Opetuksessa ja varhaiskasvatuksessa otetaan huomioon oppijoiden yksilölliset oppimisedellytykset. Tunnistetaan mahdollisimman varhain oppimista ja kasvua haittaavat tekijät ja käynnistetään yksilölliset tukitoimet sekä muu ennaltaehkäisevä toiminta. Oppilaan lähiverkosto aktivoidaan tukemaan lapsen/nuoren kasvua, oppimista ja kehitystä. Iltapäivätoimintaa kehitetään yhdessä vapaaehtoistoiminnan järjestäjien kanssa (kaikilla 1. ja 2. luokilla mahdollisuus osallistua). Erityisopetusta kehitetään siten, että opetus ja tarvittava tuki järjestetään pääsääntöisesti oppilaan lähikoulussa. Erityisopetuksen suunnittelu- ja toteutusvastuuta siirretään vähitellen lähialueille. Osa erityisopetuksesta järjestetään edelleen keskitetysti. Sairaalaopetusta odottavien/sairaalasta kotiutuvien oppilaiden opetusjärjestelyjä suunnitellaan. Oppilaan siirtymistä opetuksen nivelvaiheesta toiseen tuetaan kehittämällä mm. oppilaanohjausta. Kokeillaan uusia yli sektorirajojen ulottuvia toimintatapoja ja -muotoja.
TULOSYKSIKÖN OHJEET
Koulun opetussuunnitelmassa kuvataan koulun oppimisen yleinen ja erityinen tuki (ohjauksen järjestäminen, tukiopetus, oppilashuollon suunnitelma, kerhotoiminta, eri tukimuodot, erityisopetus) sekä maahanmuuttajaopetus
Koulun toimenpiteet ja ratkaisut
Oppilashuolto
Oppilashuoltoryhmä käsittelee kuukausittain oppilaiden koulunkäyntiin liittyviä ongelmia moniammatillisessa tiimikokouksessa. Aloitteet esille otettaviin tapauksiin voivat tulla opettajilta, huoltajilta tai työryhmän jäseniltä.
Osa-aikainen erityisopetus
Koulun laaja-alainen erityisopettaja vastaa osa-aikaisesta erityisopetuksesta kaikilla luokka-asteilla (1-10).
Luokkamuotoinen erityisopetus
Erityisluokalla on oppilaita vuosiluokilta 7-9. Tarvittaessa oppilaita voidaan sijoittaa pienluokalle myös tilapäisesti tai lyhyille kokeilujaksoille. Erityisluokanopettaja koordinoi koulun HOJKS-suunnitelmien laatimista ja ajantasalla pitämistä yhteistyössä laaja-alaisen erityisopettajan kanssa. Erityisluokanopettaja valmistelee erityisluokan oppilaiden integrointisuunnitelmat ja työjärjestykset kaikille viidelle jaksolle yhteistyössä aineenopettajien kanssa.
Opiskelun tukitoimet
Kaikki koulun opettajat voivat antaa tukiopetusta tarpeen mukaan. Erityisopetuksen tuntikehyksestä on jaettu tunteja aineenopettajille ja luokanopettajille HOJKS-oppilaiden opettamista varten.
1.2. Arviointia
Arviointi on kirjattu vuoden 2008-2009 vuosisuunnitelmaan.