Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Kuopio > Oppilaanohjauksen kehittämishanke >

Oppilaanohjauksen kehittämishanke

YLLÄPITOON >>    

Oppilaanohjauksen kehittämishanke on päättynyt 31.12.2010

Oppilaanohjauksen kehittämishanke on päättynyt valtakunnallisesti 31.12.2010. Kuopion kaupungilla hankkeesta vastaa hallinnollisesti 31.12.2011 asti suunnittelija Sari kokkonen, sari.helena.kokkonen@kuopio.fi, puh. 044-718 4018.
 

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISHANKE 2009-2010

Hankesuunnittelija
Jaana Kuukasjärvi
jaana.kuukasjarvi@kuopio.fi
044-7181919

Oppilaanohjauksen kehittämishanke on valtakunnallinen hanke, jonka kansallisena tavoitteena on kehittää oppilaanohjausta paikallisena ja seudullisena toimintana osana perusopetuksen laadun kehittämistä. Hanke on alkanut vuonna 2008 ja siinä on mukana noin 140 kuntaa ja yksityistä koulutuksen järjestäjää. Kuopio on mukana hankkeen toisessa aallossa ja Kuopio haki ja sai Opetushallitukselta hankerahoitusta ajalle 7.8.2009-31.12.2010. Hankesuunnittelija aloitti työnsä 5.10.2009 ja työskentelee hankkeen parissa noin kolmena päivänä viikossa. Suunnittelijan työpiste on kouluviraston 5. kerroksessa.

Hanke kohdistetaan perusopetuksen 7.-10. luokkalaisille ja Kuopio on hankepäätöksellään sitouttanut kaikki Kuopion ylä- ja yhtenäiskoulut mukaan hankkeeseen. Kaupunkikohtaisesti hankkeen tavoitteiksi on määritelty seuraavat asiat:

1) arvioidaan oppilaanohjauksen nykytilanne
2) lisätään opettajien työelämätietoisuutta ja aineenopettajien vastuuta oppilaiden työelämätietoisuuden lisäämisestä (Ope-tet:n kehittäminen yhteistyössä Taloudellisen tiedotustoimiston kanssa)
3) lisätään oppilaiden työelämätuntemusta, tutustutetaan heitä paremmin jatko-opintomahdollisuuksiin, työelämän vaatimuksiin ja ammatteihin
4) Ops:n ainekohtaisten opiskelutekniikoiden opettamisen tavoitteiden määritteleminen
5) Vanhempien tietoisuuden lisääminen nuorten uravalinnasta
6) Moniammatillisen ja poikkihallinnollisen yhteistyön toimintatapojen kehittäminen

Lisäksi koulut voivat asettaa omalle koululleen koulukohtaisia tavoitteita, joiden toteuttamisessa hanke avustaa. Hankkeen tavoitteiden toteuttamiseksi tullaan järjestämään mm. täydennyskoulutusta rehtoreille, oppilaanohjaajille ja aineenopettajille. Hankkeen kantavana teemana on ohjauksen käsitteen laajentaminen ja ohjauksen roolien selkiyttäminen koulutyössä. Lopputulemana on tarkoitus saada tarkennettua ja tarkistettua alueellista ohjauksen opetussuunnitelmaa ja laadittua jokaiselle koululle ajantasainen ohjaussuunnitelma.
 

Koulukohtaiset tarkennetut suunnitelmat

Perusopetusjohtajan tekemä pöytäkirjapäätös koulukohtaisten avustusten myöntämisestä.
 
 

Paikallisia koulutuksia

Oppilaanohjauksen kehittämisen Savo-Karjalan alueellinen koulutus Tahkolla/Tahkovuorella 7.-8.10.2010. Aiheina ohjauksen uudet tuulet, hyvät käytänteet, työssä jaksaminen ja matkailuala mahdollisuutena.
OKE-hankkeen alue 5b eli Mikkelin seutu järjestää koulutuspäivän luokanvalvojille Mikkelissä 25.-26.3.2010. Kysy lisää hankkeen suunnittelijalta.
OKE-hankkeen järjesti 19.2. koulutuksen aiheenaan ohjauksellisuus ja ohjaussuunnitelmat. Oheisesta linkistä pääset katsomaan kouluttaja Seija Nykäsen esityksen diat.
Linkistä näet koulutuksessa toteutetun ryhmätyön tuotosten koonnin.
Linkissä lisää materiaalia ryhmätöiden tuotoksista
RSS
 

Alkuarviointikyselyn kuntakohtaiset tulokset

Linkistä pääset katsomaan Kuopion ylä- ja yhtenäiskoulujen rehtoreille ja opoille teetetyn alkuarviointikyselyn tuloksia. Tulokset ovat taulukkomuodossa mutta tulokset on kirjoitettu auki tulkitsemisen helpottamiseksi.
 
 

Tiedonsiirtolomake yläkoulusta toiselle asteelle

Tätä lomaketta voi käyttää, kun halutaan siirtää oppilaan tietoja yläkoulusta toiselle asteelle. Tätä toivotaan myös käytettävän syksyn tiedonsiirtopäivässä.
 
 

Ohjausryhmän kokoonpano

Raninen Kari, puheenjohtaja
Auvinen Leena
Kankaanrinta Risto
Paavola Olli
Silvennoinen Anne
Sivén Anne
Tervonen Veikko
Tikka Veli-Pekka
Väänänen Jari
Kuukasjärvi Jaana, sihteeri


Ohjausryhmän kokoukset:
31.10.2009
16.12.2009
16.2.2010
24.3.2010
7.9.2010
3.11.2010
 

Kokousmuistiot

RSS
 

Hankkeen eteneminen

RSS
 

Suunnitteluryhmän kokoonpano

Irma Snellman
Helena Nevalainen
Risto Kankaanrinta
Sanna Multala

Suunnitteluryhmän kokoukset:
22.1. 2010
5.3.2010

Kokoukset ovat avoimia kaikille halukkaille.
 

Tiedote hankkeen tarjoamista veso-koulutuksista

 

Yrityskylä saapuu Kuopioon

Yrityskylä on 5.-6.-luokkalaisten talous- ja työelämätaitojen opetukseen suunniteltu oppimiympäristö. Se on noin 400 neliöinen lasten oma kaupunki, jossa on 14 yrityksen ja julkisen palvelun toimitilat. Yrityskylä-opintokokonaisuus on maksuton ja sisältää opettajan koulutuksen, oppimateriaalin 10 oppitunnin pitämiseen sekä vierailun Yrityskylässä.