Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Kuopio >

Kuopio

YLLÄPITOON >>    

Koulutoimen uutiset (Yleiset)

Turvallisuusteko-palkinto arjen turvallisuuden parantajalle
Kuopion kaupunki julkistaa kaupungin perustamispäivän juhlallisuuksien yhteydessä turvallisuustekopalkinnon saajan. Palkinto jaetaan nyt ensimmäistä kertaa. Voittaja valitaan kaupunkilaisten ehdotuksista. Esitykset palkinnon saajaksi lähetetään kaupunginkanslian kirjaamoon, PL 228, 70101 Kuopio, tai sähköpostilla kirjaamo@kuopio.fi. Palkinnon saaja voi olla kuka tahansa, niin yksityishenkilö, yhdistys kuin viranomainenkin. Turvallisuusteko-palkinto jaetaan henkilölle tai yhteisölle, joka on tehnyt turvallisuuden
paranemiseen johtaneen teon tai aloitteen. Kehittämisen kohteena voi olla esimerkiksi ilkivallan ja rikollisuuden torjunta, syrjäytymisen ja väkivallan ehkäisy, päihdeongelmien ehkäisy tai turvallisuutta vaarantavan ympäristöhaitan korjaus. Turvallisuutta kehittävä
toiminta voi olla joko yksittäinen teko tai laajempi kokonaisuus. Palkinnon tavoitteena on kuntalaisten huomion kohdistaminen arjen turvallisuuteen. Kuopion kaupunki on päivittänyt turvallisuussuunnitelmansa vuosille 2012–2015. Suunnitelma korostaa kaupunkilaisten osallistumista ja aktiivisuutta yhteisen turvallisuuden kehittämisessä. Turvallisuustekopalkinto jaetaan suunnitelmassa linjattujen painopistealueiden mukaisesti. Palkinto on osa suunnitelmaa ja toteuttaa osaltaan sen tavoitteita. Nyt ensimmäistä kertaa
jaettavasta palkinnosta toivotaan pitkäkestoista perinnettä. Turvallisuusteko-palkinnon säännöt ja Kuopion kaupungin turvallisuussuunnitelma: http://www.kuopio.fi/web/turvallisuus/turvallisuus
Palkinnon saajaa voi esittää 30.9.2012 saakka. Palkinto luovutetaan kaupungin perustamispäivän juhlassa 16.11.
Tiedustelut: Hyvinvointikoordinaattori Säde Pirttimäki puh. 044 7182462 tai pelastusjohtaja Jukka Koponen puh. 017 188 101, 044 718 8101