Koulumme sijaitsee Neulamäen kaupunginosan palvelukeskuksessa erinomaisten ulkoilu- ja liikuntamahdollisuuksien äärellä.
Neulamäen koulu on toiminut jo yli 20 vuotta Neulamäen lähiössä viiden kilometrin päässä Kuopion torilta. Koulussamme on oppilaita noin 360. Opetusta annetaan vuosiluokille 1 - 10. Lisäopetuksen eli "Ammattikympin" oppilaat tulevat kaikista Kuopion yläkouluista. Yleisopetuksen ryhmiä koulussamme on 19, minkä lisäksi on vielä erityisluokka vuosiluokille 7 - 9. Opettajia koulussamme on noin 30 ja muuta henkilökuntaa 20.
Yhtenäiskoulun toimintaa helpottaa yhdessä rakennuksessa toimiminen. Ala- ja yläkoulun oppilaat ovat luontaisessa kanssakäymisessä päivittäin muun muassa ruokailuissa ja alakoulun oppilaiden käydessä oppitunneilla yläkoulun aineluokissa.
Koulun hyvin varusteltu piha urheilukenttineen ja lähimetsiköineen ja tarjoaa mahdollisuuden monipuoliseen välituntitoimintaan. Koulumme sijainti Neulamäen lähiön keskellä tarjoaa luonnostaan helpot yhteistyömahdollisuudet esimerkiksi seurakunnan, nuorisotoimen ja lähikirjaston kanssa.
Koulussamme on käynnissä lukuisia kehitys- ja yhteistyöhankkeita. Alkuportaat -hankkeessa lapset, vanhemmat ja opettajat toimivat yhteistyössä koulutien alkupolulla. Lasten liikunta ja ravitsemus keskittyy oikean ravinnon ja riittävän liikunnan merkitykseen koululaisen elämässä. Kiusaamisen vastainen KiVa-koulu -hanke pyrkii nimensä mukaisesti vähentämään ja poistamaan kiusaamista. Yhteistyötä kodin ja koulun sekä muiden kumppanien kanssa kehitetään kansainvälisen Community Cohesion through Collaboration hankkeen avulla. Pohjoismainen yhteistyötä jatketaan ystävyyskaupunkiemme kanssa. Kuopion kaupungin omia projekteja ovat kulttuuripolku ja liikuntapolku. Lisäksi koulumme on mukana Otavan TutkiNet-pilotoinnissa.
|