|
|
Opetussuunnitelma on opetustyön perusta. Vuosisuunnitelma on osa opetussuunnitelmaa. Opetussuunnitelman toteutumista seurataan ja arvioidaan vuosittain.
Taloudellisten voimavarojen turvaaminen on ensisijaista strategian mukaisten koulutuspalveluiden tuottamiseksi ja turvallisen sekä terveellisen oppimisympäristön järjestämiseksi. Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää tasapainoista mitoitusta asetettujen tavoitteiden ja resurssien välillä.
|
|
|
Koulun opetussuunnitelmassa kerrotaan koulun toiminta-ajatus ja arvopohja, tuntijako, painotukset, kieliohjelma, aihekokonaisuuksien toteuttaminen, opetuksen kehittämishankkeet ja arvioinnin käytänteet.
|
|
Opetus toteutetaan ja kaikkia Neulamäen koulun toimintoja kehitetään yhtenäisen perusopetuksen periaatteiden mukaisesti.
Opinnot ja aihekokonaisuudet suunnitellaan 9-vuotiseksi kokonaisuudeksi yhteistyössä luokanopettajien ja aineenopettajien kanssa.
Lisäopetuksessa (10. lk) on käytössä oma erillinen tuntijako ja opetussuunnitelma, jota toteutetaan yhdessä Savon ammatti- ja aikuisopiston kanssa.
Koulun opetussuunnitelmaan on kirjattu menetelmiä ja toimenpiteitä, joilla opettajat ottavat opetuksessaan ja omissa opetusryhmissään huomioon erilaiset oppilaat. Yleisopetuksen ja erityisopetuksen yhteistyötä kehittämällä turvataan yksilöllinen opetus ja onnistunut oppiminen.
Yhtenäisen perusopetuksen ja yhtenäiskoulun koko toiminta perustuu yhteisvastuun ja osallisuuden korostamiselle. Tämä näkyy koulun jokapäiväisessä työssä samoin kuin koulun juhlien, erilaisten tilaisuuksien ja tapahtumien suunnittelussa ja toteutuksessa. Mukana ovat kaikki opettajat ja oppilaat eri luokka-asteilta.
|
Jakotunnit luokilla 1-6
- 1. luokkien äidinkieli, matematiikka ja käsityö
- 2. luokkien äidinkieli, matematiikka ja käsityö
- 3. luokkien alkava englannin kieli ja matematiikka
- 5. luokan äidinkieli
- 6. luokkien äidinkieli, matematiikka ja englanti
Jakotunnit luokilla 7-10
- 7. luokkien musiikki, kuvataide, kotitalous ja fysiikka/kemia
- 8. luokkien fysiikka/kemia
- 9. luokkien fysiikka/kemia
-10. luokan kotitalous
Yksilöllistettyjen oppilaiden opetus
Osa-aikainen erityisopettaja, kielten opettajat ja matematiikan opettajat vastaavat koulun HOJKS-oppilaiden opetuksesta. Erityisluokanopettaja on käytettävissä tarpeen mukaan kaikilla luokka-asteilla yksilöllistettyjen oppilaiden rinnakkais- tai samanaikaisopettajana.
Erityisopetuskiintiön käyttö
Erityisopetuksen tuntikehys (65 tuntia) on jaettu laaja-alaiselle erityisopettajalle 26 tuntia, erityisluokanopettajalle 26 tuntia, kielten opettajille 5 tuntia, luokanopettajalle 1 tuntia ja historia/yhteiskuntaopin opettajalle 3 tuntia ja matematiikanopettajille 4 tuntia.
Tukiopetuksen resurssi
Alakoulun tukiopetukseen on varattu 2 viikkotuntia ja yläkoululle 3 viikkotuntia.
Alakoulun oppilaskerhoihin on varattu 2 viikkotuntia ja yläkoululle 3 tuntia.
1. Muut kerhot:
Lentopallokerho, Puijo Volley
Salibändykerho, Alavan seurakunta
2. Koulun kerhot:
Liikuntakerho, Matti Kuronen
Tukioppilaskerho, Matti Hollmén
Juhlakerho, Marjut Huovinen, Matti Kuronen ja Marja Vertanen
Parlamenttikerho, Marja Vertanen
Teknisen työn kerho, Jussi Linnilä
Bändikerho, Seppo Ulmanen
3. Muita koulun kerhoja tarpeen ja kiinnostuksen mukaan, koulun opettajat
|
|
Kehitetään koulua ja työyhteisöä siten, että oppimisympäristö on turvallinen ja hyvin toimiva. Päätavoitteena ovat onnistunut oppiminen ja hyvät oppimistulokset. Koulun opettajat, oppilaat, huoltajat ja henkilökunta työskentelevät tämän tavoitteen saavuttamiseksi.
Oppilashuoltoryhmän työskentelyä kehitetään ja koordinoidaan siten, että se vastaa yhtenäisen perusopetuksen tarpeita.
Kehitetään edelleen yhtenäiskouluun soveltuvia joustavia erityisopetuksen ja oppilashuollon menetelmiä erityisopettajien sekä luokan- ja aineenopettajien kanssa.
Koulunkäyntiavustajien tehtävät asetetaan tärkeysjärjestykjseen luokkakohtaisten tarpeiden perusteella. Avustajille laaditaan työaikasuunnitelma, jota tarkistetaan jaksoittain.
Koulun teemapäivissä, tapahtumissa ja juhlissa ovat mukana sekä alakoulun että yläkoulun oppilaat.
Neulamäen alueen päiväkotien, Kuopion Kristillisen koulun ja Neulamäen koulun esi- ja alkuopetuksen yhteistyötä toteutetaan erillisen suunnitelman mukaan.
Koulun opettajat ja erityisesti 10. luokan opettajat tutustuvat toisen asteen ammatillisen koulutuksen tarjoamiin jatko-opintoihin. Lisäopetuksen opettajat kehittävät ja suunnittelevat lisäopetuksen käytännön toteutusta yhteisvoimin.
Jatketaan aktiivista tiedottamista ja viestintää perinteisin (tiedotteet, Neulamäkeläinen-lehti, vanhempainillat) ja sähköisin menetelmin. Hyödynnetään Neulamäen koulun verkkoveräjä-sivustoa kodin ja koulun välisessä tiedonvälityksessä.
Kaikille luokka-asteille järjestetään vanhempainillat. Esillä on ajankohtainen ja ikäkauteen sopiva teema, jonka esittelee tilaisuuteen kutsuttu asiantuntija. Jokaisella huoltajalla on mahdollisuus tavata luokanopettaja /-valvoja ja keskustella hänen kanssaan.
|
Osallistutaan valtakunnallisiin kokeisiin ja muihin tarjolla oleviin koulusaavutusmittauksiin.
Jatketaan yhteistyötä STAKESIN, Kuopion yliopiston ja muiden tutkimustyötä tekevien kumppanien kanssa.
Toteutetaan koulukohtaisesti kaikki koulutuspalvelukeskuksen arviointisuunnitelman mukaiset selvitykset. Tänä lukuvuonna järjestetään huoltajille koko kaupungin kattava toimintakysely ja erityisopetuksen arviointi.
|
|
|