Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

1.3 Toiminnan organisointi ja kehittäminen

YLLÄPITOON >>    

YLEISET TAVOITTEET

Osallistavalla johtamisella kehitetään työyhteisöä siten, että jokaisella työyhteisön jäsenellä on halu ja mahdollisuus osallistua itseään ja omaa työyhteisöään koskevaan kehittämistyöhön sekä päätöksentekoon. Johtaminen on kannustavaa ja yksilön voimavarat huomioon ottavaa. Osallistavan johtamisen avulla työyhteisö kehittyy yhteistoiminnalliseksi, avoimeksi, luovaksi ja vastuulliseksi. Osallistava johtaminen on valmentavaa ja luottamukseen perustuvaa. Työyhteisöjen hyvinvointi on kaikkien yhteisöön kuuluvien vastuulla. Esimiehet vastaavat siitä, että työyhteisöt arvioivat säännöllisesti omaa toimintaansa, yhteisiä päämääriä ja tavoitteita. Organisaationa koulutoimi haluaa kehittyä oppivaksi ja jatkuvasti toimintaansa kehittäväksi. Käytännössä tähän pyritään panostamalla työnohjaukseen sekä työyhteisöjen kehittämisen tukemiseen. Kehityskeskustelujen käyminen ja yhteistoimintakäytännöt kaikissa työyksiköissä ovat päällimmäisinä tavoitteina.

Täydennyskoulutuksen tulisi olla suunnitelmallista, koko työyhteisöä koskevaa ja pääsääntöisesti pitkäkestoista.


 

TULOSYKSIKÖN OHJEET

Koulun opetussuunnitelmassa kuvataan koulun perehdyttämisen käytänteet ja tiedottaminen
 

Koulun toimenpiteet ja ratkaisut

Apulaisrehtori toimii rehtorin sijaisena.

Suunnitteluryhmä: rehtori, apulaisrehtori Liisa Karjalainen, Matti Sariola ja Kari Putkonen. Se toimii rehtorin ja opettajakunnan apuna suunnittelussa ja täytäntöönpanossa.

Opettajain kokous 11.8 ja 27.8.08, seuraava kokous joulukuussa, päivä avoin.

Koulussa toimii kaksi vanhempainyhdistystä: Kuopion Yhteiskoulun yläasteen vanhempinyhdistys ry ja Kuopion Yhteiskoulun musiikkiluokkien tukiyhdistys ry.
Molempien yhdistysten toiminta on vilkasta.

OPSPROn ylläpitäjänä on Eero Korhonen.

Henkilökunta pitää yhteisiä retkiä, teatterikäyntejä jne. vapaa-aikana.

YT-aika käytetään pääasiassa aineryhmän keskinäiseen suunnitteluun ja kouluntoiminnan kehittämiseen.

Tietottaminen perustuu ensi sijassa koulun kalenteriin ja opettajien kalenteriin: molemmat ovat WEBissä. Samoin koekalenteri on WEBissä.

Marraskuussa järjestetään aihekokonaisuusveso ja keväällä tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytäntö koulutusta.
31.1.2009 osallistutaan ISO- päiville.



 

1.3 Arviointia