Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

1.1 Opetuksen yleinen järjestäminen

YLLÄPITOON >>    

YLEISET TAVOITTEET

Opetussuunnitelma on opetustyön perusta. Vuosisuunnitelma on osa opetussuunnitelmaa. Opetussuunnitelman toteutumista seurataan ja arvioidaan vuosittain.

Taloudellisten voimavarojen turvaaminen on ensisijaista strategian mukaisten koulutuspalveluiden tuottamiseksi ja turvallisen sekä terveellisen oppimisympäristön järjestämiseksi. Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää tasapainoista mitoitusta asetettujen tavoitteiden ja resurssien välillä.


 

TULOSYKSIKÖN OHJEET

Koulun opetussuunnitelmassa kerrotaan koulun toiminta-ajatus ja arvopohja, tuntijako, painotukset, kieliohjelma, aihekokonaisuuksien toteuttaminen, opetuksen kehittämishankkeet ja arvioinnin käytänteet.

 

Koulun toimenpiteet ja ratkaisut: 1.1.1 Opetussuunnitelma

Vehmasmäen koulun opetussuunnitelma lukuvuodeksi 2008-2009 päivitetään syksyllä 2008 hyväksyttäväksi koulun johtokunnassa.

Koulun opetussuunnitelmaa muutetaan siten, että siihen sisältyvät viikkotuntimäärät vastaavat tällä hetkellä voimassa olevia sekä valtakunnallisia että kuntakohtaisia määräyksiä. Lisäksi hyödynnetään eräiden oppiaineiden sallimat välykset tuntijaoissa koulun omiin painotuksiin.

Koulun opetussuunnitelma löytyy osoitteesta http://opspro.peda.net/kuopio (linkki) koulukohtaiset opetussuunnitelmat, (linkki) Vehmasmäki


 

Koulun toimenpiteet ja ratkaisut: 1.1.2 Opetustunnit ja ryhmät edellisvuoteen verrattuna

lv 2008-2009 (lv 2007-2008)
- tuntikehys: 165 (162)
- luokkaopetustunnit: 161 (160)
- tukiopetus: 4 (2)
- laaja-alainen erityisopetus: 12 (11)
- oppilaat: 124 (121)
- perusopetusryhmät: 6 (6)
- A1-kielenä englanti 3. luokalta alkaen edellisvuoden tapaan
- A2-kieliryhmät: 0 (0)
- UO -oppilaat: 2 (1), opetus omalla koululla ja 2 viikko-opetustuntia koulu omasta tuntikehyksestä (edellisvuonna opetus Kurkimäen koululla)
 

Koulun toimenpiteet ja ratkaisut: 1.1.3 Koulun toiminta

Keskeisiä koulun toimintamuotoja
- iltapäiväkerho 1. ja 2. luokkien oppilaille koulun tiloissa
- kummioppilastoiminta alimpien ja ylimpien luokkien välillä (1. ja 5.lk:n sekä 2. ja 6.lk:n välinen kummioppilastoiminta)
- ohjattu bänditoiminta
- kulttuuripolut (alkamisajankohdat): mediapolku (syksy -07), kirjastopolku (syksy -08), tanssipolku (syksy -08),
taidepolku (kevät -09) ja ympäristöpolku (kevät -09)
- aktiivinen osallistuminen koulun ulkopuolisiin liikunta- ja kulttuuritapahtumiin
- vireä yhteistyö vanhempainyhdistyksen kanssa
- yhteistyö seurakunnan sekä paikallisten seurojen ja yhdistysten kanssa
- aluetiimitoiminta yhdessä Hiltulanlahden, Länsi-Puijon, Rajalan ja Hatsalan
koulujen kanssa


Koulun normaalista työjärjestyksestä poikkeavia tapahtumia

Syyslukukausi:
15.8. syyskirkko
18.8. vadelmienpoimintaretki
27.8. kalastuspäivä
28.-29.8. yökoulu (5.-6.lk)
3.9. luokkakuvaukset
12.9. kukkasipulien istutuspäivä
16.9. yleisurheilukilpailut
17.-18.9. betonilaattojen tekoa (koulun 125-vuotisjuhlaprojekti)
19.9. Terve Kuopio-päivä
22., 24.-25.9. Rauhan koulu (1.-3.lk)
25.-26.9. nälkäpäiväkeräys
10.10. kouluruoka 60 vuotta -teemapäivä
20.-24.10. pajuviikko (125-vuotisjuhlaprojekti, 5.-6.lk)
29.10. koulukonsertti
marraskuu: 3.-6. luokkien jalkapalloturnaukset
28.11. adventtihartaus
joulukuu: arviointikeskustelut (1.-3.lk)
18.12. joulujuhla
23.12. joulukirkko Vehmasmäen kappelilla

Kevätlukukausi:
tammikuu: Hese-yleisurheilukisa
tammikuu: Tapion tulet -erätapahtuma
tammikuu: poliisin oppitunnit
22.-27.1. uimaopetus (2.lk)
5.-11.2. uimaopetus (3.lk)
10.2. tietoturvapäivä
helmikuu: koululaisluistelu
27.2. hiihtopäivä ja -kilpailut
maaliskuu: kinkerit
30.3.-3.4. uimaopetus (4.lk)
huhtikuu: pääsiäishartaus
18.4. Vehmasmäen koulun 125-vuotisjuhla
30.4. vappukarnevaalit
toukokuu: UNICEF-kävely
toukokuu: kevätretket (1.-4.lk)
19.5. uimapromootio
toukokuu: luokkaretki (5.-6.lk)
toukokuu: koulun piha-alueen siivoustalkoot
toukokuu: kevätlaulajaiset
30.5. kevätkirkko
 

1.1 Toteutumisen seurantaa ja arviointia