Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

1.1 Opetuksen yleinen järjestäminen

YLLÄPITOON >>    

YLEISET TAVOITTEET

Opetussuunnitelma on opetustyön perusta. Vuosisuunnitelma on osa opetussuunnitelmaa. Opetussuunnitelman toteutumista seurataan ja arvioidaan vuosittain.

Taloudellisten voimavarojen turvaaminen on ensisijaista strategian mukaisten koulutuspalveluiden tuottamiseksi ja turvallisen sekä terveellisen oppimisympäristön järjestämiseksi. Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää tasapainoista mitoitusta asetettujen tavoitteiden ja resurssien välillä.


 

TULOSYKSIKÖN OHJEET

Koulun opetussuunnitelmassa kerrotaan koulun toiminta-ajatus ja arvopohja, tuntijako, painotukset, kieliohjelma, aihekokonaisuuksien toteuttaminen, opetuksen kehittämishankkeet ja arvioinnin käytänteet.

 

Koulun toimenpiteet ja ratkaisut: 1.1.1 Opetussuunnitelma

Koulun toiminta-ajatuksena on tukea tämän alueen lasten kasvua tasapainoisiksi erilaisuutta ymmärtäviksi nuoriksi, jotka tuntevat vastuuta itsestään, toisista ihmisistä ja ympäristöstään. He oppivat luottamaan itseensä ja taitoihinsa oppijana. Heille kehittyy terve itsetunto heikkouksineen ja vahvuuksineen.

Koulun tavoitteena on antaa vankkaa ja laadukasta perusopetusta moniammatillisessa yhteistyössä eri toimijoiden sekä vanhempien kanssa.

Koulun tuntijako on luettavissa seuraavassa linkissä: http://opspro.peda.net/kuopio/viewer.php3?DB=kpopsVehkalampi&mode=2&document_id=218

Lukuvuoden 2008 -2009 opetussuunnitelman aihekokonaisuuksista painotamme Kuopion kaupungissa kestävään kehitykseen, ympäristökasvatukseen sekä turvallisuuteen liittyviä teemoja. Kukin alue järjestää toimintaa aihekokonaisuuksiin liittyvää toimintaa kouluilla.

 

Koulun toimenpiteet ja ratkaisut: 1.1.2 Opetustunnit ja ryhmät edellisvuoteen verrattuna

Vehkalammin koulun oppilasmäärät:

1-2 -luokka, 22 oppilasta, oppilaan viikkotuntimäärä 20

3-4-luokka, 22 oppilasta, oppilaan viikkotuntimäärä 24

5-6 -luokka, 13 oppilasta, oppilaan viikkotuntimäärä 26


Kurkiharjun koulun oppilasmäärät:

0-2 -luokka, 21 , oppilaan viikkotuntimäärä 20

3-4 -luokka 15 , oppilaan viikkotuntimäärä 24

5-6 -luokka 7 , oppilaan viikkotuntimäärä 26



 

Koulun toimenpiteet ja ratkaisut: 1.1.3 Koulun toiminta

Jokapäiväisessä työssä kasvatamme koululaisiamme kunnioittamaan perinteitä, hyviä tapoja ja sosiaalisen kanssakäymisen tärkeyttä. Erilaisuuden ymmärtäminen on tärkeä tavoitteemme. Tähän tavoitteeseen pyrimme järjestämällä oppimistilanteita joissa erilaiset ja eri-ikäiset oppijat työskentelevät yhdessä.

Koulujen tapahtumia:
Vehkalampi:
15.8. Syyskirkko
27.8. Vanhempainilta
VIIKKO 36 ESIKOULUN JA KOULUN YHTEINEN SADONKORJUUVIIKKO
19.9. Terve Kuopio -päivä Kuopio-hallissa
20.9. yu- kilpailut Melalahdessa
25.9. 5 – 6 lk yökoulu
10.10. syysvaellus Atraimesta Lohilahteen
22.10. valokuvaus Vehkalammin koulu
23.10. valokuvaus Kurkiharjun koulu
vk 42 Syysloma
29.10. - 11.11. uinti ja Kuopio-halli
18.12 joulujuhla
22.12 jouluretki Kuopioon
23.12 joulukirkko

KEVÄT 2009
tammikuu:
pakkaspäivät Kuopiossa
19.2. Ice Marathon
27.2. laskettelu Antikkalassa
vk 10 Hiihtoloma
huhtikuu:
sisäliikuntajakso Melalahden koululla vk 15 - 17
kulttuuritapahtuma
toukokuu:
kouluun tutustuminen
19.5. kevätjuhla
kevätretki
30.5.kevätkirkko ja todistukset

Kurkiharju:
27.8 vanhempainilta
19.9. yu-kilpailut Melalahdessa
vk 42 Syysloma
23.12 joulukirkko Riistavedellä

KEVÄT 2009
vk 4 3-4lk uinti, muut Kuopiohalli
vk 5 0-2 ja 5- 6lk uinti, muut Kuopiohalli
helmikuu:
Ice Marathon
laskettelu
vk 10 Hiihtoloma
huhtikuu:
kulttuuritapahtuma
toukokuu:
kevätjuhla
kevätretki
30.5 kevätkirkko ja todistukset
 

1.1 Toteutumisen seurantaa ja arviointia