Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Kuopio > Kalevalan koulu > Oppilaskunta >

Oppilaskunta

YLLÄPITOON >>    

5.-9. lk. oppilaskunta


Mikä on meidän tehtävämme?

OPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TEHTÄVÄT:

- Johdamme ja koordinoimme oppilaskunnan toimintaa.
- Käsittelemme oppilaiden, vanhempien tai muiden yhteistyötahojen esilletuomia asioita. ( ideoita, ehdotuksia, risuja ja ruusuja )
- Ideoimme myös itse käsiteltäviä asioita sekä valmistelemme ehdotuksia ja esityksiä yhteistyökumppaneille, kuten oppilaskunnalle, opettajakunnalle ja
rehtorille
- Pyrimme kehittämään oppilaiden vaikutusmahdollisuuksia ja oppilaiden osallisuuden lisäämistä heitä koskevissa asioissa.
- Teemme lopulliset päätökset käytössämme olevien varojen käytöstä.

UUTISIA:

Kalevalan koulun oppilaskuntatoiminta saatiin taas pyöräytettyä käyntiin lukuvuodelle 2012-2013.

Oppilaskunnan ohjaavina opettajina toimivat Henry Grönholm ja Teemu Pulkkinen.

Oppilaskunan hallituksen puheenjohtajana 2012-2013 toimii: Anni Kolehmainen
Oppilaskunnan sihteerinä toimii : Joonas Eriksson
Rahastonhoitajana toimii: Tero Tauriainen


13.9.2012:

Oppilaskunnanhallitus järjesti koulussamme onnistuneesti nälkäpäiväkeräyksen 13.syyskuuta!
Keräykseen osallistuivat oppilaskuntamme luottohenkilöt, jotka tekivät ansioituneesti töitä keräten lippaat täyteen apua tarvitseville.
Oppilaskunnan kerääjät kiittävät kaikkia lahjoittajia!!


5.10.2012

Oppilaskunnanhallituksen "rahanpolttoryhmä" on ideoinnut kouluun ensimäisen uudistuksensa. Koulun ruokalaan saatiin oppilaskunnan aloitteesta uusia eksoottisia makuja, kun oppilaskunta teki ruokalinjastolle oman maustehyllynsä. Nams nams.


29.10.2012:

Oppilaskunnanhallituksen työryhmät ovat ideoinneet koulullemme Diskon! Disko järjestetään 2.11 Perjantaina. Disko on kaksiosainen. Alakoulu ja 7. luokkalaiset menevät diskoon klo.12-13. Yläkoulun loppupuoli aloittaa diskon klo 13. Disko loppuu noin kello kaksi. Muistakaa ottaa kolikkoja ja pikkurahaa mukaan. Diskon yhteydessä oppilaskunnan järjestämät myyjäiset!

2.11.2012

Disko!! Disko oli tänä vuonna menestys. Varsinkin 5-7 luokkalaisten disko veti väkeä tanssimaan ja irrottautumaan koulun arjesta. Kiitos kaikille järjestäjille. Kuvia tulossa.

30.11.2012

Oppilaskunnalle valittiin uusi puheenjohtaja. Puheenjohtaja Anni Kolehmainen tuo oppilaskuntaan tasa-arvoa ja uudenlaista ajattelutapaa. Ensimäiseksi tehtäväkseen Annin alainen oppilaskunta alkoi suunnittelemaan koko koulun shakkiturnausta.


18.12.2012

Oppilaskunnan suunnittelema shakkiturnaus pidettiin tiistaina. Pelit olivat kovia ja palkinnot kauniita. Hannu Heino auttoi oppilaskuntaa shakkiturnauksen järjestämisessä ja kaikki saatiin hoidettua ajallaan sekä mallikkaasti. Shakkiturnaus toi lukukauden viimeisen viikon arkeen piristystä ja pakotti kaikki osallistujat käyttämään päättelykykyään aivan sen rajoihin asti. Kuvia shakkiturnauksesta kuvagalleriassa.

14.2.2013

Oppilaskunta järjesti ystävyydentäyteisen Ystävänpäiväjuhlan. Sydämellistä menoa riitti ja halauksia saivat niin oppilaat kuin opettajatkin! Myyjäisistä pääsi ostamaan herkkuja itselleen ja ystävilleen. Päivän aikana järjestetyn halipassikilpailun voitti 7-luokkalainen Myan. Palkinnoksi hän sai söpön nallen!
 
 

Oppilaskunnan kokousmuistio