HISTORIA

YLLÄPITOON >>    
 
Kuva
 

Ruotsulan koulu

Ruotsulan koulu sijaitsee Kymintehtaan koulun yhteydessä, rauhallisen Takaharjun päällä. Nykyinen, arkkitehti Jägerroosin suunnittelema koulurakennus valmistui vuonna 1953, mutta itse Kymintehtaan koulu on ollut toiminnassa jo kunnioitettavat 120 vuotta.

Peruskoulun alussa myös Niskalan ja Kymintehtaan alueiden yläluokkien oppilaat kävivät Naukion koulua. Suomalainen peruskoulu koki kuitenkin suuren muutoksen 1980-luvulla, kun käyttöön otettiin tuntikehysjärjestelmä. Tuolloin opetusryhmät pienenivät, mutta opetusryhmien määrä puolestaan kasvoi.

Kun Naukion koulun tilat alkoivat vuonna 1982 käydä ahtaiksi noin 800 oppilaalle, kaksi silloista seitsemättä luokkaa siirrettiin Kymintehtaan koulun yhteyteen. Näin oli saanut alkunsa Naukion koulun sivutoimipiste, joka neljä vuotta myöhemmin sai nimen Ruotsulan koulu vanhan kylännimen mukaan.

Vuosi vuodelta koulumme on kasvanut roimasti: luokkia on tällä hetkellä yhteensä 14 ja oppilaita noin 220. Kaksikymmentä vuotta on vietetty rauhaisaa rinnakkaiseloa Kymintehtaan koulun kanssa, mutta koulujen toimintaa pyritään nyt edelleen lähentämään ”yhtenäinen peruskoulu” –kokeiluhankkeen myötä.
 
Kuva