Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä > LÄNSI-PUIJON KOULUN TIEDOTTEET JA TAPAHTUMAT >>

2.1 Pedagogiset ratkaisut ja yhteistyö

YLLÄPITOON >>    

YLEISET TAVOITTEET

Oppiminen on arvokasta ja se on ymmärrettävä laaja-alaisena ja elinikäisenä prosessina, jossa on keskeistä oppimaan oppimisen taitojen omaksuminen. Oppiminen ei ole ainoastaan tietopääoman kartuttamista, vaan persoonallisuuden ja sosiaalisuuden kehittymistä sekä kasvua ihmisenä. Oppiminen on aktiivinen ja vuorovaikutteinen tapahtuma, jossa opettaja toimii oppimisen ohjaajana. Oppimiseen liittyy oppijan kyky ja halu suunnitella ja arvioida omaa toimintaansa. Oppijalle annetaan omasta oppimisestaan vastuuta, joka on oikeassa suhteessa hänen vastuunottokykyynsä. Oppija otetaan mukaan tavoitteiden laadintaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja näin hänet sitoutetaan omaan oppimiseensa. Oppimisolosuhteet järjestetään mahdollisuuksien mukaan sellaisiksi, että jokainen voisi oppia itselle ominaisella tavalla.

Erityisopetusta kehitetään osana yleisopetusta.



 

TULOSYKSIKÖN OHJEET

Koulun opetussuunnitelmassa kuvataan oppimiskäsitys, työtavat, oppimisympäristö sekä koulun alueellinen yhteistyö
 

Koulun toimenpiteet ja ratkaisut

Eriyttäminen:
Oppilaiden opetuksen eriyttämistä toteutetaan oppilaan oppimisessa todettujen erityistarpeiden pohjalta. Oppilaiden oppimisesta laaditut selvitykset ja oppilasdiagnoosit määrittävät eriyttämistä ja joidenkin oppilaiden osalta yhdessä tai useammassa oppiaineessa mukauttamista. Em. asiat on koottu erityisoppilaiden osalta henkilökohtaiseen opetussuunnitelmaan (Hojks).
Erityisoppilaat integroidaan yhdessä tai useammassa oppiaineessa yleisopetukseen, jolloin osa opetuksesta tapahtuu omassa pienryhmässä ja osa yleisopetuksen mukana.

Pedagogiset ratkaisut:
Oppilasarviointina käytetään arviointikeskustelua, sanallista arviointia ja numeroarviointia.

Koulunkäynti- ja kouluavustajia käytetään opettajan apuna koulutyössä.

Yhteistyötä tehdään sekä luokkatasoittain että eri luokka-asteiden välillä.

Toimitaan yhteistyössä esikoulun, yläkoulujen sekä lähikoulujen kanssa.


 

2.1 Arviointia