Tältä sivultä löydät historian ja yhteiskuntaopin muistiinpanot aiheista, jotka on käsitelty tunneilla. Lisäksi ajankohtaista tietoa saa YLE:n uutisten muodossa.
Koekalenterista on koepäivät muistin virkistämiseksi.
Lumi ja jää ovat haitanneet liikennettä ja aiheuttaneet lukuisia onnettomuuksia ympäri Saksaa lauantaiaamuna, kertoo uutistoimisto DPA. Onnettomuuksissa on kuollut kolme ihmistä ja loukkaantunut useita. Myös muualla Euroopassa talven tulo on sotkenut liikennettä.
Avaruussukkula Endeavourin astronautit valmistautuvat kolmannelle ja pisimmälle avaruuskävelylleen kansainvälisellä avaruusasemalla ISS:llä lauantaina. Heidän tarkoituksenaan on saada valmiiksi aseman aurinkoenergiajärjestelmän korjaustyö. Avaruuslennolla on mukana on myös uusi vedenpuhdistusjärjestelmä, jonka avulla mm. virtsa muutetaan juomavedeksi.
Vasemmistoliitto ryhtyy uudistamaan puoluetta kuntavaalitappion jälkeen. Puoluevaltuustolle puhunut puheenjohtaja Martti Korhonen sanoi, että järjestöremonttia varten laaditaan konkreettinen toimenpideohjelma.
SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen perää kansallisen rakennerahaston perustamista työllisyyden turvaamiseksi. Ihalaisen mielestä valtion budjetissa rakenneuudistushankkeisiin varatut 28 miljoonaa euroa olisivat rahastolle hyvä pesämuna, mutta myös elinkeinoelämä pitäisi saada mukaan rahoittamaan hanketta.