Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

1.3 Toiminnan organisointi ja kehittäminen

YLLÄPITOON >>    

YLEISET TAVOITTEET

Osallistavalla johtamisella kehitetään työyhteisöä siten, että jokaisella työyhteisön jäsenellä on halu ja mahdollisuus osallistua itseään ja omaa työyhteisöään koskevaan kehittämistyöhön sekä päätöksentekoon. Johtaminen on kannustavaa ja yksilön voimavarat huomioon ottavaa. Osallistavan johtamisen avulla työyhteisö kehittyy yhteistoiminnalliseksi, avoimeksi, luovaksi ja vastuulliseksi. Osallistava johtaminen on valmentavaa ja luottamukseen perustuvaa. Työyhteisöjen hyvinvointi on kaikkien yhteisöön kuuluvien vastuulla. Esimiehet vastaavat siitä, että työyhteisöt arvioivat säännöllisesti omaa toimintaansa, yhteisiä päämääriä ja tavoitteita. Organisaationa koulutoimi haluaa kehittyä oppivaksi ja jatkuvasti toimintaansa kehittäväksi. Käytännössä tähän pyritään panostamalla työnohjaukseen sekä työyhteisöjen kehittämisen tukemiseen. Kehityskeskustelujen käyminen ja yhteistoimintakäytännöt kaikissa työyksiköissä ovat päällimmäisinä tavoitteina.

Täydennyskoulutuksen tulisi olla suunnitelmallista, koko työyhteisöä koskevaa ja pääsääntöisesti pitkäkestoista.


 

TULOSYKSIKÖN OHJEET

Koulun opetussuunnitelmassa kuvataan koulun perehdyttämisen käytänteet ja tiedottaminen
 

Koulun toimenpiteet ja ratkaisut

Koulun johtaminen
Rehtori vastaa koulun pedagogisesta, hallinnollisesta ja taloudellisesta johtamisesta. Hänellä on päävastuu myös henkilöstön ja oppilaiden turvallisuudesta sekä työviihtyvyydestä. Koulun apulaisrehtori valmistelee ja vastaa omaan toimenkuvaansa kuuluvista asioista. Hän toimii rehtorin sijaisena tarvittaessa.

Tiedottaminen ja päätöksenteko sekä kokouskäytännöt
Koulussa järjestetään viikoittain opettajakunnan palavereja, joista laaditaan viikkotiedote. Koulun tapahtumista ja toiminnasta tiedotetaan aktiivisesti kaikille työntekijäryhmille. Tarvittaessa järjestetään koko työyhteisön kokouksia, joissa pohditaan ajankohtaisia aiheita ja kehittämistarpeita.

Rehtorin opetusvelvollisuuden huojennusten käyttö
Rehtorin opetusvelvollisuuden huojennuksista jaetaan kaksi tuntia apulaisrehtori Yrjö Knuutiselle hallinnollisia tehtäviä varten. Erityisluokanopettaja Matti Hollménille jaetaan yksi tunti huojennusta erityisopetuksen ja HOJKS-asioiden koordinointiin, erityisluokan jaksosuunnitelmien tekemiseen ja integraatiojärjestelyihin. Luokanopettaja Marketta Backlundille jaetaan yksi tunti huojennusta Neulamäen alueen esi- ja alkuopetuksen yhteistoiminnan suunnittelun ja toimeenpanon koordinointia sekä kulttuuriyhteysopettajan tehtäviä varten.

Tiimit, työryhmät ja vastuuhenkilöt
  • Koulun tapahtumat, teemapäivät ja juhlat: Marjut Huovinen (kokoonkutsuja luokille 7-10), Matti Kuronen, Kaisa Lähtevänoja, Marja Vertanen, Anna Bruun ja Anneli Kuusela (kokoonkutsuja luokille 1-6).
  • Vuosiluokkien 1-6 kilpailutoiminta (Seppo Ulmanen ja Susanna Koponen).
  • Kouluemäntä (Piia Vartiainen).
  • Kehittämistiimi, jonka tehtävänä on koulun yhtenäisyyden ja henkilöstötoiminnan edistäminen (pj. Yrjö Knuutinen, Matti Hollmén ja Tiina Ruotsalainen).
  • Vanhempainyhdistyksen yhteysopettaja lukuvuodeksi 2007-2008 – Susanna Koponen.
  • KOAY:n yhteysopettaja – Tiina Ruotsalainen
Kehittämiskeskustelut
Kehittämiskeskustelut käydään vuosittain luokanopettajien ja aineenopettajien kanssa. Tänä lukuvuonna keskustelujen painopisteenä ovat henkilökohtaisen täydennyskoulutuksen suunnittelu ja atk-taitojen kartoitus.
 

1.3 Arviointia

Arviointi on kirjattu vuoden 2008-2009 vuosisuunnitelmaan.