Opetussuunnitelma on opetustyön perusta. Vuosisuunnitelma on osa opetussuunnitelmaa. Opetussuunnitelman toteutumista seurataan ja arvioidaan vuosittain.
Taloudellisten voimavarojen turvaaminen on ensisijaista strategian mukaisten koulutuspalveluiden tuottamiseksi ja turvallisen sekä terveellisen oppimisympäristön järjestämiseksi. Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää tasapainoista mitoitusta asetettujen tavoitteiden ja resurssien välillä.
TULOSYKSIKÖN OHJEET
Koulun opetussuunnitelmassa kerrotaan koulun toiminta-ajatus ja arvopohja, tuntijako, painotukset, kieliohjelma, aihekokonaisuuksien toteuttaminen, opetuksen kehittämishankkeet ja arvioinnin käytänteet.
Koulun toimenpiteet ja ratkaisut: 1.1.1 Opetussuunnitelma
Koulun opetussuunnitelman toimivuus riippuu annettujen resurssien puitteissa paljolti luonnontieteellisten aineiden ja kotitalouden (7. lk) järjestämisestä.
Myös koulun tilojen riittävyys riippuu em. aineista.
Lukuvuonna 2008- 2009 opetussuunnitelma aihekokonaisuudet ovat vastuu ympäristöstä, kestävästä tulevaisuudesta ja hyvinvoinnista, voidaan työstää myös aihekokonaisuutta: turvallisuus ja liikenne.
Koulun toimenpiteet ja ratkaisut:1.1.2 Opetustunnit ja ryhmät edellisvuoteen verrattuna
Lukuvuoden alkaessa oppilaita on yhteensä 298 (muutos edellisvuoteen +8). Perusopetusryhmiä on 11 ( edellisvuonna 11).
Yleisopetuksen oppilasmäärät luokka - asteittain:
Tuntikehys on 521 , oppilasmäärän kasvun vuoksi tuntikehys nousee +6,7.
Tukiopetukseen varataan 3,94 (edellisvuonna 3,55)
A2 saksan ryhmiä on edelleen 3 ja A2 ranskan ryhmiä samoin yksi ryhmä.
Ns. pitkän ruotsin ryhmiä on kaksi.
Koulun toimenpiteet ja ratkaisut: 1.1.3 Koulun toiminta
Kuopion Yhteiskoulussa on käytössä kaksijaksojärjestelmä. Välitodistukset jaetaan joululomalle lähdettäessä.
MERKITTÄVÄT TAPAHTUMAT AIKAJÄRJESTYKSESSÄ
(Myös koulun ulkopuolella annettava opetus ja toiminta)
1. Ortodoksioppilaiden koulun aloittamisen palvelus klo 9.45
9. 7.luokkien vanhempainilta
10. liikuntailtapäivä
15. valokuvaus
25. Ry-ilta, musiikkiluokkien vanhempainilta
Lokakuu
29.9- 10.10 9.luokat Tetissä
7. Kuopion yliopiston ja Savoniaamk:n järjestämä info tilaisuus vanhemmille
30. Afrikka - aiheinen teemapäivä alkaen klo 11.30
31. taksvärkkipäivä
31. Rehtorin eläkkeelle jääntipäivä