Perusopetuksen laatukriteerit 2012-2013 on opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) rahoittama hanke laatukriteerien käytön edistämiseksi Kuopion perusopetuksessa vuosina 2012-2013.
Hankkeessa jatketaan aiempaa laadunhallinnan kehittämistyötä, jossa mm. uudistettiin koulujen lukuvuosisuunnitelua. Uuden hankkeen painopisteenä on kehittää laadun arviointia sekä yhdistää koulujen laadunhallinta kaupungin laadunhallintaan.
|
Laatuun liittyy keskeisesti arvioinnin käsite, jolla viitataan koko koulun toimintaa koskevaan arviointiin. Arvioinnin ensisijainen tarkoitus on tukea koulun kehittämistä. Lisäksi arviointitietoa tarvitaan päätöksenteon tueksi. Opetus- ja kulttuuministeriö on määritellyt laatukriteerit, joiden näkökulmista laatua peruskoulussa arvioidaan. Seuraavassa on Kuopiossa valitut arviointialueet:

|