Äiti ja isä
Vanhempien tehtävä on ohjata ja tukea lasta ja nuorta arvostusten ja arvojen, moraalin ja elämänkatsomuksen rakentumisessa ja kasvattaa heitä sosiaaliseen vastuuseen
Varhainen vuorovaikutus
Lapset ja nuoret tarvitsevat ennen kaikkea aikuisen aikaa, läsnäoloa, välittämistä ja huolenpitoa. Tämä merkitsee johdonmukaisuutta, turvallisuutta, rajojen asettamista ja mahdollisuuksia testata niitä ilman pelkoa hylätyksi tulemisesta.
Ennakoivuutta ja rutiineja arkeen
Tietynlainen säännönmukaisuus ja tavanomaisuus ovat vahva turvallisuuden verkko lapselle ja nuorelle. Vanhempien hyväksyntä ja jatkuvuuden tarjoaminen on arvokasta muutoksen keskellä elävälle nuorelle. Aikuisten tuki ja ymmärrys sekä tarpeellinen auktoriteetti ovat tärkeitä. Nuorta tulee suojella myös tarpeettomilta ylilyönneiltä.
Sukupolvien väliset rajat
Turvallisuuden rakentaminen on sitä, että lapset tietävät, mitä aikuiset heiltä odottavat, tuntevat tärkeät pelisäännöt ja tietävät, että sovituista säännöistä pidetään kiinni.
Suku ja omaiset
Turvalliset aikuiset lapsen verkostossa ovat tärkeitä. Isovanhemmat ovat arvokas linkki menneeseen. Oman suvun tunteminen on omien juurien rakentamista.
Kaverit ja ystävät
Ikätoverit antavat mahdollisuuden samaistumiseen. Tärkeää on, että lapsi ja nuori voivat tuoda kavereita kotiin. Myös lasten vanhempien on tärkeää tutustua toisiinsa niin, että voidaan keskustella yhteisistä periaatteista.
Aikuiset, jotka aidosti välittävät lapsista
Aikuisen on tärkeää nähdä, ymmärtää ja kuulla lapsen ja nuoren tunteet, tarpeet ja vastata niihin.
Omanarvontunto
Jokaisella on omat vahvuutensa, jotka on tärkeää huomata sekä tukea niitä. Lapselle ja nuorelle on arvokasta saada kokea, että hän on toivottu, odotettu ja arvostettu perheessä ainutlaatuisena.
Leikki ja luovuus
Luovat, hauskat yhteiset tekemiset ja touhut rakentavat tunneyhteyttä sekä jättävät mukavia tunnemuistoja ja elämyksiä lasten ja vanhempien välille.
Harrastukset, musiikki, nuorisokulttuuri
Auttavat nuorta sopeutumaan muuttuneeseen ruumiinkuvaan. Myös riittävän etäisyyden saaminen vanhempiin tukee nuorta itsenäistymisessä ja oman elämän rakentamisessa.
Hannukkala, M & Salonen, K. 2006. Hyvän mielen koulu. Mielenterveys lapsuuden ja nuoruuden voimaksi. Suomen mielenterveysseura. Painoprisma Oy.
|