|
|
 |
Jokaisen tanssilinjalaisen on opiskeltava vähintään 12 kurssia tanssin taideaineita sekä lisäksi yksi musiikin peruskurssi valtakunnallisen opetussuunnitelman mukaisesti. Opetustunnit ovat 75 min. mittaisia ja tunteja on vähintään kolme kertaa viikossa/jakso läpi lukion ajan. Joitain kursseja, tunteja tai harjoituksia järjestään myös kouluajan ulkopuolella arki-iltoina ja viikonloppuina.
Pakollisten kurssien lisäksi oppilas voi valita haluamansa määrän syventäviä ja soveltavia kursseja vuotuisen tarjonnan mukaan. Katso tarjottavat kurssit ja kurssien sisällöt tanssin opetussuunnitelmasta, linkki viereisessä valikossa.
KAKSITOISTA PAKOLLISTA KURSSIA:
Nykytanssi 1-7
Baletti 1
Koreografia 1
Tanssitieto 1-3
1. VUODEN PAKOLLISET KURSSIT
Nykytanssi (Ny) 1-4
Baletti (Bal) 1
Tanssitieto (Tati) 1 (ja 2)
2. VUODEN PAKOLLISET KURSSIT
Nykytanssi 5-7
Koreografia (Kor) 1
Tanssitieto (2) ja 3
SYVENTÄVIÄ KURSSEJA OVAT MM.:
Minä tanssijana yksin ja ryhmässä (Ryta)
Nykytanssi 8-10
Baletti 2-4
Koreografia 2-3
Kehonhuolto ja anatomia (Keho)
Akrobatia
Improvisaatio
Musiikkitieto tanssijoille (tmuti)
Kaikki syventävät kurssit eivät näy kurssitarjottimessa, eikä niille voi ilmoittautua Wilmassa. Kursseille on erillinen ilmoittautuminen lukuvuoden aikana, seuraa tanssin ilmoitustaulua! Suurin osa tanssitunneista noudattaa tuntikiertokaaviota (mm. ryta,nykytanssi, tanssitieto, koreografia),
Tanssikurssit suositellaan suoritettavaksi järjestyksessä. Tanssikursseja ei ole mahdollista suorittaa itsenäisesti.
Kaikki tanssin kurssit järjestetään Musiikkilukiolla ja opetus on ilmaista. Tanssin kursseja ei voi suorittaa muissa tanssikouluissa.
|
|
|
|
|
|