Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

Kokemukset

YLLÄPITOON >>    

Kokemuksia

Kokemukset Luotsin toiminnasta ovat olleet erittäin myönteisiä. Erityisoppilaat ovat sopeutuneet suureen ryhmään hyvin. Yhdistetyssä ryhmässä eritysoppilaalla ei ole eritysoppilaan leimaa. He ovat kukin saaneet itselleen ystäviä, joita pienestä erityisluokasta ei välttämättä löydy. Erityisoppilaan mallioppiminen mahdollistuu niin käytöksen kuin työnteon osalta. Kaikki oppilaat oppivat hyväksymään erilaisuutta ja huomaamaan omat ja toisten vahvuudet.

Kaikilla oppilailla on mahdollisuus oppia omalla tyylillään ja saada haasteita omissa vahvuusalueissaan, jolloin opiskelumotivaatio säilyy hyvänä. Oppimistyylien mukaan jaetut ryhmät mahdollistavat myös lahjakkaiden pehmeän eriyttämisen.

Työn mielekkyys ja opettamisen uudenlaiset haasteet lisäävät opettajan työmotivaatiota. Jaksamista edistää se, että vastuu oppilaista on jaettu ja työohjaus toimii tiimin aikuisten kesken luontevasti. Ongelmatilanteissa saa toisen aikuisen tukea. Toimintamalli vaatii luonnollisesti yhteistä suunnitteluaikaa ja edellyttää saumatonta yhteistyötä aikuisten kesken. Sekä oppilaat että vanhemmat ovat olleet heille tehtyjen kyselyiden perusteella Luotsin toimintaan erittäin tyytyväisiä.

 

Vanhempien palautteita

”Olette olleet edistämässä uudenlaista oppimista. Olette jaksaneet olla innostuneita, mikä on heijastunut myös kotiin.”
 
”Hyvin organisoitua, värijaot toimivat hyvin.”
 
”Motivoivaa, lapsen kannalta monimuotoista.”
 
”On ollut mukava huomata, että lapset eivät pidä ryhmiä eriarvoisina. On aivan sama mihin ryhmään kuuluu.”
  
”Erilaisuuden hyväksymistä – monenlaista näkemystä.”

”Uskomme, että useampi opettaja/avustaja voivat antaa oppilaille enemmän ja varmaan myös opettajat jaksavat lasten kanssa paremmin.”

”Yhteishenki luokalla ällistyttävän hyvä niin isoksi luokaksi.”