Peda.net
>
Verkkoveräjien etusivu
>
Edellisen tason veräjä
>
Biologia
YLLÄPITOON >>
Navigointi
Oppiaineet
Biologia
BI1 Eliömaailma
BI3 (vBI5) Ympäristöekologia
BI4 (vBI3) Ihmisen biologia
BI5 (vBI4) Bioteknologia
Tiede.fi
Vaeltava allas kalankasvatukseen
Meressä uiskenteleva kala-allas vähentäisi kasvatuksen haittoja.
Rosetta kuvasi Steins-asteroidin
Euroopan avaruusjärjestön Rosetta-luotain lähetti onnistuneita otoksia ensimmäisestä tieteellisestä kohteestaan, astroidi Steinsista.
Taituripeukaloisten duetot ovat myös taistelua
Keski-Amerikan laululintujen duetot eivät ole vain parisuhteen harmoniaa.
Pätkä tilke-dna:ta inhimillisti käden
Tutkijat ovat löytäneet ihmisen genomista palan dna:ta, joka muuttaa ranteen ja peukalon alueen kehitystä sääteleviä geenejä.
Linnunradan mustan aukon koko tarkentui
Galaksimme keskustan radiolähde, jonka oletetaan kätkevän supermassiivisen mustan aukon, on halkaisijaltaan korkeintaan kolmanneksen maan ja auringon välimatkasta.
Geenillä yhteys sitoutumiskammoon
Ruotsalaistutkijoiden mukaan pätkä dna:ta ennustaa, kuinka hanakasti mies sitoutuu parisuhteeseen.
Serotoniini selittää syysmasennusta
Aivokuvat paljastivat, että mielialakemikaalia siivoavia pumppuja on tiheämmässä talvella.
Grönlanti sulaa vauhdilla
Jääkauden analyysi viittaa siihen, että Grönlannin mannerjää sulaa nopeasti - ja nostaa merenpintaa luultua enemmän.
Robotti oppi seuraamaan
Kalifornialaistutkijoiden menetelmä antaa roboteille kyvyn kulkea perässä.
Alitajuisesta oppimisesta vihdoin näyttöä
Lontoolaistutkijat osoittivat, että ihminen havaitsee asioiden yhteyksiä tietämättä siitä itse mitään.
Kärpänen ennakoi lätkän tulosuunnan
Kärpänen osaa suunnitella etukäteen, mihin suuntaan sen kannattaa paeta.
Galaksin alamitta määritettiin
Kymmenen miljoonan auringon massainen möykky pimeää ainetta muodostaa galaktisen peruspalikan.
Neandertalilaiset luultua fiksumpia
Nykyihmisen varhaiset kivityökalut eivät olleet sen tehokkaampia kuin neandertalilaisten vastaavat.
Suomalaistutkijat tunnistivat ahdistusgeenejä
Perimä voi altistaa paniikkihäiriölle, pelkotiloille ja yleistyneelle ahdistuneisuushäiriölle.
Hiiri haistaa vaaran
Nisäkkäiden nenässä on tunnistimia muiden eläinten lähettämille vaaran merkeille.
Lähde:
http://www.tiede.fi
Peda.net Verkkoveräjä
2008.08.26-2