Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

2.1 Pedagogiset ratkaisut ja yhteistyö

YLLÄPITOON >>    

YLEISET TAVOITTEET

Oppiminen on arvokasta ja se on ymmärrettävä laaja-alaisena ja elinikäisenä prosessina, jossa on keskeistä oppimaan oppimisen taitojen omaksuminen. Oppiminen ei ole ainoastaan tietopääoman kartuttamista, vaan persoonallisuuden ja sosiaalisuuden kehittymistä sekä kasvua ihmisenä. Oppiminen on aktiivinen ja vuorovaikutteinen tapahtuma, jossa opettaja toimii oppimisen ohjaajana. Oppimiseen liittyy oppijan kyky ja halu suunnitella ja arvioida omaa toimintaansa. Oppijalle annetaan omasta oppimisestaan vastuuta, joka on oikeassa suhteessa hänen vastuunottokykyynsä. Oppija otetaan mukaan tavoitteiden laadintaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja näin hänet sitoutetaan omaan oppimiseensa. Oppimisolosuhteet järjestetään mahdollisuuksien mukaan sellaisiksi, että jokainen voisi oppia itselle ominaisella tavalla.

Erityisopetusta kehitetään osana yleisopetusta.



 

TULOSYKSIKÖN OHJEET

Koulun opetussuunnitelmassa kuvataan oppimiskäsitys, työtavat, oppimisympäristö sekä koulun alueellinen yhteistyö
 

Koulun toimenpiteet ja ratkaisut

- eriyttäminen
Luokkatasoittaista ryhmäeriyttämistä välineaineissa MA, AI, EN sekä muissa mahdollisuuksien mukaan.

- erityisoppilaat osana yleisopetusta
Luokissa HOJKS-oppilaita, joilla on oma EO-materiaali esim. mukautusaineissa.

- oppiaineiden integrointi
Oppiaineiden aiheenmukainen painotus aihekokonaisuuksiin.

- pedagogiset ratkaisut
Lukuvuoden aikana perehdymme erityisesti toiminnallisiin matematiikan oppimismenetelmiin koulumme omaa "Matikkamaata" hyödyntäen yhteistoiminnassa Matikkakukon kanssa.
Lukupiiri-toiminnan aloittaminen

- yhteistyö toisten koulujen kanssa
Yhteiset kuljetukset urheilutpahtumiin lähikoulujen kanssa
Yhteinen laaja-alainen erityisopettaja Aurinkorinteen koulun kanssa
Koulumme kirjastotoiminnan uudelleenorganisointi yhteistyössä Aurinkorinteen koulun kanssa
 

2.1 Arviointia